maanantai 16. tammikuuta 2017

..laihis..

Tervehdys!

Muutamaan viikkoon ei ole pahemmin "läppäri-aikaa" ollut. 
Vuoden vaihteessa päätin aloittaa laihiksen 
- kangas-laihis😂

Laihikselle olisi tarvetta varmasti oman fyysisen olemuksenkin suhteen, mutta sen ajan kuin olen kangaskopalla tai ompelukoneen äärellä on kuitenkin aikaa pois jääkaapilta tekemästä voikku-leipiä!

Mulla kun on paha tapa (vai hyvä..?)
hamstrata kankaita, tilkkuja, vanhoja vaatteita, verhoja yms. muille ja itselle tarpeettomia sillä tarkoituksella, että joskus niistä sitten jotakin. 
No, nyt laihiksen aloitettuna ja sen ensimmäisinä tuloksina syntyi muutama pupu sekä nukke.
 Pupuihin käytin valkoista lakana-kangasta, pojan vanhoja housuja ja t-paitaa, rispaantunutta pitsiverhoa sekä kangas-tilkkuja.
 Täytteeksi nuutuneen tyynyn vanua.
 Pieniä jämä pitsejä sekä nauhoja..
 Pieniä kukkasia irrottelin ruusuisesta kynttilä-manseetista, mistä lie meille kotiutunut..
 Tällaisia ns. tilda-nukkeja en ole ikuna aikaisemmin tehnyt.
 Niitä syntyi sitten kahdessa eri koossa.
Isompaa oli minusta mukavampi tehdä kuin tuota pikkuista.
 Tämä syntyi vanhasta lakanasta, pitsiverhosta sekä nauhoista. 
Hiukset silppusin 20 vuotta vanhasta hiuslisäkkeestä joka ostettiin silloiselta mustanmäentorilta tallinnasta - oli pikkusen vappuriehaa ja pitihän sitä hauskuutta lisätä teko-karvoilla.
 Punapään hiukset jämälankoja, tilkuista mekko ja sukat, pitsiä reunoihin, koristenauhaa sekä mansetin pikkuisia ruusuja..
 Kasvoihin käytin omaa puuteria, poskipunaa sekä huulipunaa.
Palasta huopaa syntyi nalle tyttöjen seuraksi. 

Mites sinun vuosi on lähtenyt käyntiin..?
Tuliko uuden vuoden lupauksia tehtyä ja joko lupauksia on ennättänyt toteuttaa näin vuoden ensimmäisten viikkojen aikana..?

Uteleepi "kilon" verran kevyempi - Tanni

48 kommenttia:

  1. Mukavan oloinen laihis! Toivottavasti jaksat pitkään ;)

    VastaaPoista
  2. Moi! Hauskoja ja sieviä ommelluksia! Jälleen kerran todistit että mitään ei kannata heittää hukkaan! (Vaikka Konmari niin ehdottaisikin) Mun piti aloittaa herkkulakko. Mut pahalta näyttää! En tiedä kuka niitä tänne kiikuttaa ja mulla on sellanen tapa että ne pitää tuhota äkkiä pois ettei roiku tuolla kaapissa houkutuksena 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hymyilyttää nuo konmarit - ei millään tavoin meikäläisen juttu.. =)
      Tuo se on yhtä paha arvoitus kun se kuka hitto vie aina sukkien toisen parin, niin kuka helvata niitä herkkuja kantaa kiusaksi..mutta tzemppistä taistelua herkkuilua vastaan, vaikkakin todistetusti herkut silloin tällöin pitää mielen virkeänä.. =D

      Poista
  3. Vai että kangas-laihis :DD
    Oletpas taas saanut aikaiseksi vaikka mitä ihanaa, todella suloisia pupuja! Voi että, kylläpä taas kannatti käydä siellä varastolla, pois ei kannata todellakaan heittää kaikkea kun niistä voi tehdä kaikkea pientä ja kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, eikös aina tammikussa ala laihikset =)
      Mä olen huono heittämään mitään pois, esim. kankaita ja tilkkuja, pienetkin säästän jos joskus tarvii.. =)
      Mutta nyt on pakko tyhjentää varastoja ja luoda jotakin kivaa itselle ja lahjoiksi..

      Poista
  4. Upeita olet saanut ommeltua! <3
    Itse en tehnyt mitään lupauksia....MUTTA olen luvannut itselleni toimia toisin. Ja hienosti ainakin tähän mennessä on mennyt! Olen saannut enemmän aikaan kun lupauksin aikana =D Toisaalta enemmänkin voisi tehdä... =D mutta ehkä se tästä lähtee nousu johteisesti menemään! Ajatuksia on paljon....kun ne saisi jossain vaiheessa toteutettua....kiirehän ei ole...koko loppu elämä on aikaa =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, koko loppuelämä on aikaa toteuttaa itseään ja villejä ideoita. Ihminen on siitä jännä, että turvautuu tiettyihin rutiineihin sekä toimintatapoihin, vaikka ne ei niin hyväksi itselle edes olisi. Mutta muutos on aina mahdollinen ja hiljalleen keksii itsellensä uusia tapoja toimia ja hallita tätä elon polkua täällä, niin kyllä siitä selviää ja huomaakin pian, ettähitto vie mä onnitun tässä -oikein paljon tzemppistä sinulle Rimasa ja voi hyvin!!

      Poista
  5. Ihania pupuja ja nukkeja! Kangaslaihis... vai niin, yritin kerran lankalaihista melko huonolla menestyksellä, toivonkin sinulle kaikkea hyvää laihiksesi aikana...aika on koettelevaa, mutta mikä riemu onkaan kun kaappi tyhjenee ja pääsee taas kangaskauppaan hypistelemään ja silittelemään kanhaspakkoja!

    Tuntuu että uusi vuosi on alkanut saamattomissa merkeissä. Aika rientää siivillä, tänne blogistaniaan ei millään tahdo ehtiä, neuleet kutsuvat työpäivän jälkeen. No nyt olen taas saikulla kun eilen polvi tyhjennettiin jälleen kerran. No sen verran hyvää - aloitin elämäntaparemontin pienin askelin, kevennän ruokavaliota (hermostuin jatkuvaan turvotteluun) ja lenkillä käyn useamman kerran viikossa, kun kottarit ja kuokat kutsuvat pitää olla voimaakin tallella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen paljon lukenut näistä lankalaihiksista, mulla on kopallinen lankoja ja sekin pitäisi kyllä tyhjentää hiljalleen - lankakauppaan en mene, kun aina lähtis jotakin mukaan, vaikka en osaakaan kun virkata mummoneliöitä ja neuloa perussuoraa.. =D
      Kirppisten kankaat taas houkuttelee jumalattomasti, kun näkee halvalla jnkun kivan kankaan, niin mukaahan se on saatava, että siitä sitten jotakin kivaa itselle tai kotiin. Nyt vaan kaappi ja laatikot tursuaa kankaita ja tilkkuja nii laihis on kyllä tarpeen =)
      Tammikuu on sellainen odottava kuukausi, loppuvuoden hulinoitten jälkeen tulee tavallaa tyhjiö, että mitäs sitä nyt sitten.. Kasvatuksia ja pihahommia ei voi aloittaa, no käsitöitä voi aina tehdä ja muutenkin vaan chillailla. Sydämestäni toivon paljon voimia sekä urheutta sinulle tiellä elämäntaparemonttia ja muista pienin askelin, pienin askelin kohti muutosta ja hyvää oloi - voi hyvin ystäväin!!

      Poista
  6. Hehän ovat sangen sööttejä laihislaisia. Mun laihiksista syntyy vain äkäinen akka ja kahtakauheampi ämppääminen ja hamstraaminen... ONkoha mulla joku väärä toimintatapa käytössä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äkäinen akka kuoriutui minusta kun piipahdin kirpputorilla ja ihan vaan kurkkasin, mitä kangas-hyllyt piti sisällään.. Muutama niin kiva kangas olisi ollut edullisesti tarjolla, kyllä oli kuules puntarissa tasapainoilua ja äkäisyys iski, mutta pidin tällä kertaa pintani ja kankaat jäi hyllylle.. hitto, että otti koville =D

      Poista
  7. Kyllä ihastuttavia nukkeja ja pupuja. Mun pitäis pitää lankalaihis,mutta epäilenpä tuleeko siitä mitään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh.. juu nää laihikset on kyllä raastavia - mutta tzemppistä kovasti aloitukselle tai edes sen suunnittelulle ja jopa toteutukselle!!

      Poista
  8. Hertsileijaa :) Todella hauskan näköisiä tilda juttuja!! Jos nämä ovat ekat Tildat, mitä olet tehny, niin kyllä täytyy sanoa että kymmenen pistettä:) Upeita ovat ja siistiä työtä.Ja se mihin aina kiinnitä huomion on, että nuket ja puvut täytetään napakasti, vanua säästämättä! Nämä on tehty juuri niinkun pitääkin! Eikös vaan ole hauskaa puuhaa, varsinkin tuo asujen keksiminen! Minäkin tein viisi uutta puhua, mutta nyt on vähän "maileg"tyyppisiä ;) Mukavia ompeluhetkiä☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos Tarja. On ihana saada itse mestarilta hyvää palautetta. Juu kyllä nämä oli ihan ensimmäiset puput sekä tilda nuket mitkä tein. Käytin näihin just sen takia vanhoja tilkkuja mitä löysin, kun en ollut varma taidoistani. Aikasta napakasti laitoin täytettä, huomasin, että pysyvät paremmin tytötkin ryhdissä kun on tukeva "selkäranka" =D
      Mä innostuin näistä aika lailla ja kierrätyksen poistolaarista löysin yhden kivan risasen mekon, mistä suunnittelin jo tekeväni seuraavan tilda nuken, mutta katotaas miten mun käy sen kanssa.
      Mailegit on kanssa veikeän näköisiä, tiedä mikä ero niillä sitten oikeasti on nimi vai se että pupuilla on pystyt korvat.. no, aivan sama - ihania ne on silti.. . Mukavia hetkiä sinulle myös koneen ja suunnitteluiden äärelle!!

      Poista
  9. Hauskoja pupuja ja nuken olet tehnyt. Mukavia ompeluhetkiä:)

    VastaaPoista
  10. Kyllä olet taitava, kauniita pupuja!
    Minäkin kuvittelin aloittavani lankalaihiksen, joka tyssäsi ensimmäiseen kauppakäyntiin. Laarissa oli poistuvia värejä alehintaan, ja niitä sitten lähti mukaan. Piti vielä ottaa normaalihintaisten hyllystä muutama perusväri, joita yhdistellä kirjavimpiin lankoihin. Sinänsä on kyllä hyvä välillä keskittyä tuhoamaan omia varastoja, sillä liian helposti tulee hommattua uutta ja uutta, vaikka kaappien sisällöstä riittäisi materiaalia viideksi vuodeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D
      Ale-laareja on vaikea ohittaa - oikeasti. Ja tottahan on se, että langatkin maksavat aika paljon ja jos oikeasti on mieleisiä alennuksessa, niin täytyyhän ne ottaa mukaan!! Ja ohimenevästi katsahtaa uudet tarjolla olevat.. onpahan lankoja sitten seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi =D

      Poista
  11. Ihania! Hyvin o laihis alakanu :) Nua nukekki on nii söpöjä. Mukavaa näpräämistä.
    Mullon jokavuatine laihis itteni kans. Viikonloppu lonkerot pois, kauppakarkit pois, jatkuva välipalojen napsimine pois, -2kg pois. Muuten syän ku hevoone ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. -2kg - hienoa!!
      Juurikin noin se pitäisikin tehdä että hiljallee karsia "turhia pois. Ylen prismassa oli muutama mielenkiintoinen dikkari.. totuus rasvasta sekä totuus sokerista, katsoin ne kummatkin ja kyllä pisti miettimään, että mitä sitä tuleekin suusta alas laitettua ja miten ne vaikuttaa omaan kehon, painoon sekä mieleen. Lonkerossakin on muuten älyttömästi sokereita.. mutta kyllähän se mielenterveyden kannalta on niin, että silloin tällöin on hyvä pikkusen naatiskellakkin - mutta tzemppistä sinulle kovasti - se on sitten kesällä kevyempi tehdä pihaommia!

      Poista
  12. Tervetuloa uuteen blogiini!
    http://annintanninelamaa3.blogspot.fi/2016/12/miksi-arvonta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanja -kävinkin jo piipahtelemassa - tulen uudelleen..

      Poista
  13. Voi mahoton kun sinä oot ison valikoiman ihanaisia tehnyt...itselläkin olis "kangaslaihis" tarpeen, (kun on niin paljon kankaita) ,vaan kun ei saa alotettua, että innostuis taas jotain tekemään. Nyt olen vaan virkkaillut ja neulonut ja vähän askarrellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sesse - tekee sitä asiaa mikä milloinkin tuottaa mielihyvää! Mulla menee myös ajoittain nää hommat. Joskus tekee kovasti mieli nikkaroida, joskus järjestellä romuja, jopa siivota, ajat jolloin omepukone surisee ja on ne hetketkin jolloinka virkkaa mummoneliöitä hissukseen.. Pakottamalla ei synny kuin kuspäisiälapsia..

      Poista
  14. Voi mitä kaikkea ihanaa ja kaunista olet tehnyt. Kyllä kannatti tuollainen laihiksen aloitus.

    VastaaPoista
  15. Oi, miten ihania olet saanut aikaiseksi. Laihista kyllä pitäisi muodossa sun toisessa aloittaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, olisi laihikset tarpeen todellakin muodossa jos toisessa =D

      Poista
  16. IHANIA!!! Voisin leikkiä noilla vaikka oon pikkasen yli ikänen :D
    Ai muutkin hamstraa kankaita??
    Jotenkin ihmettelen että on jo puoleeväliin päässy tammikuuta. Vaikka en oo mitään saanut aikaseksi, nopeesti on mennyt.
    Laihis sortuu aina noihin jämäsuklaisiin, vaikka porkkanaakin on mennyt. Muutaman kilometin olen kyllä kävelyttänyt sauvoja ja kuntosalilla opetellut laitteita käyttämään. Eiköhän tämäkin kitukuukausi mene tässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leikkiminen ei katso ikää - mä olen sitä mieltä - meissä jokaisessa on leikkimielisyys tallella joillakin pinnalla joillakin syvällä, mutta se pitäisi saada kaivettua esiin meistä jokaisesta ja pitää yllä. Leikki tuo iloa semä mielen harmoniaa! Yksi ihana leikki on nuo nukkekoti hommelit, ne on mulla nyt pitkään ollut ihan jäissä mutta oli aika jolloin paljon leikin nukkekodilla, se on myös terapeuttista - suosittelen!
      Mukavaa, että on muitakin kangas hamstereita =D
      Kuulostaa hyvältä tuo sinun aloituksesi vuodelle. Kuntosalin alottamin iässä kuin iässä on suositeltavaa, siinä oppii uutta ja aivotkin pitävät siitä ja vielä kun huomaa voimien kasvavan, niin ne kauppakassitkin on helpompi roudaa kotiinsa, saatika sitten olon keventyessä. Tutkittua on myös se, että se lisää pitkää ikää, sairastelut vähenee, tasapaino paranee yms. yms. yms. Ihan mahdottomasti tzemppistä sinulle!!

      Poista
  17. Siis ihania!! No on sinulla ollut kankaita, mistä tehdäkin. Minäkin olen tehnyt pari tildaa ja yhden pupun. Minulla on jo muutama uusi tildakirjakin, mutta en ole ehtinyt niihin syventyä. Ne on vaan niin sulosia. Mitään lupauksia en ole tehnyt. Ei tule sitten niitä pettymyksiä. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankaita riittää. Mä kun säästän vanhoja vaatteitakin =D
      Mulla muutama tilda-kirja ollut pitkään, niitä aina selaillut ja haaveillut, nyt sitten tzemppasin itseäni aloittamaan ja kokeilemaan eri juttuja. Juu lupauksethan on tarkoitettu rikottavaksi =D

      Poista
  18. Ihania ihania!

    Mulla on myös joku intohimo kankaisiin ja tilkkuihin, vaikka en mikään eritynen ompelun harrastaja olekaan. Matkoilla mieluusti poikkean paikallisiin kangaskauppoihin pöyhimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nina - sinä hengenheimolainen!! Viehtymys kankaisiin on suuri. Itse en myöskään ole mikään taidokas ompelija, mutta haluaisin olla. Nyt sitten aattelin että tekoihin on ryhdyttävä ja alettava opettelemaan ja tyhjentämään olemassa olevia varastoja - voi sitten ilolla ostella ja hamstrata lisää =D

      Poista
  19. Voi mitä ihanuuksia <3 Minä tein uuden vuoden lupauksen että huolehdin itsestäni ja omasta hyvinvoinnistani :) hieman paremmin kuin viime vuonna jäi aivan retuperälle opiskelujen ja kaiken muun takia :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opiskelu on rankkaa puuhaa ja siinä sivussa vielä perheen ja arjen pyörittäminen. Sitähän sanotaan, että laihikset sekä elämäntaparemontit vaatii aikaa ja myös vapaata jotta pystyt toteuttaa ruokavaliota ja ennätät lenkille. Väsyneenä ja nälkäisenä on mahdotonta toteuttaa tiettyä ruokavaliota saatika, että olisi voimia lähteä ulos. Hiljallee, pienin askelin niin kyllä se hyvä olo sieltä kumpuaa Tzemppistä!!

      Poista
  20. Ihania ompeluksia taas! Minä en tehnyt uudenvuodenlupauksia, niin en ole yhtäkään ehtinyt vielä pettää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, mitä sitä lupailemaan niin ei tule pettymyksiäkään.. elämä se pyörii ilman lupauksiakin=D

      Poista
  21. Kyllä onkin tildamaisia eli aitoja omia itsejänsä!
    Ja niiiiin hauska yksityiskohta tuo Mustanmäen hiuslisäkejuttu :) :) :) Ps. ehkä joku muukin on hankkinut erinäisen hiustötterön sieltä "kasvari"mustikselta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D
      =D
      Hiustötterön - ihana sinä!! No, nyt mun tötterö saa kyytiä muodossa jos toisessa. Ja väkertjä - olen onnellinen - pöydästä <3
      Voi hyvin ystäväin!

      Poista
    2. :) Mun "tötteröt" olivat visusti tallessa (jemmassa, mitä en muistanutkaan) - löytyivät ja ovat päässeet erinäisiin ryhmä rämän synttäriesityksiin viime vuosina :D
      Taidan siis antaa niiden olla ja odottaa uutta tulemistaan, kylläpä tasavuosikekkereitä on taas tulossa...
      Hyvinvointia sinnekin <3

      Poista
  22. Suloisia pupuja ja kauniita nukkeja! Olet kyllä taitava käsistäsi. :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu - en tunnusta niin kätevä olevan, mutta halua on oppia ja osata.. ..Sinulle myös ihania hetkiä<3

      Poista
  23. Kauniita nukkeja ja suloisia pupusia olet ommellut:)

    VastaaPoista

..kiva kun piipahdit, viel´ kivempi kun jätit viestin..