sunnuntai 21. toukokuuta 2017

..Dyykattu matto ja sen seuraukset..

Heippa taas!
Dyykkasin maton roskiksesta.
 Iso räsymatto. 
Koko hänellä 2mx3m. 
Pesin hyvin.
Maton päätin kesäksi sijoittaa kuistille kokonsa vuoksi, peittää miltein koko lattiapinnan.
Matosta inspiroituneena siivoilin kuistia ja vähän tuunailinkin.
Ihana löytö!
Puol metriä jouduin vielä maton päästä kääntää kantille, kokoa on reilusti!
 Mitäs tykkäätte mun pelastetusta matosta..?
Mä ite tykkään kovasti.
 Toinen dyykkaukseni oli tämä rottinki-pöytä, aivan kuin uusi.
 Pyyhin pahimmat rähmät pois ja toimittaa kuistilla nyt virkaansa. 
Luulenpa, että tuohon alkaa kerääntymään kesäluettavaa piankin.
Roskiksesta löysin tuon pienen sievän kellonkin. 
Väri oli niin ihana ja aivan toimiva kello.
 Matosta ja kellosta inspiroituneena siivosin kuistia, luuttusin ja pyyhin pölyjä. 
Kuistin nurkassa oleva hylly toimii ns. kierrätyspisteenä.
 Liiterin (lidl) halpa "dc.fixillä" vetelin väriä hyllyn seinämään ja pääliosakin sai uuden pinnan.
 Pieniä mökkejä tein palsan paloista ja askartelumaalilla maalasin..
 Esittelen myös inspiraatio-tyynyni.

 Rakkaalta salaiselta blogiystävältä sain salaisen joululahjan. 
Itse tehnyt hän, ihanat pyöreät tyynyt.
Miten hän saattoikin tietää lempparivärini..?

Nää tyynyt on kulkeutunut mun mukana joulusta asti aina siihen huoneeseen, missä vietän aikaa. 
Kuullostaako hullulta..?
Ei se mitään hullu saa olla , muttei tyhmä. 
Eli, jos otan nokosia, on nää mun kaverina, jos ompelen yläkerrassa,on nää mun mukana siellä selkää tukemassa, jos haaveilen korituolissani, on tyynyt minun vierelläni.

 Tosin ajoittain joudun kissani Sulon kanssa käymään tietynlaista tyynysotaa, koska hän on oikein mieltynyt tyynyihin myös.
 Tiedä mitä taikoja on loitsuttu näitä tyynyjä tehdessä, mutta ainakin toimii meidän huushollissa.
Kiitos vielä hänelle joka omaksi tunnustaa!
 Aikoinaan löysin kirpulta parilla eurolla sievän jakkaran.
 Päällystin sen uudelleen kierrätyksen ilmaislootasta saadulla pitsipaidalla. 

No kuitenkin, pitsillä on nyt kunnon kahvitahrat!
Millä mun kannattaisi sitä yrittää poistaa.. ?
Sappisaippua..??

Vai surrautanko vaan uuden päällisen esim. tuosta tyynyliinasta. 
Löyty muuten tuollainen tilkkumainen pussilakana ja tyynyliina kirpulta 2eurolla, no lähtihän ne mukaan.
 Hempeillään hempeillään..
 Pitäiskö maalata tuo lehtipöytä..?
Vai pitää naturellina..?
 Kasvatuksia. 
Keijunmekon kasvua on niin ihana seurata, pieniä kukanalkujakin jo.
 Ruusupavut sekä tuoksuherneet likoamassa, pääsee tänään pellolle.
 Illalla hyllykön päällinen täyttyi santuista.
 Niin tuhannet kerrat on todistettu, että toisen romu on toisen aarre. 
Itse dyykkailen ja kierrän kirpuilla.
 Otan muiden vanhoja romuja vastaan ja tuunailen niistä oman näköisiä.
Pyrin siihen, etten paljoa uutena osta.
 No, tietty näitä tarroja ja maaleja tulee hankittua ja sekä muita tykätarpeita mitä tarvitsee esim. jonkun asian korjaukseen, mutta se on pieni hinta.
Näin minä luon oman näköistä kotiani.

Ihanaa sunnuntaita kaikille - nyt pellolle - TZAUKKIS - Tanni

14 kommenttia:

  1. Wautsi mikä löytö tuollainen matto :) Ja niinhän siinä usein käy että kun alkaa laittaamaan esim uutta mattoa lattialle niin huomaa sisustaneensa siitä ympäriltäkin samalla ;) Ihanalta näyttää kuistilla ja niin kauniita värejä :) Mä oon niin ykstoikkoinen vieläkin tässä sisustamisessa etten osaa ostaa mitään kauniita värivivahteita, usein vaan harmaata,valkoista :(
    Aurinkoista sunnuntaita <3

    VastaaPoista
  2. Tosi hieno löytö!! Ja kaunis on sinun kuistisikin! Siellä on paljon ihania yksityiskohtia...
    Oikein ihanaa sunnuntai pvää sinulle Tanni!

    VastaaPoista
  3. Hieno löytö! Miksiköhän ihmiset heittävät roskiin hyvää tavaraa, kun kierrätyskeskukset ottavat ilmaiseksi vastaan? No, sinun onnesi tämä..:)

    VastaaPoista
  4. Ihana löytö kaunis kuisti sinulla. Hyvää pyhäpäivää:)

    VastaaPoista
  5. Mahtavia löytöjä, ihan kateeksi käy. Nyt on kuisti niin kesäisen näköinen että sinne haluaisin tulla istuksimaan

    VastaaPoista
  6. Upeita löytöjä ja ihana kuisti kokonaisuudessaan. Ja kivasti tilaakin. Kierrttäminen on ihan parasta. Tältä vaan ei juurikaan roskiksilta löydä mitään, enimmäkseen kirpulta ja joskus kierrätyskeskuksesta (nykyisin on harvemmin tullut käytyä siellä) ja tietty ystäviltä ja tutuilta :)

    VastaaPoista
  7. Aivan uskomatonta, mitä ihmiset heittävät roskiin! Oliko tuokin rottinkipöytä roskien seassa? Eipä täällä maaseudulla löydä mitään aarteita, harvoin kirppikseltään. Pitää lähteä Kuopioon ja tietty sieltäkin paikkakuntalaiset ja lähempänä asuvat ehtivät viedä parhaat päältä. Minusta tuo puunväri on kaunis ja kun ei ole mitään käytön jälkiäkään niin en maalaisi.

    VastaaPoista
  8. Mää niin haluaisin tulla teille! Istuisin ihan hiljaa (heko heko) nurkassa Sulo sylissäni ja katselisin kaikkea kaunista ympärilläni. Joohan?

    VastaaPoista
  9. Hyvä pelastus tuo matto. (: Sääli, että joku on valmis heittämään roskiin jotain, minkä saisi pesemällä/pesettämällä vielä puhtaaksi. Mutta tosiaan toiselle aarre ja toiselle jotain muuta. Viihtyisältä näyttää teidän verannalla. (:

    VastaaPoista
  10. Mahtavia löytöjä. Komee matto ja iso. Pöytä on tosiaan kuin uusi.
    Sinulla on kivan näköistä.

    VastaaPoista
  11. Hienot löydöt! Dyykkauslöydöt ovat kyllä niitä parhaita löytöjä :) Muutenkin niin ihanan näköinen kuisti. Ja ihanat nuo salaiselta blogiystävältä saamasi tyynyt :) Ps. Oman kokemukseni mukaan sappisaippualla lähtee tahra kuin tahra :)

    VastaaPoista
  12. Mua sitten raivostuttaa, että ihmiset heittää ehjää ja käyttökelpoista tavaraa roskiin! Samalla vaivalla ne veisi kirpulle tai kierrätykseen. Kerran hermostuin työkaverille, joka "haukkui" mua viherpiiperoksi, kun taittelin kartonkeja keräykseen. Totesin, että hukkuu ne sinunkin lapsenlapset paskaan. Ei mennyt kauan, kun hän (vaivihkaa) alkoi laittamaan mm. kartonkia sivuun keräykseen vietäväksi ;) Syvään kumarran kaikille kierrättäjille :) ihana kuisti!

    VastaaPoista
  13. Sulla on siellä joku runsauden sarvi, mistä dyykata kaikkea kivaa...? :D Ei tuolla ehtisi lukemaan, kun silmät pyörii päässä ja löytää koko ajan uutta katsottavaa :)

    VastaaPoista
  14. Kyllä olet tehnyt hienoja löytöjä. Juu mietin itsekin, että ihmiset heittää roskiin ehyttä ja käyttökelpoista tavaraa, kun joku antaisi niille kodinkin. Kivasti olet sisustanut kuistiasi.

    VastaaPoista

..kiva kun piipahdit, viel´ kivempi kun jätit viestin..