perjantai 14. helmikuuta 2014

..punottua & saatua..

Heippa!
Siivoilin tuossa mun romu-kaappeja sillä silmällä, että jotakin voisin laittaa kierrätykseen.
No, laihalla menestyksellä.
- Hyvin monen tavaran kohdalla tuli sanottua
 - "mä voin tarvita tätä vielä tai mä voisin tän käyttää siihen ja siihen juttuun..."
Tai "miltähän tää näyttäis jos.."
 Tunnistatteko..?

Siellä kaapissa sitten oli tuollaiset korit - ollut jo vuosia, mistä lie matkaani lähtenyt - ei muistikuvia.
Korit olivat hieman epäkäytännölliset reikien vuoksi - varsinkin jos yritti säilyttää jotakin pienempää romua.
Laitoin korit jo poismeneviin tavaroihin, lähdin alas kahvin keittoon ja silmäni osuivat matonkuteisiin..
No, siitä se sitten taas lähti.

Korit sudin ensiksi valkoisiksi ihan perus-maalilla.
Kuivuttuaan, lähdin ison parsineulan avulla pujottelemaan matonkuteita rei"istä läpi.
Reikien avulla oli helppo laskea piston pituus. 
Oli muuten mukavaa puuhaa - samalla pystyi kisoja katsomaan ihan luvan kera kun samalla tuli puuhasteltua jotakin.
 
 Kuteiden avulla sain koreista tiiviimmät ja tuli ihan kivan näköisetkin - pirtsakat.
Sopii paremmin nyt esille ja säilyttämään pienempiäkin juttuja.
 Kotomaista - blogin Tuijallahan oli se ystävänpäivä- haaste johonka osallistuin.
Lyhyesti - lähetä joku pikku puketti niin minä lähetän sinulle -  jotakin itse-tehtyä tai sinulle tarpeetonta tavaraa jne.

Mun mielestä nää tällaiset on kivoja juttuja.

Ja niin minä sain aivan ihanan puketin!!
 Kauniissa itse-tehdyssä paketissa oli suklaata - nam!
 Ja niin hyvää, tummaa-suklaata kera appelsiinin - pakko oli heti maistella kahvin kera..
- oli muuten eka kerta sitten joulun..
Loput jätän illan lätkä-matsia varten - on sen verran kuluttava laji jotta energiaa tarvii =)
 
 Lisäksi vielä Tuija oli  tehnyt tällaiset avaimenperät.
 Osuvampaa lahjaa en olisi voinut saada, koska itselläni meni jokuaika sitten avaimenperä rikki ja uutta en ole vielä saanut aikaiseksi - niin nämä tuli niin tarpeeseen.
Aivan hurjan paljon kiitoksia sinulle Tuija - nää on niin mageet!!!
..ja paljastan, että pääsi kuule ihan tippa vierähtämään poskelle pakettia avatessa..
..niin - Anni Tannihan minä olen..
 Ja vielä ihan teille jokaiselle -

34 kommenttia:

  1. Oi miten kauniita kuvia!!!!
    Koreista tuli oikein hienot, loistavasti ideoitu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helmi Nainen!! Hyvää tätä päivää ja muksaa viikonloppua!

      Poista
  2. Kauniit korit,ihanan paketin sait.Hyvää Ystävänpäivää.♥

    VastaaPoista
  3. Oikein hyvää ystävänpäivää =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sulle - kiva kun piipahdit =)

      Poista
  4. Olipas kympin arvoinen älynväläys! Koreista tuli aivan huippuhienot! Raaskiiko niihin kitään laittaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - juu täytin korit jämäpitseillä ja askartelutilpehöörillä - nyt niitä voi käyttää..

      Poista
  5. Ihania juttuja ,kauniist esille laitettu ja kuvat ♥
    Hyvää Ystävänpäivää.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seijastiina, kiva kuulla itse foto-mestarilta..

      Poista
  6. Ihanuuksia! ♥ Hyvää Ystävänpäivää♥

    VastaaPoista
  7. Ihanat korit olet tuunaillut! Onnea myös paketista ja hyvää ystävänpäivän iltaa ja viikonloppua! ♥

    VastaaPoista
  8. Loisto idea nuo korit taas!! Kiitos itelles paketista aivan tuhannesti. Jos siellä oltiin liikuttuneita, niin voin sanoa, että samoin niin oltiin täälläkin. Miten osasitkaan laittaa, niin mun näköisiä juttuja?! No mutta niistä ihanuuksista lisää heti kun ehdin viikonlopun aikana postailla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin, että tykkäät kertomasi mukaan tähdistä.. ja kun pikkuinen on talossa niin aina on jotakin pyyhittävää ja pitäähän sitä jotakin ruosteistakin olla - mukavaa jos pidit puketista. Kiitos myös itsellesi ja mukavaa viikonloppua!

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos Niina <3 - samoin teidän perheelle <3

      Poista
  10. Ihana tuunaus, nuo korit on sitten upeita,
    Avaimenperät on ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avaimenperät on aivan upeita - kyllä vaan täällä blogistaniassa on taitavaa porukkaa!!

      Poista
  11. Nerokas korituunaus! Ja aah,turkoosia :) !! Ja voi miten suloinen paketti ihanine avainperineen!!!
    Tuolla teidän kellarissa on kyllä ihan omanlaisensa tunnelma,ihana! Pitäis itsekin olla vähän rohkeampi värien kanssa,eikä aina vaan sitä valkoista ja vaaleanpunaista :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, neroudesta en tiedä, mutta tulihan niistä paljon kivemmat ja saa pikkusen sitä väriä lisää tähän torppaan. Kellarissa on ihan eri tunnelma ja saa ollakin - on mukava löllöily/illanviettopaikka..

      Poista
  12. No,mitään ei kannata heittää pois.Kivat korit nyt sulla=)
    Yhdestä kaapista voiskin tehdä sellasen,jos joskus sitten tarviin.Monesti olis tarvittu heitettyä tavaraa,kuitenkin.
    Viikonlopun iloja=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan siinä monesti käy, kun olet jotakin laittaut pois niin jo seuraavalla viikolla sitä tarttisit =)
      Juu, sellanen romu-kaappi on kätevä!

      Poista
  13. Mahtava idea ja kauniit korit tuli! Täältähän saa inspiraatiota. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - mukavaa jos irtoo ideoita omiin juttuihin, mukavahan näitä on täällä jakaa teidän kanssa <3

      Poista
  14. Mikä mahtava tuunaus, ei tässä muu auta kuin lähteä kirpparille korijahtiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, korejakaan ei voi ikuna olla liikaa.. Kiitos Kiki!

      Poista
  15. Vähän kait hianot korit!
    Ja nuo avaimenperät....<3

    VastaaPoista
  16. Niistähän tuli upeet <3 Ei voi näköjään mitään pois heittää, vaikka minäkin just ajattelin et pitäs tavaraa vähentää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on Sesse - mä niin painiskelen tuon saman asian kanssa, että jotakin voisi kiertoon laittaa, mutta mutta.. on niin vaikiaa, kun joskus voipi tarvita.. No, mutta jaetaan näitä ideoita yhdessä täällä blogistaniassa, niin saadaan niistä meidän "romuista" aarteita =)

      Poista

..kiva kun piipahdit, viel´ kivempi kun jätit viestin..