Näytetään tekstit, joissa on tunniste dyykkausta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste dyykkausta. Näytä kaikki tekstit

perjantai 3. marraskuuta 2017

..makuusoppi..

Heippahei,
Viimetteeksi kerroinkin, että perheemme väki vähenee.
Silloin aloinkin hiljalleen laittaa yläkerran vapautunutta huonetta meidän makuuhuoneeksi.
Pohdin silloin, että laittaisin tapettia seinään.
 Näin ei kuitenkaan käynyt.
Laitoin facen kirpulle ilmoituksen, että olisikos jollain ylijäämä-maaleja / tapetteja.
 Kumpiakin löytyi. 
Mutta edullisen maalin vuoksi päädyin maalaamaan seinät Cellon maalilla sävynä Paperi.
Tasoitettiin pinnat ja maalasin huoneen 2 kertaan.
Myös katon.
 Kauan haaveilemani sermi löytyi roskalavalta, voitteko uskoa.?!?1
Tuo sermi on intialaista käsityötä ja aitoa puuta.
 Tuoksuukin ihan itämaiselle.
Ja joku oli sen heittänyt lavalle. 
Minun onni jälleen!
Mä olen ihan rakastunut siihen.
Tuon ison rottinkituolinkin olen pelastanut joutumiselta roskiin.
Samoin tuon lipaston.
Tai itse asiassa kaikki tavarat, mitä huoneessa on, niin on pelastettuja, paitsi arkku josta maksoin  kympin.

Etsintä jatkuu. 
Vielä hakusessa jokin kiva matto tähän huoneeseen sekä jotakin pientä rompetta ja dingelidongelia lisään vielä.

Pyrin pitämään tämän huoneen suht seesteisenä, se kun on luonteelleni aika paljon vaadittu. 
Helposti laittelen paljon ja kaikkea. 
Niinkuin varmaankin olette huomioineet kotimme kuvista.
 Mutta itse viihdyn kodissa, missä on minulle tärkeitä asioita ja tavaroita.
 Ja itse asiassa, roskiksesta löydetyt tavarat on mulle niitä kaikkein rakkaimpia. 
Toki on vielä ne tavarat joita olen saanut minulle tärkeiltä ihmisiltä, niistä syntyy meidän koti.

MISTÄ AINEKSISTA SYNTYY SINUN KOTISI??

Uteleepi Tanni

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

..aarrelaatikko..

Heippa!

Kiitos kaikille jotka osallistuitte pieneen arvontaani. 
Eniten ääniä sai versio yksi.

Ja kaikkien kesken arvoin pienen tönön.
Ja tönö lähtis 
Sarille - Sarin kotona.
Laitatko mulle tietosi!
 
 
Tuossa kerroinkin, että olen liittynyt tuonne naamakirjaan.
 
Kuulun roskalava-ryhmään ja siellä vinkattiin lavasta, jossa on vanha laatikko täynnä romuja.
 
Itse en päässyt paikalle, mutta ystävällinen ryhmäläinen oli pelastanut laatikon romuineen ja toi vielä mulle kotipihalle asti.
 
Aamulla kirmasin heti herättyäni pihalle katsomaan.
 Ihana sininen puulaatikko..
  Sahoja päällä ja vanha metallinen onki.

Laatikko painoi kun synti,
mutta raahasin aarteeni kuin mielen köyhä pihapöydälle tutkittavaksi.
 Ja miten ihania esineitä, käyttöesineitä!
 Tyhjensin lootan esineistä sydän pamppaillen..
 Maailman kaunein vatupassi ja pikkusen kuvaa ongesta.
 Puristin..?
 Naulakoita, kynttilän pidike ja vielä vihreänä.. niin mun!
 Kenkälesti..
 Vanhan harjan kauneutta..
Kaunista puuta..
 Useita puuhöyliä, täydellisessä kunnossa..

 Kaikkien tavaroiden käyttötarkoitusta en tiedäkään, mutta minun silmiäni hivelee näiden vanhojen esineiden kauneus!

Osaako joku kertoa, taustalla näkyvien "nuijien" käyttötarkoitusta..?
 Jos jonkinlaista puutyökalua ja esinettä, ruuveja, nauloja, listoja, soittokello polkypyörään, nippeliä ja nappelia..
 Ja oli laatikon sisällä myös laatikon sivusta puuttuva otinkin.
 Sahoista varmaankin kollaasi seinälle..

 Mitäs sanotte?

Ja nää kaikki todellakin pelastettiin roskalavalta.
Jo toi laatikko on ihan superhieno, vanha puulaatikko.
Sitäkin mietin, että jos en laatikoksi tuota jättäisi, niin tekisin siitä kaapin, koska on sen verran iso.. mutta pähkäillääs taas.

Mä ainakin olen ihan superonnellinen tästäkin romuläjästä, mulle nää vaan on kauneimpia esineitä.
Osa tuleekin verstaalle käyttöön ja osa koristeeksi tai muuten tuunauksiin.
 Mutta niistä sitten enemmän taasen. 

Ja voi, kun olisi ihana tietää kenelle nämä tavarat ovat kuuluneet, mutta työtä niillä varmasti on tehty. Ja minä jatkan eloa näiden aarteiden kanssa.

Nyt taas pellolle istuttelee: sain uusia taimia - hauska sattuma, mutta siitä tulen kertomaan teille varmasti.

Hiphei - Tanni

perjantai 23. kesäkuuta 2017

..pikatuunauksia..

Heipat!

Eilisen pikatuunaukset:

Roskiksesta dyykattu taulunkehys, lahjaksi saatu sydän-kuvio, sekä edesmenneen automme konepellin alta löytyneet sakset.
 Taulun pohjan päällystin Dc-fixillä, kiinnitin sydämen, liitin pienen koukun, sutasin hempeetä kalkkimaalia kehyksiin.

 Sakset saivat oman paikkansa. 
Vaikka sakset ovat vanhaa patinaa, kaunista sellaista saaneet, ovat ne täydellisen terävät ja useat vuodet palvelleet minua kuisti-saksina, sekä pienissä pihatöissä.
Ensimmäinen ammattini on parturi-kampaaja, joten sakset ovat osa minua. 
Niitä pitää olla ja paljon!
 Ja näin kesä-aikaan on kärpäs-lätkäkin aika hyvä vekotin kättä-pidempään.

 Toinen eilisen tuunaus syntyi roskiksesta dyykatusta kolhuisesta metalli-vaasista sekä tuttavalta saadusta peltitarjottimesta.
 Sutasin tarjottimen kalkkimaalilla, samoin hieman vaasin pintaa. 
Naputin reijän sopivaan kohtaan tarjotinta, vaasin kiinnitystä varten.
 Kiinnitykseen käytin leipä-pussin sulkijaa.
Vielä niukka vasara-naula-lyönti ripustus-reikää varten tarjottimen yläosaan kiinnitystä varten.

Punainen begoniani sai paikan.
Meikäläinen liittyi keväällä naamakirjaan!

JOOO!

Siellä olen liittynyt useisiin ryhmiin, jossa pyörin omalla nimelläni.

Mutta nyt sain päähänpiston ja Tanni - Kotipellolla sai omat sivunsa - joten käy piipahtamassa siellä, jos itse kuulut naamakirjaan ja mielenkiintoa löytyy mun juttuihin.

 Se on aika raakile versio vielä, mutta kunhan opin kaikki kommervinkit sen suhteen, niin sieltä tulee varmasti löytymään minua kiinnostavia juttuja ja muita Kotipellon kuulumisia, mitä en tänne laita. 

Vinkkaa mulle myös, jos sinulla itselläsi on naamakirja-sivut, niin tuun tykkäilee!

Blogini sivupalkissa on linkki faceen.
Ja tässä:

Ihanaa Juhannusta teille rakkaille - Tanni 

ja vielä ed.postauksen 

maanantai 29. toukokuuta 2017

..väri-iloa..

Heippa,

Mulla oli vielä puoli ämpärillistä saatua vihreetä maalia.
Ja kun maali purkin avaa, niin on siinä aina vaarana se, että kaikki lähellä olevat tulee sudittua.
Niin kävi ainakin mulle - jälleen.
 Kellarista roudasin laverisohvan pihasohvaksi.
Sohva aikoinaan dyykattu, kuin myös tyynytkin.
Aloitin maalauksen, mutta isännän oli pakko puuttua myös peliin.
 Siinä siten tuli sudittua paviljongin sivulavat ja vanhat rottinki kalusteetkin.
..punainen puutuoli tuli dyykattua viime viikolla, siitä ajatus sitten lähti lisätä punaista vihreän kaveriksi..
 Omista kätköistä värikkäitä tekstiilejä, saatuja, kirpulta löydettyjä.
 Punaisella suhumaalilla vielä suhutin vanhoille romuille uutta väriä..
 Värikkäät Buddhat pääsi ulos iloittelemaan. 
Betoni Buddhan olen itse tehnyt, muottina kynttilän valu.
Siinä sitten tuli sudittua fillarikin.
 Joka pääsi tulppani-penkan seuraksi.

 Väri-iloittelua. 
Joka päivä avautuu uutta väriä ja iloa.

Väri-iloa sinunkin viikkoosi - Tanni