lauantai 8. helmikuuta 2014

..pitsi-palli..

Heissan!

Meikäläisen kirpputori käynnistä on tovi, eli viimetteeksi olen käynyt joulukuun alussa pikaisesti ja enhän mä sieltä tyhjin käsin silloinkaan poistunut.
Mukaani lähti tällainen rahi, palli - mikä lie.
 Mutta mukaan se oli otettava 3 euron hintaan.
Kangas jo repsotti ja muutama niittikin oli irronnut, mutta aattelin, että kyllä siitä maalilla ja jollain päällisellä saa kelpo kapistuksen nurkkiin pyörimään.
 Mallailin pitkään erilaisia vaihtoehtoja.
 Tuliskos jotakin ruusuista, värikästä vaiko hillitympää. 
Sitten muistin tämän paidan minkä olen joskus napannut mukaani kierrätyksen ilmais-laatikosta.
 Ajatellen, että jotakin siitä voisi väsätä.
 Tässä syy minkä takia paita oli poisheitettävissä. 
Oiskohan punaviinit roiskunut rinnuksille..
Mutta itse pitsiosa puserosta oli siisti.

 Elikkäs vanhat päälliset pallista pois.
 Maalia pintaan ja uutta päällistä puseron pitsiosasta.
 Päällisen ompelin ensin muotoonsa jonka jälkeen niittasin niittipyssyllä pallin sisäpuolelle kiinni. Huonekalu-nauloilla reuna siistiksi.
 Toimiihan tämä pienenä laskutilana..
 ..tai sitten ihan kinttujen lepotteluun..
Tämäntyyppisiin tossuihin ohje löytyy täältä klik..
Helppohan tuohon on uudet pääliset tehdä jos tämä alkaa joskus kyllästyttämään.

 Hei ja kiitos teille kaikille piipahtelijoille ihanista kommenteista sekä läsnäolosta - kivasti jo porukkaa arvonnassa mukana!
Sydämellisin terveisin - Tanni

33 kommenttia:

  1. Aivan huippis hieno!
    Meilläkin on vähän tuon tyylinen pikkupalli (jonka olen myös tuunannut) se on tosi hyvä apu vaikka eteisessä kenkiä jalkaan laittaessa tai olkkarissa, just hyvä korkeus olkkarin pöytään.
    Hieno löytö, mutta tuunaus oli kyllä sitäkin onnistuneempi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva siitä tuli munkin mielestä ja varmasti oiva apu monessa tilanteessa. Joskus ihmettelen itsekin, että miks mä raahaan kotiini kaikenlaista, mutta tässä taas yksi tulos, että sen tahrasen paidan voipi käyttää johonkin muuhun..

      Poista
  2. Vautsi, ihan mielettömän hieno. Tuollaisen ottaisin heti meillekin! :) Todella onnistunut tuunaus, ja vimpan päälle ekologista, kun kaikki oli vanhan uusiokäyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos EEna, juu ihastelen aina sinunkin ompeluksia ja kierrätystä sekä niistä syntyviä kauniita tuotteita..

      Poista
  3. ♥söpöliini! ja niin romanttinen!

    VastaaPoista
  4. Kaunis ja romanttinen :) Rahit ovat siitä mukavia, että ne voi tosiaan uudistaa aina aika ajoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Itsekin mietin kun pähkäilin kankaan valintaa, että teen nyt tällaisen ja jos alkaapi kyllästyttää niin voin ommella ja naputtaa uuden päällisen. Kiva kun osallistuit arvontaan - onnea!

      Poista
  5. Tykkään! Tykkään pallista, pitsistä ja ennen kaikkea uusiokäytöstä. Niin ja samsung xcoverista... mullon samanlainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuo samsungi on pojan vanha ja mulla nyt ollut käytössä, tosin taitaa loppuja vedellä kun sekoilee ihan omiansa.. Juu, uusiokäyttöä me suositaan!!

      Poista
  6. Olitpa näppärä. Sai pikku jakkara arvoisensa uuden elämän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos. Juu, jotenkin tuo jakkara oli niin surkun näköinen siellä kirpulla, että pakko se oli ostaa ja menihän rahat hyvään tarkoitukseen kissojen hyväksi.. (HESY)

      Poista
  7. Oi juku miten ihana, raaskiiko tuon päälle jalkoja edes nostaa.

    VastaaPoista
  8. Iik,nyt on mun vuoro "romahtaa" :) !! Aivan supersuloisen jakkaran tuunasit!! Ja siis paidasta,wow! Mäkin muuten hipeltelin viimeeksi kierrätyskeskuksessa yhtä tuon tyyppistä jakkaraa/rahia :) Siinä oli niin likanen kangas ja en tienyt miten sen saisin vaihdettua,kun en mitään niittipyssyä tms.omista. Sinne siis jäi ja nyt vähän harmittaa :P Nooh,tarttui sitten toisesta kaupasta yks rahi mukaan,johon ei tartte mitään vaihdella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon mun pienemmän niittipyssyn ostanut liiteristä oisko maksanut noin 7-8e, joten ei kummonen sijoitus ja on kyllä tarpeellinen moneen juttuun, tai no mun mielestä. Isännällä on sitten sellanen isompi joka toimii kompressorin avulla ja se vasta pyssy onkin - kiva kapistus. Tarttis vaan enempi opetella noitten työkalujen käyttöä ja entisöintiä.. Eikä me mitään romahdeta kun jatketaan meininkii.. =D

      Poista
  9. Huikean ihana jakkara ja vallan somat tossukat olet tehnyt :)

    VastaaPoista
  10. Tulipa siitä kiva! Kannatti napata paita mukaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, joskus tulee taivasteltua, että mitä sitä säästää moisia kuteita kun roskiin joutaisivat, mutta meikäläinen kun ei raaski - kun joskus voi tarvita..

      Poista
  11. Hieno löytö ja somat on jalatkin sillä.Pienellä tuunauksella ihmeitä tapahtuu.
    Ihanat on tossutkin.Kelpaa siinä nyt jalkojansa leppuuttaa pitsirahilla=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kirpuilta tekee kivoja löytöjä ja kun näkee hieman vaivaa niin saa kivaa kotiin. Tai ei edes vaivaa, tykkään kovastikin tämäntyyppisistä puuhasteluista..

      Poista
  12. Vau mikä muutos! Oot kyllä taitava ja kekseliäs. Ei olisi itellä lanttu leikannut käyttää tuota paitaa päällisenä. Niin hieno lopputulos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tuija!! No, ei se lanttu aina täälläkään leikkaa, mutta sitten on ihana lukea esim, Kotomaista - blogia ja saada uusia idiksiä.. =D

      Poista
  13. Ziisus how nice! Sonni

    VastaaPoista
  14. Kyllä on nyt ihastuttava rahi. Minusta niin hurmaavan viehättävä juuri tuollaisena pitsisenä. Hienot tossutkin sinulla jalassa.

    VastaaPoista

..kiva kun piipahdit, viel´ kivempi kun jätit viestin..