perjantai 25. lokakuuta 2013

..koti-tossut..

Heippa taas ja Tervetuloa Misu!

Poika lahjoitti minulle tänään hieman huovuttuneen villapaitansa, joka oli myös kutistunut, vaiko olisiko teini kasvanut.. ehkäpä kumpikin on oikein.

Muistin, että joskus aikoinaan olisin koulussa tehnyt sellaisia koti-tossuja ja päätin kokeilla onnistuuko.
 Eli ensin leikkasin pahvista 9x9cm kaavapalan. 
(noin koko 38, tai ainakin mun omaan jalkaa sujahti)
 Sitten villapaidan hihoista leikkasin 8kpl noita neliöitä. 
Hihasta sen vuoksi, että saatan jotakin väsätä tuosta itse paita-osasta.
Ommellaan alla olevan kaavan mukaisesti yhteen ja sitten sivuja yhteen..
 Sitä joutu hieman miettimään, mikä se ompelu järjestys olikaan..

 Jep - tossulta näyttää..
 Ja toinen perään. 
Ompelin lisäksi tuollaiset sydän-kuviot..
Tossuilla olen nyt töpötellyt menemään tän päivän ja lämpimät ovat!
Näitähän voisi tehdä enemmänkin - tai miksei myös pukin-konttiin..?

 Kokeilin muuten kuvansiirtoa - jotenkin onnistui.
 Tarttee kuitenkin treenata vielä ja miettiä mitä tuolle kuvalle tekisin..
No, nyt jatketaan sitä viikonlopun viettoa - Tanni

24 kommenttia:

  1. Oi, ne näyttää justiinsa sellaiselta, että ne saisi vetäistyä jalkaan kenkälusikan kanssa eikä tarvitsisi pukiessa taivutella selkää paljoa. Jos on jalkaterä tuollaista "kanootteja myydään urheiluosastolla" - mallia niin osaisitko yhtään arvuutella paljonko pitää lisätä senttejä kokoon siro 42 ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =)) - juu näillä voi tepsutella menemään eikä kanootteja tarvita..eikä rasita selkää! Tuota, nyt siihen arvuutteluun. oiskos tuollanen 11 - 12cm siro 42.. tarttis kokeilla..

      Poista
  2. Mä oon joskus ala-asteella kutonut justiin tuollaisella mallilla tossut :) Millä teit kuvansiirron? Mulla tuola erikeepperillä tehty siirto kuivuu. Huomenna selviää miten kävi. Edelliseen postaukseen pakko kommentoida,että kiva nähdä, että muuallakin elämisen jälki näkyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuo tossu-malli on varmasti vakio kaikissa kouluissa - luulisin.. tai ehkä ei enään tänä päivänä.. Mulla sellasta ainetta kun Picture This, ollut jo kauan hyllyssä ja nyt sain aikaiseksi kokeilla, mutta en ole ihan varma käytänkö sitä oikein, mutta reenaillaan. Kuulema erikeeperi ajaa saman asian..

      Poista
    2. ..juu - täytyy sen elämisen näkyä!!

      Poista
  3. Hienot tossut :-)
    Kiva joululahjaidea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aloin itsekin miettimään, että mistä muista matskuista noita voisi tehdä kuin villapaidoista.. olis hauska ja itse tehty lahja ainakin, ja kun laittais erilaisia koristeita tai jopa voisi kirjailla jonkun kuvion tuohon tossun etukärkeen..

      Poista
  4. No voi sun tossukka! Olisit ny räpsiny kuvat siittä ompelujärjestyksestä.. Tai voithan sen tehdä vieläki, jos lissää materiaalia keksit.. :) nii että wink wink, mää en ossaa itte ajatella miten tommoset kasataan, ko ennoo koskaan moisia livenä nähny saati tehny.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai laitan ohjeen kerta kiinnostusta on. Saadaan taas vanhasta kivaa uutta!! Ja materiaalia multa löytyy =)

      Poista
    2. Ihanaa, kiitos! Jään ootteleen ohjetta! :D

      Poista
  5. Sama juttu, näytä ihmessä miten nuo palat muuttuvat tossuiksi, sillä huopunut villapaita löytyy, (olin muuten jo heittämässä sitä pois)
    Jospa saisin siitä tehtyä tuollaiset hauskat tossut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä laitan ohjeen kuvien kera ja ompelujärjestyksen. Mä taisin vahingossa laittaa sun omaan meiliin viestin kun jotakin kännykällä sähelsin - anteeksi =( . Laitan postausta heti alkuviikosta kun lähetään reissuun nyt..

      Poista
  6. Vastaukset
    1. juu, kiitos.. kiva tepsutella menemään.. vaihtoehto villasukille..

      Poista
  7. Ihanat tohvelit, ja varmasti tosi lämpimät! :)
    Kelpais mullekin kun meidän vanhassa talossa aina joku nurkka vetää kylmää.
    Täytyy kokeilla josko osaisin ommella. :)
    Mukavaa lauantaita sinne! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, meillä sama juttu kun vanha talo niin nurkista vetää, mutta hyvä on se että ilmanvaihto toimii ja ei ainakaan hometalo-ongelmaa ole =)

      Poista
  8. Kerrassaan ihanat tossukat ja taatusti lämpimät:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä lämpimät ovat, varsinkin kun tuollaisesta villapaidasta tekee..

      Poista
  9. Siis mitä on kuvansiirto?! Tää ei tajuu. Sonni. P.s. arvaa mitä pukki sais tuoda..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eli sulla on tulostettu kuva esim A4. (mustetulostettu). Sitten sulla on kuvansiirto-ainetta tai esim. erikeeperiä mitä monet käyttävät. niin voit kuvan paperilta siirtää esim. kankaalle. tuon kuvan olen duunissa tulostanut ja nyt siirsin aineen avulla valkoselle lakanapalalle.. jaa, oliskos vinkkejä pukille?

      Poista
  10. Kauniit on tossut,sulla on nyt hyvä draivi päällä siellä:) Ääneen piti nauraa tuolle sun edelliselle postaukselle,niin samanlaiselta meidän nurkat näyttää,jostain kumman syystä ne sotkut tulee yleensä kuvista rajattua pois;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, juu.. Ihmettelisin jos ei muillakin olisi näitä "arjen asetelmia" kotonaan. Pitäähän se elo näkyä! Se rajaaminen on tuttua myös.. on mukava katsella hienoja kuvia, mutta kyllä nuo "totuudet"kin on hauskoja pläjäyksiä silloin tällöin.. Ihanaa kun on nyt aikaa tehdä rauhassa juttuja..

      Poista

..kiva kun piipahdit, viel´ kivempi kun jätit viestin..