keskiviikko 14. tammikuuta 2015

..arkitaidetta..

Se on moro!
Työpaikalla tulee vietettyä paljon aikaa, ihan liian paljon, vähempikin riittäisi.
Näin kierrättäjän - sekä romuhamstraajan näkökulmasta siellä on ihan kivasti hyödynnetty vanhoja tuoleja sekä laattoja ns. taiteeksi.
 Muutama kuva seuraavaksi:
 Miksi ei kotiinkin tyhjälle seinälle loisi vastaavanlaisen kollaasin.
 Itse mietin, että tuollaiset tuolit voisi kivasti toimia hyllyinä, esim. valokuville tai muille tuikitärkeille esineille..
 Eripari tuoleista saa kivasti yhtenäisen saman maalin avulla, itse ehkä hieman lisäisin väriä esim. tuolien jalkoihin tai pinnoihin..
 Mitäs sinä tykkäät tällaisesta kollaasista..?

Taidetta löytyy myös laattojen muodossa..
 Miten se onkin niin, että kun tekee remppaa mihin laattoja tarvitsee, niin niitä jää aina yli oman tarpeen..
 Laatat liimattu maalatulle vanerilevylle, sen jälkeen maalattu, painettu tai leikattu kuvio laattojen päälle.
 Kivasti saa tehtyä ihan omannäköistä taidetta seinälle..tai sitten yksilöllisiä laatta-alustoja asetelmille tai soppa-kulhoille..
 Eräänlaista erite-taidetta on meidän Sulokin saanut aikaiseksi.
 Innostui merkkaamaan reviiriänsä meitin kuistille.
 Ja minähän, kun en yhtään siedä kissan-pissa hajua joten siivoustahan oli sitten luvassa töitten jälkeen. 
Ja aika varattava Sulolle pallitpois - tohtorilta.
 No, mutta tästä kaikesta luuttuumisen ohella tuli mieleeni postaus 
menneeltä heinäkuulta..klik..klik.., jossa valitin meitin kuistin maton väristä ja sen alla olevasta matosta.
Jaa, että miksikö valitin..?
 No, kun tää on totuus muovimatosta mikä meillä on. 
Kunnon retro-meininkiä - huhhuh - vai mitä?
 Tummanpunainen "kokolattia"-matto mikä tässä kuistilla on ollut niin joutaa nyt poistoon.
 Kissoilla kun on tapana merkata se, minkä kerran on jo merkannut, enkä yhtään siedä moista ajatusta, että vähänväliä joutuisin kuuraamaan lattiaa. 
Mulla parempaakin tekemistä.

 Nyt tosin hieman haaveilen ihan uudesta laminaatista / vinyylimatosta kuistille. 
Onko teillä kokemusta kuistin-lattia-rempasta..?
Kaikki vinkit otetaan vastaan!
 No, nyt on lattiaa luututtu ja mattoja poistettu ja onneksi sitä on muutama ylimääräinen matto rullalla, jotta sain vähän suojaa retro-matolle.
 Äidiltäni sain tulppaaneita, jotka laitoin näihin
 kipsi-lyhtyihin..klik..klik, eli lyhtyjen sisällähän minä käytän lasipurkkeja..
Tykkään tarjottimesta tosi paljon, siihen saa niin kivasti pieniä asetelmia ja muutenkin se on todella monikäyttöinen..
 Olettekos muuten huomanneet kuinka päivä on hieman pidentynyt, vai johtuuko se tuosta lumesta mitä on tänne "isolle kirkollekin" satanut.. 
No, oli miten oli, niin kyllä ainakin talitintit ovat alkaneet lauleskelemaan ja se on aina valoisan ajan merkki.
Valoisaa loppuviikkoa toivottelen - Tanni

20 kommenttia:

  1. Olipahan jännä tuolikollaasi! Eikä mitenkään helppo toteuttaa. Isoissa tiloissa ihan ajatuksia herättävä ja hauska. ;) Mut kottiin pittää olla käytännöllistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotona käytännöllisyys on parasta, tosin hassutellakin saa ja ei ehkä ihan näin isolle kollaasille tiloja olisikaan, mutta ideana ihan kiva jollekin yksittäiselle tuolille..esim..

      Poista
  2. Ohhoh,aikamoista taidetta duunin seinillä! Piristäviä ja hauskoja nuo vanhat huonekalut! Mutta juu,ehkä pikkusilaus väriä tekisi hyvää... Tosin valkoinen on aina niin ihana... Ja laattataulut on kauniita!
    Voi,kyllä sulle nyt pitää saada uus lattia! Mitään vinkkejä mulla ei valitettavasti ole, mutta jos laminaattia laittaisin,valitsisin varmaan sellaista kuluneen puun näköistä tai harmahtavaa. Oih,siitä tulee varmaan ihana!! Ja nyt kun tosiaan päivät alkaa selvästi pitenemään,niin kohtahan on jo valoa sen verran,että pystyy alkaa nikkaroimaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Levitin nyt kuistille sellaisen vaalean maton, miltein valkoisen.. ja vitsit miten kivalta näyttää, avarsi heti tilaa entisestään, mutta jos rempan teen niin ei ehkä se vaalein lattia kuitenkaan kun sitten näkyy kaikki kurat, tai vosihan sitä sitten käyttää niitä räsymattoja yms. Netistä jo kattelinkin ja sellainen kulunut puu olisia aikasta kiva, tarttee mennä kauppaan kattelee vaihtoehtoja, jos sitä tosiaan innostuisi tässä kevään mittaan. Vaikka miltein kaiken haluaisikin heti, nyt tässä =))

      Poista
  3. No sulo prrkele! Kuis se nyt sillai.. ei kun räsymattoa retron peitoksi. Kamat olis taas pakattu ja muailma odottaa mutta jok päivä käyn katsomassa postaukset. T.äs

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ..sisko tahtoisin jäädä, mutta maailma odottaa.. vai miten se oli..Ihanaa lomaa sinulle ystäväni<3

      Poista
  4. Oikkein kivaa taidetta on. Tuolit voisi olla kyllä todella pirteänkin värisiä! Sulo vaan lekurille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, hieman valju tuo seinä on kun on noin paljon tuota avaruutta tuossa, mutta en uskalla tuunailla, kun ei ole mun tekosia.. Diakonissalaitoksen oppilaat on käynyt tekemässä tämän..

      Poista
  5. Erikoinen tuoliseinä. Ylimääräisistä laatoista tosiaan voisi tehdä vaikka taidetta :-) Tuosta kipsinauhapostauksestasi innostuin ostamaan sitä, mutta enpä ole vielä saanut aikaiseksi tehdä siitä mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kokeile ihmeessä kipsinauhaa, on oikeesti kivaa puuhaa ja nopeata..

      Poista
  6. Hauskoja nuo tuolit, kotiin voisi ajatella naulakoksi tai hyllyksi.
    Voi Sulo minkä teit, hyhhyh! Ettei tuolla muovimaton alla joku ihana lautalattia lymyilisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkkasin muovimaton alle ja se on suoraan vedetty betonin päälle ja vaikka se betonikin on niin kaunista niin en nyt sitten oikein tiedä oisko lattiana, kun imee näin kylmällä kaiken kylmyyden jotan jotain mattoa olisi kuitenkin pidettävä.. Voi, olisin päässyt niin helpolla jos olisi valmiiksi puulattia..
      Tuolit ihan kiva idea ehkä yksittäinkin, niinkuin sanoit..ei monessakaan kodissa ole näin ruhtinaallisesti seinätilaa..

      Poista
  7. Mielenkiintoinen duunipaikka sinulla, ainakin taiteesta päätellen :-)
    Meillä kuistissa on laminaattia, vaikka aina sanotaan, ettei se kestä kosteutta, niin meillä kestää! Ei haittaa, vaikka loskaiset kengät lojuvat sulamassa, mitään jälkiä tai kupruilua ei ole, myöskään hiekasta ei ole tullut merkittävästi naarmuja. Suosittelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika osuvasti sanottu - mielenkiintoista on, aina vähän itsekin jännittää mitä uusi päivä tuo tullessa (päihde/mielenterveysala) =D
      Laminaatti on kyllä ykkösvaihtoehto, ja jos teillä toimii niin miksi ei meilläkin.. Kiitos Rouvalle vinkistä..ehkä palaamme asiaan vielä =))

      Poista
  8. Aika erikoinen tuo tuoli kollaasi seinällä, mutta varmasti ideoita antava.
    me laitettiin kuistille aikoinaan laatta lattia ja se nalle lättialämmitys on sitten hyvä.Samalla sitten vaihdettiin tuplaikkunat ja seiniin lisää eristystä. Nyt kuistilla on sellaset +12-15 astetta .Se katkaisee mukavasti kylmäntulon sisälle ja koira tykkää jäädä lenkin jälkeen lämpimälle lattialle makoilemaan.
    Tulppani aika on alkanut, ihanaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tuo tuoli-kollaasi ihan piristävä, ainahan sitä ei ole ollut ja tila oli todella surkean oloinen..
      Oi, kuullostaa hyvältä tuo lattialämmitys niinkuin tupla-ikkunat, tosin siihen ei nyt varallisuus riitä, jotenka joudumme tekemään aikasta pienellä pudjetilla rempan.. mutta kiitos hirveesti kun jaoit teitin rempan!! Ja uskon miten ihana on koiruuden olla<3

      Poista
  9. Jee mahtavaa, että löysimme toisemme. <3 Sillä dyykatyt roskislöydöt kuulostaa niin meikäläiseltä. Ja kirppiksiäkin tullut koluttua siihen malliin, että pitäisi saada kantiskortti jokaikiseen. Rakastan persoonallisia koteja ja täältähän löytyy sellaista menoa ja meininkiä, ai että. Tulin ja todellakin jäin. <3

    Mahtavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeee, hitsit kun poistuin blogistasi, niin en ollut uskoa silmiäni kun sinä olit jo piipahdellut tällä pellolla.. ihanaa!! Juu, katselin kuviasi ja niin oli tyyli minun makuuni, että huhhuh.. Mutta tästä on kiva jatkaa.. juu, ja oikein ihanata viikonloppua sinulle myös!

      Poista

..kiva kun piipahdit, viel´ kivempi kun jätit viestin..