keskiviikko 13. toukokuuta 2015

..fiinimpi fillari..

Heipparallaa!
Tuntuu, että on ikuisuus kun täällä olen ollut. 
Sitä kun on tehnyt postailuja 1, 2, 3 kertaa viikossa niin nyt tällainen "tauko" tuntuu pitkältä ajalta. En pahemmin ole muidenkaan blogeissa piipahdellut.
 Aika on mennyt duunissa, pihahommissa, sohvalla lätkää katsoen ja Leijonia kannustaen tai sitten ihan unta kuulaan vetäen.
Ikkunaremppa on edistynyt niinkin paljon, että ulkokarmit & listat on vaihdettu ja maalattu. 
Siihen se homma miltein sitten jääkin.
Vielä olisi tilauksessa uusi ulko-ovi karmeineen sekä itse täytyy joidenkin ikkunoiden sisäpuita vielä ehostaa.
Mutta sen aika on sitten kun on enempi vapaata sekä aurinkoa.

Maanantaina ei satanut, jotenka pihahommat jatkui ja kuistilta orvokit siirtyivät ulos pelargonioiden tieltä.

Silloin en ennättänyt kuvailla ja aattelin, että heti seuraavana aurinkoisena päivänä sitten kuvailen, mutta nyt näitten sadepäivien sekä tulevien ennustusten myötä olisin tainnut saada odottaa seuraavaa aurinkoista päivää vielä ensi kesänäkin.

Pessimisti ei pety!

No, mutta sadepäivän - kuvauksia fiinimmästä fillarista..
 Isännän vanha (saatu ilmaiseksi) käyttämätön fillari.
 Kumit puhki ja silleen, Isännällä ei intoa korjata fillaria,  jotenka päätin luopua kukkagrillistä..klik..klik.. ja ottaa kukille käyttöön polkupyörän.
 Nahkalaukun dyykkasin roskiksesta. 
Ensin mietin, että uudistaisin laukun, mutta aattelin, ettei mun taidot riitä moiseen väkerrykseen, koska sisus oli aikasta puhkikulunut. 
No, orvokit pääsi suloistuttamaan laukkua..
 Fillarin stongalta nahkaveska sai uuden paikan..
 Kissansilmän paikalle on kehitteillä jotakin, mutta siitä sitten myöhemmin.
Pitkät rottinkikorit on jo muutaman vuoden takaa kirppulöydöt, olivat euron kpl. 
Maalasin korit vain valkosella ja kummasti piristy. 
 Samoin muutkin istutuskorit sekä ruukut kirpulta.
 Tai itse tehtyjä betonista.
 Ensin jopa mietin, että olisin pyörän suhuttanut iloisemman väriseksi, mutta päädyin pitämään ainakin vielä tämän alkuperäisen harmaan värin.
 Kivasti korit ja kukat erottuu siitä kuitenkin.
 Ja tiedä mitä tässä vielä keksii kesän mittaan, koska kuitenkin positiivisen luonteen omaavana luotan siihen, että kyllä se aurinko vielä paistaa tähänkin risukasaan.
Kuistille sain Isännältä ruusupuskan..
 Itse hain valkoisia pelargonioita..
 ..sekä tällaisia lohenpunaisia.. 
Vai onko näille joku oma värinimitys..?
Vitsit miten kivasti natsaa tuon ruostuneen suojaruukun kanssa..
Tosin musta tuntuu, että ruosteen kanssa natsaa väri kuin väri..

Ja pellolla narsissit availevat kukkiansa.
Nyt mulla tämä ilta vp, jotenka aion piipahtaa tekemässä blogi-kierroksen.
Huomenna aikainen herätys kun työmaa kutsuu, mutta niinkauan kuin silmäni auki pysyvät seikkailen blogistaniassa.

Nautitaan - säässä kuin säässä - Tanni

41 kommenttia:

  1. Sateella luonto näyttää niin paljon vihreämmältä, kauniita kuvia. Ja mikä pensas pyörän takana, kun jo noin isot lehdet? Kukkalaukku on mainio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana!
      Kyllä ja onhan sillä sateella se luontoa voimaannuttava merkitys. Norjan angervo on pensas taustalla, nyt vihertää ja kohta pienet valkoset kukat kukkii.

      Poista
  2. Tuo polkupyöräkukkateline on mainio ihan tuollaisenaan ja tuo kukkalaukku on niiin ihana :) Orvokit sopii siihen niin hyvin :) Ihana tuunaus, tykkään kovasti :) terkuin Liisa

    VastaaPoista
  3. Kiva postausj a kauniita kukkia. Satheela luonto herrää. Tääläkhän ei ole ennää lunta. Aurinkoa ootellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, turhaan minä täällä nau`un kun muualla tosiaan on vielä melkeinpä talvi..Sitä vaan ei osaa nauttia siitä mitä on..Mutta aurinkoa ootellessa ja kiitos Virkkuumummo sinulle<3

      Poista
  4. Aivan ihana polkupyörätuunaus.. on oikea pihan kaunistus:)

    VastaaPoista
  5. Voi että on ihana! Mahtuskohan meidän partsille pyörä, niin on kivannäköinen että heti alko poltella samanmoinen :) Käsilaukkuidiksen kopsaan ainakin, menee pienenpäänkin tilaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D
      Jep, paitsi pikkusen riippuu siitä naisen käsveskasta, että meneekö pieneen tilaan, tai jos menee niin kyllä sinne kaikkea tarpeellista saadaan mahtumaan=D
      Istuttelun intoja sinne!

      Poista
  6. Hieno fillari...oon aateluu iteki laittaa omaan pyörääni kukkia, vaan ei noin hienoa siitä tule :)
    Ja noin kauniinvärisiä orvokkeja. Ei vaan täällä ole noita, katellu oon joka paikasta, aivan perinteisen värisiä vaan on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, varmasti sinunkin pyörästäsi tulee upea!! Ei muuta kuin suunnittelemaan=)
      Pienet orvokit löyty plantagenista tarjouksesta ja isommat on viereiseltä pirilän puutarhalta..

      Poista
  7. Ihana polkupyöräidea! Ruoste + pelakuu = ihan huippu!! Ihanaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  8. Tää on kyllä niin hieno. Kukat kyllä kruunaa koko komeuden.

    VastaaPoista
  9. Wautsi, miten hieno pyörä & kukat kruunaa koko komeuden!!
    Mulla on vanha Jopo "kukkatelineenä" kesäisin ja talvella laitan kynttilälyhtyjä pyörän sarviin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasin napata pojan jopon, mutta ei varmasti olisi tykännyt=)
      Isäntä ei pyöräile niin oli ihan vapaasti otettavissa kukkatelineeksi. Ja tosiaan talveksi lyhtyjä ja vaikka kanervia tarakalle=)
      mutta onneksi syksyyn on vielä aikaa..nautitaan tästä nyt..

      Poista
  10. Voi jee, mikä pyörä. Aivan ihana stailaus. Kyllä orvokit ovat niin ihania keväällä, varsinkin noin ihanasti laitettuna. Tuolle pelapuulle en muista nimeä, mutta itelläkin näitä. Aivan ihana väri ja todellakin pääsee oikeuksiinsa ruosteisessa ruukussa.

    Kyllä se on mullakin jääny postaukset vähiin. Puutarhassa tapahtuu kokoajan enemmän ja enemmän ja siellähän se aika menee. Kohta alkaa nurmikonajokin...voi pahkasika. :D

    Ihanaa helatorstaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh..sellanen vanha kunnon mummopyörä joka ruosteella patioitunut olisi ihan mahtava kukkateline, mutta sellasta ei ole löytynyt joten saapi kelvata tämä munamankeli=)
      Juu, hurjaa vauhtia luonto edistyy ja tosiaan kohta joutuu jo nurtsia ajelemaan..
      Oi, odotan kuvia pihamaaltasi=D

      Poista
  11. Kaunis polkupyörä duunaus ❤️ ihana määrä kukkia ympärillä....itse en ole saanut aikaiseksi ostettua ainuttakaa kesäkukkaa vielä...täytyy ryhdistäytyä!Täällä vesisadetta piisaa mut uskon että aurinkoisetkin päivät tulossa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kukkafriikki, mä sekoan aina keväisin & kesäisin kukista - se on onneni kun voi ihastella sekä touhuta niiden parissa.. Mukavia kukkasuunnitteluja sinne!

      Poista
  12. No kyllä on kukikas fillari. :) Varsinkin tuo laukku on hauska idea. Mä en ole ehtinyt vielä laittaa mitään kukkia ulos kun koko parvekesiivous on puolitiessä. Nyt olis pari päivää vapaata, jos vaan aurinko näyttäytyisi...

    VastaaPoista
  13. Jestas miten hieno!! Tuo nahkalaukkukin siinä, todella kaunis ja kekseliäs, aivan ihana. <3

    Mukavaa helatorstaita!

    VastaaPoista
  14. Mikä mahtva fillari, etenkin tuo käsilaukku täynnä orvokkeja aivan ihanaaa :)

    VastaaPoista
  15. Käsilaukun ja fillarin uusi elämä :). Suloinen yhdistelmä.

    VastaaPoista
  16. Toivottavasti mää en ole nyt myöhässä ja kaikki laukut on viety kirppareilta :D On se kyllä niin söötti. Sun täytyy juhannuksena ottaa veska pyörän tankoon ja kurvailla kaupungilla ihan pienellä nopeudella :) Moottoripyörässä sille tangolle on varmaan kyllä joku muu nimi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, hyvä vinkki.. näillä näkymin juhannus meneekin töissä, joten työmatkat voisikin hyvin taittua fillarilla.. ohjaustanko se on moottoripyörässäkin..mitäköhän Isäntä tykkäis kun täyttäisinkin sivulaukut kukilla..? Ei varmaan toista samantyyppistä motoristia heti tulis vastaan ja toisaalta voisi omatkin ajot jäädä hyvin pian vähiin =D

      Poista
  17. Ihana,kukkiva fillari <3 !! Niin on suloinen ja ilahduttaa tosiaan näissä järkky-säissä! Tänäänkin oli niin kylmä,että meinas epätoivo jo iskeä :/ Mutta kyllä se kesä vielä tulee!
    ps.Saas nähdä kauanko kestää,ennen kuin maalaat tuon ihanuuden turkoosiksi tms. :D Mutta niin on nätti just tuollaisenakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä kyllä hyvin tunnet jo mun maun..niin mietin sitä turkoosia luukkia tuolle fillarille, mutta passaa nyt näin vielä..joo, huonolta näyttää koleuden ja sateiden puolesta tämä alkukesä, mutta eiköhän me lämpöä vielä saada<3

      Poista
  18. Tosiaan "Fiini" pyörä ♥ Kiitos muuten arvonta voitosta, piristi postilaatikosta löytynyt paketti kummasti viikkoa:) Postailen siitä lähiaikoina ♥

    VastaaPoista
  19. Tuo "puutarha-tuunattu" fillari on niin upea ilmestys :)

    VastaaPoista

..kiva kun piipahdit, viel´ kivempi kun jätit viestin..