keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

..vanhoista uutta..

Heippa!

 Kirpulta löysin 2e hintaan muutaman metrin tuollaista pirtsakkaa ruusukangasta.
Siitä sitten innostuin tekemään uusia päällisiä kuistin tuoleihin ja muutaman tyynyn.
Purin vanhan makuualustan jotta sain vaahtomuovia.
 Siitä leikkasin istuinten kokoiset palat ja ompelin päälliset.
 Tällaiset putkityynyt olen myös joskus ostanut kirpulta ja ne sai uutta yllensä..

 Nää korituolit ollaan ostettu viidellä eurolla yhdeltä pariskunnalta.
 Ja jahkailen, että maalaanko valkoiseksi vai en.. 
Kait se piristäis ilmettä - on se vaan niin monet kerrat todistettu!

 Mä olen tässä hieman käynyt läpi meidän tyynyjä - huh!
On ne kyllä roisin näköisiä kuolatahroineen ja hikiläikkineen - kyllä te tiiätte..
No, mä en kuitenkaan raaskinut tyynyjä roskiin heittää vaan pyöräytin ne koneessa kera kloriitin.
Ja käytin ja tulen käyttämään tyynyjen täytteet uusissa tyynyissä - taas säästyy monta euroo..
Tässä muutama tilkkutyyny jotka tein kuistille.
 Mitä sitä hyvää täytettä heittämään roskiin, kun sen voi  näinkin uusiokäyttää - kunhan vaan pesee tyynyt ennen täytteiden käyttöä..
 Pikkupiristystä kuistille eikä maksanut kuin muutaman tunnin aikaa..
Näihin käytin näytetilkkupalaa, vanhaa pöytäliinaa ja sisustyynyn pussin ompelin vanhasta lakanasta - kierrätystä kerrakseen!

 Ja jää rahaa vaikka kevään kukkiin!
Muksaa loppuviikkoa - Tanni

35 kommenttia:

  1. Voi kun onkin kauniita taas. Niin keväistä ja pirteää. Ruusukangas on tosi kaunista!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kangas on ilmeisesti ollut verhona, ainakin siihen oli ommeltu päärmeet. Sovitin meitin ikkunoissa, mutta ei oikein natsannut isona palana - tällaisissa tilkkutöissä on ihan hauskan pirtsakka.

      Poista
  2. Aivan ihania tyynyjä, pitää tulla käymään joku päivä, kun vapaudun mun lahkosta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu, tai me teille.. suunnittelen sulle sitä lattiatyynyä tässä ja kehyksetkin vielä suunnitelma-asteella..kotvasen voi kestää =)

      Poista
  3. Onhan kivat tyynyt. Niin kaunista tuo ruusukangas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva löytö, ei sitä kyllä aina löydä tai sitten on niin hirveitä hintoja, että suosiolla jätän ostamatta..

      Poista
  4. Ihania keväisiä tyynyjä. Valkoinen rottinkituoli on kyllä klassillisen kaunis, maalaa vaan:)

    VastaaPoista
  5. Kauniita tuli! Kierrätystä tosissaan parhaimmillaan, olet taitava :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos sinulle<3.. Kierrättämisestäkin voi tehdä hauskaa ja saada uutta kotiin vanhaa käyttämällä. Pussillinen täytettä maksaa melkein 10e. Monestihan tyynyjen päälikangas on epäsiisti, mutta sisus on ihan hyvää hyödynnettävää uusissa tyynyissä ja varsinkin tällaisissa koriste/pihatyynyissä..

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Juu, tuli pikkusen väriä meitin kuistille - Kiitos Ritva<3

      Poista
  7. Oi mikä kangaslöytö! Tulee vähän Greengate mieleen..nam! Ja nuo tyynyt,wautsi ja wau,jälleen kerran! Mutta että parissa tunnissa,huh huh! Multa ois menny pari päivää ennen ku oisin hahmottanut miten nuo pitää ommella :D :D
    En taida kommentoida tuohon tuolien maalaamiseen mitenkään,kun sähän tiedät mun valkoisen vimman ;) Vaikka kauniit on kyllä noinkin! Tai entäs sitten turkooseina/vaaleanpunaisina...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. GG tuli mullekin mieleen, mutta eipä taida olla, eikä väliä - kuosi on kiva ja pirtsakka..
      Nää on kyllä näppärät tehdä ja uskon että onnistuu sultakin jos multakin, koska mä en tosiaan ole mikään ompelun ihmelapsi, perusopeilla tässä surrutellaan menemään.
      Kaikki nuo maalivaihtoehdot kuullostaa niin kivoilta.. siihen valkoseen vaan olisi niin helppo yhdistellä muita värejä, mä kun tykkäänn tuota kuistia "sisustella" aina "sesonkien" mukaan, mutta enköhän män jotakin sutase niitten ylle..

      Poista
  8. Kuisti sai sitten pirteämmän kevätilmeen noista tyynyistä.

    VastaaPoista
  9. Hienoja tyynyjä. Oon kyllä vähän kade tuosta sun ompelu taidosta :) Mä menettäisin hermoni jo ekan tyynyn jälkeen, kun olisi niin hankalaa kaikki :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole hankalaa - sä osaisit ihan varmasti!!! Niinkuin Nanetellekin sanoin, niin ihan perustaidot ja perusompeleet mulla käytössä, koska mulla itselläni menisi hermot jos jotain tosi "väkkärää" joutuisin väsäämään. Nopeasti ja kätevästi näitä pitää pystyä toteuttaa.. Kiitos puketista - ihana - Isännälle maistui suklaa, sain minäkin palaseni - nam!!!

      Poista
  10. Ihanaa ruusukangasta..ja aivan super ihania tyynyjä, teit kyllä löydön tuon kankaan suhteen vaan 2e..eikä ihan pikkupala kun siitä sai noin paljon kaikkea ihanuuta...
    Minä kävin eilen kangaskaupassa ostin ruusukangasta metrin verran, joten ompeluksia olisi viikonlopulle tiedossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus tekee niitä kivoja & edullisia löytöjä. Tuokin kangas on jo jonkun aikaa ollut kaapinperällä ja ajoittain sitä ihastellut ja miettinyt mitä siitä tekisin - nyt sitten päädyin piristämään meitin kuistin ilmettä ja käyväthän nuo muuallekin sitten jatkossa.. Kivaa - sullakin paljon kivaa tekemistä ja postauksia niistä oottelen<3

      Poista
  11. ♥ vau, kiva löytö, ja niin kauniitakin teit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mulla on kuule hyvä "tutori" ollut tässä - ihastellen aina sinun tekemiäsi tyynyjä <3

      Poista
  12. Voi että miten suloisia tyynyjä oot ommellut! Nyt passaa hörppiä kahvetta ruusutyynyjen keskellä auringonlämmössä;) Huippulöytö tuo ruusukangas,Niitä ei ihan kovinkaan usein kävele kirpuilla vastaan.
    Spraymaali on muuten kätevin noissa korituolien maalaamisessa,jos päädyt ne maalaamaan.Auringonpaistetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tulit mieleeni kun ompelin noita tyynyjä - mä olen niin ihastellut niitä sun tuotoksia ja virkkauksia. Ja sulla kun on niitä pyöreitä tyynyjä ja ne näyttää niin herkuilta niin nappasin ideaa itselleni - kiitos <3
      Mikäköhän olisi menekki spraylla per tuoli..? Rottinki on niin V.mäisin maalattava kun vaan voi olla - nim. kokemusta on..=)

      Poista
  13. Todella kaunista.. tykkään tuhannesti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas mukava kuulla - kivasti saa kyllä vanhaa kierrätettyä. Suloisuuksia ne sinunkin ompelukset ovat, niihin ei mun taitoni riitä..

      Poista
  14. Kauniita ja keväisiä! Minä myös käytän vanhojen, pestyjen tyynyjen sisukset uudestaan :) Säästäväisyys ja kierrätys ennen kaikkea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta - säästäväisyys ja kierrätys kunniaan - meikäläinen ei toteuta "kataisen kulutus-ohjelmaa". Ja itselle tulee mukavampi mieli kun saa tehdä jotakin uutta vanhasta.. jatketaan kierrättämistä!!

      Poista
  15. Juuri näin! Ihanan keväisiä tyynyjä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana - ihania aurinkoisia päiviä on ollut ja jotenkin kaipaa pikkupiristyksiä ympärille..

      Poista

..kiva kun piipahdit, viel´ kivempi kun jätit viestin..