maanantai 5. syyskuuta 2016

..puupakit..

Heipparallaa!

Vinkkasin Isännälle, että sellanen puupakki olisi kiva.
Jämälautoja ja paneeleita kertynyt pino, jotenka niistä se olisi mahdollista työstää.
Isäntä otti kopin toiveestani ja teki minulle pakin.
Kyttäsin silmä tarkkana miten hän toteutti sen.
Isännän tekemä pakki syntyi jämälaudasta, lakatusta paneelista sekä palasta harjanvartta. Kokoomisen hän suoritti puu-ruuvien avulla.
Valmiin pakin vielä sudin värillisellä puuöljyllä.
 Laitoin pakkiin mehikasvejani
Nyt sitten aattelin, että haluan koittaa josko itse osaisin tehdä myös vastaavanlaisen pakin.
Jämälaudoista sahailin palaset.
 Itse käytin kokoomiseen puuliimaa sekä saksalaisesta liiteristä ostamaani niittipyssyä. 
On muuten oiva peli!
Sain kun sainkin toteutettua pakin ja ilman suurempia vastoinkäymisiä.
 Sudin pakin turkoosilla jämämaalilla.
 Vähän on jotenkin "alaston" tuo pakki.. vai?
Mietin, josko sabluunalla tekisin vielä jonkin kuvion tuohon tai sitten servietti-tekniikalla.. tai.. 
No, jätetään muhimaan.
 Nyt alkuun pakki pääsi kuistille kukkien kera.
 Mutta luulenpa, että pakille löytyy toinenkin käyttötarkoitus.
 Tunne on aika mahtava, kun oppii tekemään itse asioita.
 Ja tietenkin kierrättäen.
 Oletko sinä oppinut jotakin uutta vastikään??
Tai tullut iloiseksi tehdessäsi jotakin ja olet onnistunut siinä??

Kaunista viikkoa toivottaen - Tanni

47 kommenttia:

  1. Hi dear Tanni ,, qué bonito ese adorno con esas bellas flores ,, me encanta el color turquesa que usted lo pinto ,, que tengas un bello día

    VastaaPoista
  2. Komeat pakit ja kauniit kukat. Mukavaa viikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelakuut voivat vielä yllättävän hyvin tässä huushollissa =)

      Poista
  3. Näppärä ja nätti pakki!
    Leppoisaa syyskuuta!

    VastaaPoista
  4. Onpas kauniita pakkeja. Kiva kun osasit itsekin tehdä sellaisen. Hyvä olo tuosta tulee. - Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muotoon sahaus se ehkä hankalin homma, mutta itse kokoaminen olikin yllättävän helppoa.. kokeile ihmeessä jos tarvikkeita löytyy.. eikä se lauta kyllä paljoa uutenakaan maksa..

      Poista
  5. heippa
    Kivat sait pakit. Itsekkin olen haaveillut tuosta sähkö käyttöisestä naulapyssystä. Paljonkohan siinä on voimaa/tehoja/vatteja? Minä tarvitsisin sitä lähinnä vaneritöitten tekemiseen. Voisitko ihan kokeilumielessä koittaa meneekö vanerista läpi?Tulee turhan kalliiksi hommata jos vaikka ei sovi tarkoitukseen niin käyttämättömäksi jää.
    -Satu-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Satu!
      Tämän sähkökäyttöisen naulaimen/niittaajan olen ostanut Lidlistä ja maksoi noin 14euroa, joten tämä pyssy ei ollut kallis sijoitus. Voimaa pyssyssä on 230-240V-50Hz / 45W. Niitin tyyppi koko on 53 eli 6-14mm. Naulojen tyyppikoko 47 eli 14-15mm. Ohuemmasta vanerista kevyesti läpi ja olen esimerkiksi päällystänyt tuoleja kankaalla niin siihen työhön myös oiva peli. Lidlistä kun ostin pyssyn tuli mukana paketti niittejä ja nauloja.
      Olen katsonut vastaavia pyssyjä muilta merkeiltä ja niinkuin sanoit ovat aika hintavia. Pieniin puhdetöihin tämä Lidlin pyssy on oivallinen. Näitä aina silloin tällöin on siellä myynnissä, kun muitakin nikkarointivälineitä/ askarteluvälineitä tulee myyntiin. Toivottavasti tästä oli apua sinulle. Ja tuo turkoosi pakki jonka tein niin siihen käytin ohuempaa ns vanerilautaa, niin hyvin niitit nippasi kiinni. Mukavia nikkarointihetkiä sinulle!

      Poista
  6. Nyt olet saanut pakit :) Ihana tuoturkoosi väri! Kyllä sitä joskus tulee jotain tehtyä, mistä tulee iloiseksi...viimeksi tulin tekemästäni sudenkorento-heijastimesta muutama päivä sitten...tänään sitten ostin lisää heijastinnauhaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt sain pakit joista olen haaveillutkin.. Heijastimet alkaa kyllä olla jo tarpeellisia.. oletko tehnyt postausta heijastimistasi..?

      Poista
  7. Se tekee joka osaa. Kiva sun tekemästä pakista tuli.

    VastaaPoista
  8. Tosi hienoja pakkeja kumpainenkin. Minulta ei puutyöt suju. Yrittänyt olen ja todennut, ettei suju. Käsityöt sen sijaan ovat enemmän minun juttuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, mä taasen olen aikasta onneton noissa käsitöissä.. virkata osaan perusjuttuja, neuloa vain kaulaliinaa ja ommella suoraa saumaa.. sukkia tai muita tekeleitä neulomalla en saa aikaiseksi..kadehdin heitä joilla on neulomisen taito.. Kiitos Between!

      Poista
    2. Pitänee olla iloinen siitä, mitä osaa. Jokainen osaa jotain kivaa, mutta kukaan ei taida kaikkea. Vaihtotalous vaan pystyyn.

      Poista
  9. Toi mikään pakki oo, se on KORPELO! = uudissana, jonka opin, kun löysin Vanhan herran puutöissä tekemän pakin vintin muhista. Maalasin sen valkoiseksi ja nyt se on mun lankapakkinani telkkaritoolin vieressä. Nostan hattua sun puutöilles , sillä mää barmaan naulaisin itsei lattiaan tai sahaisin sormeni töpöiksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korpelo..? Todellinen uusiosana minulle - ikinä kuullutkaan tulee enempi mieleen korpimetsän marja, vastakohta karpalolle =)
      Heh, vai lattiaan.. hauska olet.. hei hyvä vinkki, että langoille.. hmm..

      Poista
  10. Komiat pakit!! Hevosen kanssa/hevosesta ja ratsastuksesta opin joka päivä uutta ja se tuo mulle valtavaa onnea:) Äs

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tuohan se vasta palkitsevaa onkin, kun eläimen kanssa puuhastelee ja varsinkin hevosen kanssa..Paljon onnellisia hetkiä teille molemmille<3

      Poista
  11. Kylläpä on komiat pakit! Good for you - timpuris osas toteuttaa toivees (peukku) :)
    Täällä on yksi alkuperäinen pakki, vaan on on alkuperäisessä käytössä edelleenkin... Harmi, vai hyvä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat pakit on upeita ja aarteita!! Sellaista ei ole tullut vastaan missään tai jos on tullut niin kirpullakin pyytävät todella kovaa hintaa, jotenka tehtiin nyt tällaiset "uustuotantoversiot".. Pääasia että pakkisi on käytössä, eiköstä niin..mitä sitä kauniita piilottelemaan tai pahimmassa tapauksessa hävittämään..

      Poista
  12. Hienot pakit!
    Taitavasti tehty!
    Kivaa keskiviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  13. Joku täällä kommentoikin, toiset ne osaa :) Hienot pakit! Onnistuminen itse tekemällä on kyllä parasta, tulee niin hyvä mieli! Meillä ilahduttaa vastikään uudistunut wc (kierrätyksestä kaukana), vaikkakaan en itse siellä paljon muuta tehnyt kuin vahtasin I. Sännän konttaamista ;)Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän vessasta tuli upea, se laatta on ihan mahottoman Wau!! Hei, ja joskus on vaan ostettava uutta ja varsinkin jos remontoi, niin ei aina voi pystyä toteuttamaan kierrättäen.. Sinulla ja teillä on kodissanne niin paljon kaikkea kaunista mitä olet tuunaillut ja uusiokäyttänyt, että jos uusia laattoja ostaa, niin se ei ole pahasta tälle maailmalle.. onhan siinäkin työtä katsella konttaavaa miestä =D

      Poista
  14. Tunne on kyllä mahtava,kun saa jonkin tekeleen loppuun asti tehtyä.Ja itse tekeminenhän se vasta mukavaa onkin.
    Hyvä,hyvä!Hienot pakit.Ja sinun pakissa on niin upea värikin.Loistaa siellä kilpaa pelarkuiden kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Jaana Kristiina,ja sitten tuleekin halu kokeilla vielä jotakin haasteellisempaa.. Turkoosista tuli pirtsakka ja pelarkuutkin vielä voimissaan..kovasti tekee kukkia ja uusiakin olen saanut juurrutettua.. voi kun saisin selvitymään tulevan talven yli..

      Poista
  15. Hienot pakit tulikin!! Minäkin tein alkukesällä kolme tuollaista isompaa työkalupakkia ja niitä pienempiäkin on tullut tehtyä. Eikö olekin hieno tunne, kun onnistuu. Mukavaa loppuviikkoa tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan hyvin ne sinun tekemäsi pakit ja siitä asti olen himoinnutkin niitä ja nyt sain muutaman itselleni. Tunne on kyllä kiva!! Kiitos Liisa!

      Poista
  16. Hienot pakit! Mielestäni tuo turkoosi on kaunis noinkin. Itse ajattelin seuraavaksi opetella vähän ompelemaan, kone on jo hankittuna. Saa nähdä mitä siitä tulee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Rohkeasti kun vaan lähtee kokeilemaan, niin sitä saattaa iloisesti yllättyä omista taidoista.. ehkä sinussakin asuu taidokas pieni ompelijatar<3

      Poista
  17. Hyvän näköiset pakit! Mukavaa tätä viikkoa sinnepäin! =D

    VastaaPoista
  18. Todella upeita ovat molemmat.. kuvat ovat myös silmänilo:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuta! Itse tykkään kovasti turkoosin ja pinkin yhdistelmästä..

      Poista
  19. Kiva idea, just mietin, mihin saunarempasta ylijääneet paneelinloput käytettäisiin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, jos sait vinkin kierrättää teidän paneeleita!!

      Poista

..kiva kun piipahdit, viel´ kivempi kun jätit viestin..