sunnuntai 2. lokakuuta 2016

..kerrosvati & purkki..

Heippa ystäväiseni!
Tässä nyt menty leipätyön imussa, jotta tänne blogiinkaan meinannut joutaa.
Oikein omatuntoa kolkuttaa.
Aamuvuorojen jälkeen on ollutkin pakko mennä seljälleen lepuuttaa selkää ja unihan siinä ottanut vallan. 
Iltavuorot viekin sitten taas päivää toisesta päästä pois. 
No, nyt ennenkuin taas tänään kömmin sorvin äärelle otin hetken tälle puuhalle.

Kaikkihan taas lähti pienestä purkista jonka sain työkaveriltani.
Pieni siniruusuinen purkki. 
Ilmeisesti ollut makeispurkki. 
Ruusuinen nuppi on aikoinan jo kirppulöytönä.
Ruuvasin nupin purkin kanteen.
 Purkista muistui mieleeni, että mullahan on hamstrattuna saman tyylisiä lautasia muutama.
Roskisdyykkauksia kaikki.
 Kirppulöytöinä myös harmaita kynttilänjalkoja. 
Niitä löysin aikoinaan kassillisen ja koko kassi maksoi muutaman euron - hyvä löytö.
Suhutin jalat valkosella.
 Liimasin jalat pattexin no more nails - liimalla lautasiin kerros kerrokselta.
On muuten hyvää liimaa - suosittelen. (eikä tämä ole maksettu mainos), vain oman kokemukseni perusteella.
Nuppi sopii purkkiin sattumalta kuin nenä päähän.
Sattumalta kaikki lautasetkin sopivat kauniisti yhteen.
 Pieniä aarteita kokosin kerrovadille.
 Kirppulöytökannu pääsi asetelmalle maljakon virkaa toimittamaan.
 Söpöinen asetelma köökkiin.
Kaunista lokakuuta sinulle - Tanni

43 kommenttia:

  1. Oijoi, miten hieno kerrosvati! Nyt voi sanoa, että "siitä se ajatus sitten lähti"☺... pienestä näistä purkista☺

    VastaaPoista
  2. Kaunista. Niin hyvin sopivat kaikki yhteen ja näyttää niin kauniilta. -Mukavaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Upea kerrosvati. Hyvää pyhäpäivää:)

    VastaaPoista
  4. Siis niin ihana!😍
    Kaunis asetelma!
    Mukavaa sunnuntai päivää sinulle!

    VastaaPoista
  5. Sini - valkoiset astiat on muutenkin mun lempiastioita ja siniruusuakin mullakin on yhden posliinipurkin ja lautasen verran ainakin, tykkään siniruususta! hienon kerrosvadin sait aikaiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Söpöjä nuo tuollaiset ruusukupposet on..kuka niitä voisikaan vastustaa . Kiitos Sesse!

      Poista
  6. Jos asuisit tossa naapurissa, mulla olisi takuuvarma paikka käydä noolaamassa neronleimauksia, kun itellä jumittaa. Olisin oikea riesa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D
      Oi, voi sitä iloa kun laitettais ideoivat päämme yhteen ja vähän tuunailtais..ois muut naapurit ihmeissään, kun kaikenlaista taidetta syntyis milloin minnekin..=)

      Poista
  7. Voi, että toisilla on silmää kirppariostoksille ja niiden tuunaukselle. Tulipa kaunista!

    VastaaPoista
  8. Hienoja löytöjä olet tehnyt ja ihania olet niistä sitten saannut jatko jalostettua =D Oikein mukavaa tulevaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  9. Hieno kerrosvati ja purkki uudella nupilla... Ihan mahtava tuunaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos,kivasti natsasi nyt yhteen kaiki saadut ja löydetyt romut..

      Poista
  10. Sulla sitte leikkaa :) Kerrosvarista tuli näppärä.

    VastaaPoista
  11. Nonni taas tuli niin upeaa..ihanuuksia pienellä rahalla.
    Työpäivinä on meikäkin aivan rätti ei oikein pysyt mihinkään ylimääräiseen ja imurikin lepää köökin nurkis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa niin tutulta..huoh.. onneksi edes joskus on niitä vapaapäiviä ja saa toteuttaa asioita mitkä tuo hyvää fiilistä..

      Poista
  12. Hieno kerrovati, hyvin sopivat yhteen. Hieno sun asetelmasi.

    VastaaPoista
  13. Ihana asetelma :) Kivaa lokakuuta <3

    VastaaPoista
  14. Hieno kerrosvati ja ihana asetelma :)Sulla on kyllä silmää kaikelle tällaiselle ihanalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos.. sitä vaan sattuu pitämään kaikesta söpöisestä..=)

      Poista
  15. Tiedätkös mitä - mä olen tässä tuumannut myös, että mitenkä saisin kasattua kerrosvadin! Tosin multa puuttuu tarvikkeet :o
    Mutta niin sieluni silmin näen muffinsit tulevassa ristiäispöydässä kerrosvadilla... :) :)
    Ja sama vika, kaksvuorosorvi saattaa "joskus" väsähdyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrosvatiin voi käyttää hyvin myös parittomia laseja, pikkuisia mummokuppeja, erilaisia kynttiläjalkoja, snapsilaseja ja tietty lautasia tai jotain vateja, kulhoja.. ´Toivottavasti saat ristiäispöytään upean tarjoiluastian, ihanaa aikaa teille sinne!!

      Poista
  16. Kyllä ne löydöt aina paikkaansa löytää jossain vaiheessa, kuten sinunkin kerrosvadissa, josta tuli kaunis ja käytännöllinen. Tuo nuppihan sopii tuohon purkkiin kuin nenä päähän ja kannu aivan kuin samaa sarjaa. Mukavaa alkanutta lokakuuta tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin! Sitä tulee otettua muitten romuja talteen ja sitten niistä saakin tehtyä kivaa itselle.. mä kun oon tällainen romuromanttinen =)

      Poista
  17. ONpas sulla siellä ollut aarteita. Nuo siniset sävyt ovat aina niin kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aikku.. aarteita kertyy, kun dyykkailee ja haalii muitten romuja omaan varastoon..

      Poista
  18. voi että on ihana, kaikki mitä teet kädelläsi on kaunista ... ideoista ei puutetta tulee sun päässäsi .. kiitos kun saan katsoa ja miettiä mitä itsekin haluan tehdä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Na-Tan kauniista sanoistasi.. lämmittää mieltä sekä sydäntä. Ihanaa että piipahtelet täälla ja vielä ihanampaa jos saat ideoita omiin tuunailuihin ja sisusteluihin. Ihanaa aikaa sinulle<3

      Poista
  19. Kauniin tuunauksen olet tehnyt.. kirpparilta tekee hyviä löytöjä. Sinulla on myös taito tuunata ne vallan upeiksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirpparit on kyllä kivoja ja inspiroivia paikkoja.. tosin nyt on kirput jäänyt vähemmlle ja ollaan työkaverin kanssa otettu vaihtotalous käytäntöön =)

      Poista
  20. Kauniita sinivalkoisia astioita.Hyvinhän nuo yhteen sopii.Hyvä idea tehdä kerrostarjottimia,kun astioita kertyy.Itsekkin olen tehnyt noita kerrosasetelmia.Kumma kun kirpparilta aina vaan astioita kotiin kantaa=)
    Vaan ihanata lokakuuta sinulle toivottelen=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrosvadit on käytännöllisiä, mulla on niitä useita ja ne on ihan jokapäiväisessä käytössä. Esim. kylpyhuoneessa pala-saippua telineenä, pikkuvessassa kerrosvati säilöö koruja, erilaisten pienten asioiden säilyttiminä, ompeluhuoneessa mulla on lakarullia tarjoiluvadeilla jne. kokeile rohkeasti moneen ja sitten et niistä enään halua luopua.

      Poista
  21. Teekannu on aikoinaan kirpulta ostettu, oliskos maksanut euron verran. Toimii hyvin maljakkona..

    VastaaPoista

..kiva kun piipahdit, viel´ kivempi kun jätit viestin..