perjantai 19. joulukuuta 2014

..magiaa..

Heips, 
mulla on ollut ilo tutustua Rouva Hyrskyn Myrskyn - blogiin.
 Hän vinkkasi niin kauniista sekä helppotekoisesta "jäälyhdystä", jotta olihan minunkin sellainen laitettava alulleen.

Kaapin perukoilta säästetyt lasiset neskaffe-purkit, 2 lusikkaa, tavallista - sekä merisuolaa, vettä sekä pihdit.

Purkkien pohjalle laitoin suolat sekä pikkusen vettä.
 Pihtien avulla taivutin lusikkaa niin, että sain varren päähän koukun, jotta lusikka pysyy purkin reunassa roikkumassa.
 Itse lusikka osan taasen taivutin tuikkua varten..
 Hiljalleen lasipurkkien seinimiin on kertynyt suolakidettä, aivan kuin pientä jääkidettä.
 Vielä nämä ei ole yhtä kauniita kuin Rouva Hyrskyn Myrskyn tekemät, mutta niinkuin hänkin totesi niin maltti on valttia tässä hommassa.
 Jotenka nyt mun viikonloppu sitten sujuukin lyhtyjä seuraillen sekä tuikkuja poltellen vaikkakin niistäkin menneellä viikolla varoitettiin - verrattavissa passiiviseen tupakointiin..jepjep..
 Mulla on ollut tapana linkittää blogeja joittenka tekijät ovat kirjautuneet Kotipellolle piipahtelijaksi, jotenka tervetuloa:
ja tietty ihan kaikki muutkin..
Mutta käykäähän piipahtelemassa yllämainituissa blogeissa!

 Magiaa viikonloppuunne - Tanni

17 kommenttia:

  1. Kolmas yritys lähettää kommenttia. Onnistunut olet ja lusikka onkin oiva palovammojen ehkäisijä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis vasta, kun olin itse kirjautuneena bloggeriin sain kommentin perille.

      Poista
    2. Ajoittain bloggeri kiukuttelee ihan ärsyttvyyteen asti, mutta onneksi sinnikkyys palkitaan tässäkin.. kiitos sinulle kivasta vinkist<3

      Poista
  2. Minäkin kokeilin noita suolalyhtyjä. Yllätyin positiivisesti, miten nopeasti suola lähti nousemaan purkin pintaa pitkin. Tämmöselle hätähousulle oiva näpertely ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D
      Tää taitaa tosiaan olla nyt sellanen hitti-juttu, mutta mikä parasta, että tarvikkeet löytyy kotoota ja paljoa ei askrteluja vaadi, jotta me hätäisetkin saadaan kivaa kotiin=)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Oi, olenkos minä ne nähnyt..? Niin paljon on ihania vinkkejä teillä ihanilla tarjolla jottei perässä meinaa pysyä..

      Poista
  4. Upeita lyhtyjä, nää suolalyhdyt on tän joulun suosikit, eikä ihme ovat niin upeita.

    VastaaPoista
  5. Minäkin laitoin tänään kokeiluun tuollaisen lyhdyn, olin jostakin toisesta blogista vinkin siihen saanut. Mulla oli vaan hienoa merisuolaa niin ans kattoo onnistuuko se sillä. Ja sit siinä ohjeessa oli et voi laittaa lämpöpatterin viereen ja kääntää sitä aina välillä, kokeilen sitä nyt ensiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei..tuo olikin oiva vinkki hyödyntää lämpö-patteria.. mä laitoin sekaisin kaikkia suoloja mitä löyty, joten kyllä täällä ainakin kivasti toimi.. ihanaa iltaa sinulle sinne<3

      Poista
  6. ♥onpa ihania! Hyvää joulua ystäväin♥

    VastaaPoista
  7. Kaunista! Noita suolalyhtyjä näkee nyt monessa blogissa. Vielä ei ole tullut kokeiltua. Mukavaa joulua, Tanni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, taitaa olla tän talven hitti-juttu nää lyhdyt.. monessa kivassa blogissa näitä nyt itsekin näin kun tein pyrähdyksen blogien maailmaan..
      Jouluja sinne myös<3

      Poista
  8. Talven hitti taitaa olla tuo suolalyhty. Mä olen tuolla facessa nähnyt niin paljon niitä, että ei ihteä enää kiinnosta tekeminen :D Mutta sun kuvien perusteella semmoisen voisin tehä, jos siis olisin kiinnostunut näistä. Kauniita ovat ja niin tunnelmallisia kuvia :)

    Ihania joulunaluspäiviä Kotipellolle :)

    VastaaPoista
  9. Huomasin nyt itsekin kun pyrähdin blogien ihmeelliseen maailmaan, jotta näit on kaikkialla, mutta minusta hieno homma, että ihmiset tekevät kierrättäen kivaa kotiin, eikä aina juokse kauppaan ostamaan uutta. Sinne fb.hen minä en kuulukaan joten niistä en tiiä mitän.. juu, muksaa aikaa..

    VastaaPoista

..kiva kun piipahdit, viel´ kivempi kun jätit viestin..