maanantai 28. joulukuuta 2015

..olkkari-kuvia..

Heippa hei, pitkästä aikaa!
Ja kiitos kaikille hyvän joulun toivotuksista.
Hurahti joulun pyhät.
Ähky.
Silti meillä vielä 
joulua kotosalla, onhan tässä loppiaiseen asti aikaa.
Muutamia kuvia meitin olkkarista.

 Amaryllikset edelleen kukkii sohvatyynyissä, jotka ompelin jo viime jouluksi.
 Helyjä siellä täällä.
Kirpulta löytyi pieniä enkeleitä, maksoivat yhteensä euron.
 Pääsivät roikkumaan kynttelikköön, joka sekin aikoinaan kirpulta ostettu.
 Indiskan tyynynpäälliset 2kpl löytyi myös kirpulta , nekin oli euron kappalehintaan.
Musta päällinen punasine kirjailuineen tuo kivasti särmää.
Tykkään kovasti indiskan tuotteista, mutta en ikuna raaski uutena ostaa mitään kyseisestä kaupasta, mutta onneksi niitäkin tuotteita löytyy silloin tällöin kirpputoreilta.

 Omaa taidetta syntyi kun liimasin thaimaasta tuodun käsin painetun teoksen taulun pohjalle.
Taulusta on joskus aikoinaan lasi mennyt rikki, mutta näin sain pohjan kivasti käyttöön. 
Lisäsin vielä Buddhan, jonka löysin myös kirpulta, sekä kirjansivuista tehdyt tähdet, jotka liitin puoli-kranssin muotoon. 
Tähdistä pujotin siiman, jonka avulla kiinnitin itse tauluun koristeeksi.
 Itselleni ostin joululahjaksi ison mehitähden. 
Mä olen niin tykästynyt näihin mehitähtiin.

Tiedostamatta tuli pidettyä taukoa blogi-maailmasta.
Ja oikeastaan koko netin-ihmeellisestä maailmasta. 
Joskus on ihan hyvästä ottaa itsensä irti kaikesta ulkopuolisesta ja keskittyä olennaiseen olemiseen.

Olemisen sietämätöntä keveyttä teillekin - Tanni

25 kommenttia:

  1. Ihanan tunnelmallinen teidän olkkari! Komea kaakeliuuni, wau ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja. Kaakeliuuni on käytössä, sillä lämmitetään talven pakkasilla ja varmaankin ihan just ajankohtaista os pakkaset alkaa kiristymään niinkuin lupailevat uutisissa..

      Poista
  2. Tänään viimeksi mietin että eipä ole Tannista kuulunut mitään! :) Kivaa tunnelmaa teillä! Ähky tosiaan täälläkin. Ja koristeita pikkuhiljaa voisi kaappiin laitella. Kuusi tosin meillä on aina vielä loppiaisen jälkeenkin. Kiva oli nähdä taas askartelujasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D
      Täällähän minä.. Kävinkin ihastelemassa teidän joulukuusta ja joulun tunnelmia. Meillä ei aitoa kuusta tänä jouluna ollutkaan..muutamia havuja vain laitoin maljakkoon tuoksua tuomaan =)

      Poista
  3. Thai-buddha-tähti-taulu on kiva! Ja tarjottimet on niin mun mieleeni, että hantaakeja taidan koluta rautakaupasta - liiteristä jo ettin, mutten löytänyt. Laudanpätkät on jo jemmassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oioi, varmasti tulee upeat tarjottimet, niitä ootellessa=D

      Poista
  4. Kyllä siun olohuone on kodikas ja kutsuva, ja niin ihanan persoonallinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavaa jos persoonallisuus huokuu ja erottuu kuvista, itse myös tykkään persoonallisista kodeista ja hauskuudesta, ei sen kodinkaan tartte tylsä olla =D

      Poista
  5. Ihania tunnelma kuvia! :) Ja minä täällä ihannoin teitin lattioita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, puulattiat on kyllä itsellekin mieleen, mutta kaipaisi kyllä jo hiontaa ja uutta lakkausta, on vaan niin iso työ tyhjentää huoneet..no, täytyyhän niitä projekteja olla muhimassa =D

      Poista
  6. Hieno taulu! Ja muutenkin koko olohuone, niin kaunis. On sitä ollut viime päiviä muutakin puuhaa, kuin täällä kirjoitella. Mullakin taisi olla yhtenä päivänä kone kokonaan avaamatta, ja useampi puolikas päivä lisäksi :D
    On kyllä tarve keventää, on joka ilta sellanen ähky, on kokeiltu kaikki ropit, renniet, maidot, vissyt, kaljat. Vois olla tarpeen vaikka pieni Lenkki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D
      Jos vielä nää muutamat päivät ottais rennosti ähkynsä kanssa ja sitten uutena vuotena pienelle lenkille.. =D

      Poista
  7. Kaipa se ähkykin kuuluu niihin joulun perinteisiin, joita niin paljon vaalitaan=D
    Samoin sinulle, mukavia päiviä!

    VastaaPoista
  8. Taulu on kaunis ja niin mahtavat värit. Puuhaa on minullakin ollut ja ihan huomaamatta jää silloin koneella istuminen väliin..näin se vaan menee. kevennystä tarvitaan, farkujen nappi soi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä vaan, että on muuta puuhaa kuin koneella istuminen - No, sinä se tallailet niitä luonnon omia polkuja=) Ja me saadaan nauttia kauniista luontokuvistasi<3

      Poista
  9. Kivoja tunnelmakuvia. Meillä on myös tuollainen mehitähti.Hyvää joulun aikaa ja uutta vuotta !

    VastaaPoista
  10. Voi mikä tunnelma kuvissasi on! Ja tuo uuni...on vaan niin ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmastiina.. Minä en ymmärrä miksi en pääse kommentoimaan blogiisi..? Useasti tai melkeinpä joka postauksesi yhteydessä olen kokeillut, mutta bloggeri ai anna kommentoida..=(

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Kiitos..Pikkuruiset enkelit olivat kiva löytö kirpulta..

      Poista
  12. Persoonallinen ja lämmin,sinun olohuone:)
    Paljon kivoja yksityiskohtia.
    Vaan olemisen sietämätöntä keveyttä.

    VastaaPoista
  13. Niin tunnelmallista ja kaunista ja sinun tyylistäsi :) Kiinnitin heti silmäni tuohon upeaan kakluuniin. Todella upea ilmestys. Enpä ole itsekään blogistaniassa juurikaan joulun aikoihin käynyt, mutta nyt sitten otin itseäni niskasta kiinni. tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakluuni taitaa olla tämän talon kruunu, jos niin voipi sanoa. Mukavaa uutta vuotta sinulle Liisa!

      Poista

..kiva kun piipahdit, viel´ kivempi kun jätit viestin..