maanantai 30. syyskuuta 2013

..1/359..

Heippa Ihanaiset!
 Jos ihmettelette otsikkoa niin se tarkoittaapi sitä, että mulla alkoi vuorotteluvapaa jonka kesto on 359vrk ja tänään on ensimmäinen päivä.
 Eli melkeinpä vuosi vapaata!

On tämän eteen tehty töitäkin ja tämä on ollut haaveena jo vuosia.
 Nyt sain sen mahdollisuuden itselleni.

Ja eihän tämä mun ensimmäinen päivä mitenkään ryhdikkäästi lähtenyt käyntiin.
 Aamuherätyksenä oli se, että olin unohtanut eilisestä duuni-illasta tärkeän työpuhelimen työliivini taskuun, jonka otin myös kotiin mukaan, jotta voisin sen pestä.
 Eli herätyksenä oli se kun puhelin soi - paniikkihan siitä syntyi kun huomasin, että tärkeä känny on mulla kotona - voi v...u!
 Siinä sitten soittaa pomolle, että minähän sen olen hamstrannut mukaani - kyllä ketutti!!

 Isäntä teki samalla lähtöä omaan työhönsä ja lupautui viemään puhelimen työpaikalleni vaikkakin hän itse myöhästyisi.
 Taas jotenkin tajusin kuinka paljon hän on valmis tekemään vuokseni ja minä kun en aina ole se helpoin ihminen tässä suhteessa.
No, nyt mulla on aikaa korjata asioita joita olen pitänyt ehkä liian päivänselvinä.. hyi minua..

Juu ja vielä, että mä omin työvaatteetkin kotiin, ei olisi pitänyt.
 Ei tämä ääliö tajunnut, että sinnehän mun pitää jättää ne jotta tuuraaja saa kolttua yllensä - eli tulee täs sitten mentyä sinne työmaalle kuitenkin..

Sen verran mua kismitti, että päätin vetästä heti aamukahvien jälkeen kunnon kahvakuula-treenin ja hikihän siinä läskillä tuli - hyvä niin!!

Ihanilta työkavereilta sain mukaani tulilatvoja ja sagaformin mukin - on muuten niin osuva tuo muki. Nyt kun on aikaa lähtee siivoo pihaa niin pysyy kahvikin kuumana..
 Hikijumpan jälkeen oli mukava sytytellä itsellensä kynttilöitä ja suitsukkeita..
 ..nyt on aikaa rauhoittua..
 ..hoitaa itseänsä..
 ..parisuhdetta..
 ..ystävyyttä..
 ..kotia..
 ..kerätä voimia takaisin..
 ..olla ja nauttia..
..ottaa aikaa omalle mielelle..
 ..jättää stressi..
  ..ja iloita siitä miten hyvin minulla on asiat..
  ..miten ihana mies minulla on..
  ..joka myös mahdollistaa sen, että voin ottaa vapaata työstäni..

Voikaa tekin hyvin ja mukavaa alkanutta uutta viikkoa - Tanni

27 kommenttia:

  1. Oikein mahtavaa vuorotteluvapaata siulle:))

    VastaaPoista
  2. Nauti omasta ajasta, kiirettömyydestä jne :) On se kaiken vaivan arvoista!

    VastaaPoista
  3. Vau, kokonainen vuosi!! Ihanaa tulevaa vuotta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.. Juu, vielä ei oikein käsitäkkään, että saan olla "vapaana" melkein kokonaisen vuoden.. Ihanaa jo nyt!

      Poista
  4. Huippua!
    Reilu vuosi sitte palasin vuoden vuorotteluvapaalta töihin. Vapaavuosi teki hyvää, nautihan olosta, ihaile vuodenaikojen vaihtumista ja tee kaikkia niitä juttuja, mitä et ole entinyt tehdä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, lähinnä itseänsä tulee laiminlyötyä kun kaikenlaista pikku-stressiä kantaa mukanansa töistä - nyt on aikaa korjata tilannetta! Mites sujui muuten työhönpaluu vuoden jälkeen..?

      Poista
    2. Meillä on ollu muutosta töissä koko sen ajan, kun olen palanut. Motivaatio taitaa olla vähän kyseen alainen, kun lasken vuosia, päiviä siihen milloin pääsen uudelleen vapaalle.
      Mutta muuten loksahti arki yllättävän hyvin uomiinsa töihin paluun jälkeen. Kaipaan edelleen sitä kiireettömyyttä ja aikatauluttomuutta, mitä vapaavuoden aikana oli, tuntui että itsekin ajatteli kaikkia asioita rauhallisemmin, syvemmin ja postiivisemmin. Ja minulla ainakin oli se, että sitä ehti AJATELLA kaikkea, aika ei mennyt vaan siihen, että juoksi paikasta toiseen.
      Vapaan jälkeen suunnittelin elämänmuutosta työn saralla, mutta niin tämä hoppu on taas nielaissut mukaansa. Toki vaakakupissa painaa sekin, että on työpaikka mihin palata...
      Innostuinpas aiheesta :-)

      Poista
    3. Meillä myös muutoksia töissä ja varmasti vuoden aikana tulossa vielä lisää, esim.henkilöstössä. Muutamia jää eläkkeelle jne. Itsellänikin tarkoituksena hieman miettiä tuota omaa työpaikkaa ja sinne paluuta. Mutta ala jossa työskentelen tuntuu olevan hieman "kriisissä" joka paikassa. Että, jos jotakin uutta niin lähden kokonaan opiskelemaan uusia juttuja. Toki kun on vakkaripaikka niin onhan se turva palata takaisin ja jatkaa siitä.. No, aika näyttää, mutta ihana kun kerroit. On mukava kuulla muidenkin mietteitä vuorotteluvapaasta. On kyllä hienoa, että on tällainen mahdollisuus, kun tuo työelämä on vaan tänäpäivänä voimia vievää. Irtiotto siitä pyörästä..

      Poista
  5. Onnea vuorotteluvapaan alkamisen johdosta!
    Nauti jokaisesta päivästä! Olin vapaalla 4 vuotta sitten. Unohtumaton elämys. Yksikään päivä ei mennyt hukkaan. Vuosi vielä niin olen taas vuorotteluvapaa kelpoinen...jeees!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Kiitos Taina!! Ihanaa, sinullakin ihan "just" vapaata tiedossa.. Aion nauttia - se minulta kyllä luonnistuu =)

      Poista
  6. Mukava postaus ihanilla kuvilla.. Antoisia vuorotteluvapaa päiviä sinulle:)

    VastaaPoista
  7. ♥Oikein mukavia vapaita sinulle! Ihania asetelmia kuvissasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, asetelmia on mukava tehdä.. pienillä jutuilla saa kivaa ilmettä kotiin..

      Poista
  8. ♥Oikein mukavia vapaita sinulle! Ihania asetelmia kuvissasi!

    VastaaPoista
  9. Ihanaa vapaata!!! Olet tämän ansainnut..
    Nähdään pian; Sonni

    VastaaPoista
  10. Voi sinä ihanainen, olet varmasti ansainnut vuorotteluvapaasi, joten nautihhan nyt oikein olan takaa ja rentouta mielesi. Ihana postaus kerrassaan. Olinkin jo paikan päällä nuuhkimassa suitsukkeita ja nauttimassa kynttilöiden loisteesta ja tuosta asetelmasta.
    Ja on sulla ihana mies.

    Kiireetöntä viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, varmasti nautin ja otan rennosti - tämän ekan viikon.. sitten jos laittais pihan talvikuntoon.. siinä riittää puuhaa, mutta mukavaa sellaista..

      Poista
  11. Voi miten ihanaa!!!! Nauti ja tee juuri noita asioita mitä luettelit ja kaikkea niiden lisäksi,mitä vaan mieli tekee :)

    VastaaPoista
  12. kuulostaa mahtavalta tuo 1/359, vuosi tulee olemaan antoisa ja voimia palauttava uskon sen. itsekkin olen ollut pariin otteeseen vuorotteluvapaalla, ekan käytin opiskeluun ja toisen osasin jo hyödyntää itsekkäästi ihan vain omiin juttuihin ja perheeseeni. meil on mahtavat isännät ei voi muuta sanoa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on mun ensimmäinen vuorotteluvapaa, mutta itsekkäästi aion sen käyttää omaan hyvinvointiin! Sen kun tuppaa unohtamaan tuossa työn temmellyksessä, ja kun nuita vuosia olisi vielä jäljellä eläkkeeseen, niin tämä on hyvä irtiotto työelämästä.. Ja Isännille pisteet!!

      Poista

..kiva kun piipahdit, viel´ kivempi kun jätit viestin..