perjantai 4. heinäkuuta 2014

..vitriinillä vai ilman?..

Heippa!

Aikoinaan saimme mun työkaverilta sellaisen kirjahyllyn missä oli laatikosto alhaalla ja lasivitriini ylhäällä.
 Palveli poikien huoneessa oman aikansa. 
Tarkalleen en muista missä yhteydessä, mutta kait mä jotain siirtojani tein kun koko hökötys romahti. Lasivitriini säilyi kuitenkin ehjänä. 
Ja laatikostokin palveli jonkun aikaa, mutta oli niin jykevää tekoa, että painoi ihan pirusti. Luovutettiin kierrätykseen koko alaosa.
 Aluksi mietin, että olisin laatikoston säilyttänyt, laittanut renkaat alle ja esim. jonkun pehmusteen päälle - olisi mennyt istuimena, mutta luovuin ajatuksesta.

Lasivitriini on toimettomana pyörinyt yläkerrassa. 
Nyt otin sen työn alle. 
Sahasin kaikki ylimääräiset vitriinistä pois, jotta sain sen siistimmännäköiseksi. 
Sommittelin sitä sitten aluksi yläkerrassa vähän jokaisen lipaston päälle, kun taas tullaan siihen poraukseen, että seinällähän se olisi ihan kiva, mutta kun en mä nyt viitti niitä reikiä sinne tänne porailla.
 No, sitten roudasin vitriinin olkkariin ja mallailin sitä tän lipaston päälle..klik..klik.. 
..ennen..
..nyt..
 Onko ihan tökerö??
Kertokaa kumpi parempi..?
 Aattelin, että saisin mun kuppiloita kivemmin esille ja voisi pitää sellaista vaihtelevaa esillepanoa tässä vitriinissä.

 Siellä nyt sitten lasikippoo, ruusukippoo ja ruusupurkkii..klik..klik..

Ja tukevasti se tuossa töröttää.
No, en tiedä.
 Mun silmään se kyllä istuisi ja tuopi vähän vaihtelua..
Tuohon vitriiniin kun vielä nupit laittaisi.
 Sopisikohan ne siniruusu-kuviolliset vai pitäisköhän olla jotkin muunlaiset..?
On tää kyllä yhtä pähkäilyä.

Sille lokerikolle..klik.. löysin kyllä paikan ainakin alustavasti.
Vielä olisi tauluille..klik.. löydettävä jokin mesta.
Niistä ehkä joku toinen kerta sitten.. tai sitten ei..
Olkoon nyt tuossa ainakin viikonlopun ylitse.

Aurinkoa näyttäis pellolla olevan jotenka sinne siis.
Oikein aurinkoista ja lämmintä viikonloppua - Tanni

26 kommenttia:

  1. Hyvin sopii tuohon, mutta itse pitäisin tuon vanhan hyllykön siinä...makuasia..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ..aivan.. nää on niin makuasioita kun sisustuksesta on kyse =)

      Poista
  2. Mie tykkään tästä vitriinistä juuri tuossa, vaikka ei tuo hyllykään paha ole,
    Siulla taas ideoita riittää:)))

    VastaaPoista
  3. Ai mie nukahin ihan sun ihaniin ruusuihin, siis aivan upeita. Ehkä minäkin tykkäisin enemmän tuosta alkuperäisestä, vaikka vitriinit ovat kivoja, kun tavarat ei pölyynny niin paljon. Nupitkin kyllä vaikuttaa paljon, kunhan ne löydät.

    VastaaPoista
  4. Lipasto on kiva ja vitriini on kiva. Olen petturi :-) ja sanon, että mielestäni lipasto oli aiemmin parempi.
    Ehkä se seinäversio, mistä puhuikin olisi vitriinille täydellinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ..et sinä petturi ole vaan just hyvä, että sanoo suoraan mielipiteen - sitähän mä kysyin =)

      Poista
  5. Tosi kauniin näköinen enkä kyllä nyt osaa sanoa kumpi on parempi :)

    VastaaPoista
  6. Sanon rehellisesti, että mun mielestä tuo lokerikko tuon pöydän päällä oli parempi, Muuten tuo vitriini on hieno ja purkit ihania! Läytyisikö joku valkoinen kaappi minkä päälle se sopisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rehellisyys kannattaa.. juu, tässä pähkäilen muuta paikkaa vitriinille..

      Poista
  7. Kuule Tanni sitten kun Sulo alkaa oikein kiipeilemään tarviit montakin vitriiniä!
    meillä ei voi pitää mitään tavaroita kauniisti esillä koska ne otetaan heti kissojen toimesta uusio käyttöön. Käytännön syistä olen vitriinin puolella..hih

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuremmilta vahingoilta ollaan onneksi säästytty vaikkakin kovasti kiipeileekin Sulo.. tuo on totta, että käytännöllisyys ratkaisee..

      Poista
  8. Söpöjä ruusuastioita sulla siellä hyllyssä.Esillähän nuo on ehdottomasti oltava.
    Mutta kyllä määkin kallistun tuo ennen kuvan puoleen.Jospa vitriinille löytyy uusi paikka;)No,sinun silmä ratkaisee=)
    Aurinko paistaa!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ruusut on vaan niin mieleisiä nykyään.. Taitaa entinen voittaa..

      Poista
  9. Oletpas reipas, hyvänen aika sentään. Voisiko vitriinin kiinnittää seinään siihen pöydän yläpuolelle? Ruusuastiat ovat söpöisiä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä tuo vitriini saa lähtöpassit tuosta - katsotaan laitanko seinälle vai mitenkä täs käy..

      Poista
  10. ♥molempi parempi! ovat niin ihania!

    VastaaPoista
  11. Juu, taidan kallistua samaan vaihtoehtoon..

    VastaaPoista
  12. Toi lokerikko on kyllä just passeli tuon pöydän päällä...palasin aina vaan kuviin ja katselin ennen ja jälkeen kuvia. mutta ei tuo kyllä mikään huono idea ole laittaa vitriini sinne päälle... vaikeaa sanoa mutta teeppä näin et anna olla vitriini sen aikaa nyt noin...ja sitten jos keksit sille toisen paikan niin kokeile mutta ei toi mikään huono juttu ole antaa sen olla noinkin..
    Ihana vitriini ja kauniita ruusujuttuja sinulla onkin..aivan ihania...
    Mukavaa aurinkoista uutta viikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vastasin sulle miun blogiin...juu haluan lehtiä :)

      Poista
  13. Hei, sinä taitava nainen, sehän käy tuohon, kun nenä päähän. Ja sun nuo ihanaiset ruusukipposi ja kuppisi sopivat täydellisesti sinne. Onhan tuo nurkkaus nyt niin kiva, että siellähän istuskelisi ihan yhtenään.

    Voi, kun minäkin saisin aikaiseksi värkätä tuommosia. Olis kyllä materiaalia, mutta kesä menee pihalla aamusta iltaan ja talvella on liian pimeää, heh :)

    Aurinkoisia päiviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, nyt pitää ulkoillakin ja nauttia - vihdoinkin on sille mahdollisuus=)

      Poista

..kiva kun piipahdit, viel´ kivempi kun jätit viestin..