tiistai 10. kesäkuuta 2014

..ennen & jälkeen..

Tervehdys!
Tervetuloa Kotipellolle kirjautuneet
sekä
 - ihania blogeja kumpainenkin!

Mä itse tykkään kovasti tehdä sellaisia ennen ja jälkeen juttuja.
 Ja sen tyyppisiä juttuja blogeista tykkään myös lukea tai siis katsella kuvia.
Itse en ole mikään lukemisen avulla oppiva ihminen, vaan jos näen jonkun tekevän, ehkä myös ääneen kertovan, näyttävän minulle miten jokin asia toteutetaan tai tehdään niin opin paremmin ja se voipi jopa jäädä muistini syövereihin kuin se, että minä lukisin jostakin opuksesta ohjeita.
 Joskus tosin sekin on ihan tarpeen!
Esimerkiksi kirjoista muistan tarkalleen jonkun kuvan, en niinkään tekstiä.
 Ja jos tarviin jonkun ohjeen minkä tiedän olevan jossain kirjassa niin ensimmäisenä minulle tulee siihen liittyvä kuva mieleeni.
Samoin joitakin lehtiä säilytän niiden kuvien takia.
 Tai leikkaan lehdistä, mainoksista yms. kuvia irti ja liimailen niitä vihkoon. 
Kuvat toimivat ns. inspiraatioina joihinkin omiin juttuihin. 

Samoin ihailen täällä blogistaniassa kauniita kuvia mitä bloggaajat ottavat ja näyttävät meille muille.
Tunnustan, että postauksia lukiessani katselen aina ensin kuvat ja jos ne ovat kiinnostavia niin sitten luen myös tekstin.

 Yleensä kyllä luen myös ja varsinkin tykkään niistä joissa käytetään murre-kieliä - ne on hauskoja.

Itse olen myös joskus miettinyt, että postailisin enemmänkin stadin-slangilla, mutta ei se taida olla hyvä juttu kun ei meistä niin tykätä.
 Mutta minkäs minä sille voin, että tähän kylään olen syntynyt ja täällä ed. asustelen (no, sille voisin jos olisi enempi uskallusta).

Minulle oppimisessa on myös tärkeätä kuuleminen
Keskityn paremmin kun on taustameteliä esim. radio: puhetta & musiikkia. 
Saan pääni toimimaan paremmin pienessä hälinässä.
 Kova hälinä ei tietenkään ole hyvästä - se jo aiheuttaa stressiä.
Opin myös itse tekemällä, kokeilemalla, katselemalla sekä kuuntelemalla.

Minkälainen oppija sinä olet?
Tykkäätkö mielummin lukea tekstiä vai puhuttelevatko kuvat sinua..??

Aattelin nyt sitten tehdä tällaisen ennen-jälkeen - jutun.
Havainnollistaa esim. miten joku vanha tylsä muuttuu "uudeksi" pienellä vaivalla.
Kirpputoreilta kun tulee tehtyä suurin osa hankinnoista niin moni asia / tavara on sellaista eripari-tavaraa.
 Esine mahdollisesti on uusi, käyttökelpoinen, mutta ei ihan oman värinen.
 Tai sitten se oma värimaku muuttuu esim. sisustuksen yhteydessä jne. niin silloin oiva apu on maalit, suhumaalit, lakat jne.

 Aikoinaan jo kirppikseltä ostettu tuoli sai hionnan ja kevyen turkoosi-maali - sivelyn.
 Päälle vielä lakkapinta jotta tuo hieman raspiintunut maalipinta pysyisi mahdollisimman pitkään hyvänä.
 Tarkoituksella halusin tässä säilyttää tuollaisen kuluneen-tyylin.
 On se kyllä kumma, että uudesta tarttee saada vanhan näköistä ja vanhasta kuluneesta uuden näköistä..hmmm..

Muutaman vuoden pihapöytänä toiminut pikkupöytä sai pinkin maalin sekä venelakkapinnan.
Venelakka tai jokin muu lakka suojaa hyvin kalusteita.
..lyhtykin piristyi kummasti maalilla, päälle suhutin mattalakkaa..
 Aikoinaan kirpulta ostettu kapusta-purkki sai suhumaalia pintaansa ja marketan kaveriksi.
 Nyt samaa sävyä varjostin, kehys sekä purkki.. niin ja marketat..
 Ainakin 15 vuotta vanha "korihyllykkö" uudistui myös maalilla.
 Terrakotta - ruukut..
 piristyi myös.
 Erilaisia rottinkikoreja myös suhuttelin ja maalailin.
Pienellä purkilla maalia saa jo ihmeitä aikaan, jos haluaa muutosta kodin huonekaluihin.
 Riippuu maalista, mutta noin 10 - 20 e. joutuu pulittamaan.
 Tosin clasulla on nyt kivoja maaleja ja purkki maksaa n.15e.
 Muutama purkki suhumaalia eri sävyissä piristää kummasti vanhoja jo kyllästyttäviä romuja. Halvimmillaan olen suhumaaleja nähnyt noin 3e prk ja kalliimmat onkin sitten jo 10-15 e.
 Mutta hyviä on halvemmatkin maalit.
 Itse olen käyttänyt moniin juttuihin bilteman lakkamaaleja sekä suhumaaleja - edullisia.

Kunnostatko ja maalailetko sinä mieluusti?

Kyseleepi taas elämää ikuisesti opiskeleva - Tanni

47 kommenttia:

  1. Sama "vika", ensin blogikuvat, sitten vasta tekstit:)
    Kunnostelu ja maalailu on ihanaa!
    Murteet on ihan kivoja, itse jos haluaisin kirjoitustyyliä vaihtaa pitäisi kai kirjoittaa hämälääsen hitaaaaaaasti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että tuollainen hämälääsen hitaaauuus olis tervetullutta ainaiseen kiireen tuntuun sekä oravanpyörällä juoksemiseen.. tarttis ottaa oppia.. Kissoilla muutes tuo jalo taito on =)

      Poista
  2. olipas mukavaa luettavaa ja ihania kuvia sulla!♥

    VastaaPoista
  3. ♥ ihania! täälläkin maalauspuuhia :)

    VastaaPoista
  4. Suosikki blogeista luen kaikki tekstit ja katson kuvat sitten kommentoin ja sitten palaan kertaalleen vielä kuviin ees ja taas vierittelen hiirtä..kuvat on kaikki kaikessa ..mutta on blogeja joissa käyn harvemmin ja katson kuvat, luen jos ei ole liikaa tekstiä..tai jos en ole pysynyt kartalla..sanon suoraan että mitään historia juttuja en tykkää lukea et jos talo on peräisin sieltä sun täältä ja se on rakennettu silloin ja silloin ja siinä asui se ja se...ja sitten se päätyi jollekkin..ne ei ole minua kiinnostavia..mutta kunnia heille jotka niitäkin lukee ja tykkää niistä..en tarkoita mollata vaan tää on minun oma juttuni mistä tykkään ja mistä en..
    jep siis opettelussa on minullekkin tärkeää kuvat..usein tuunaan jotakin mutta sitten unohdan ottaa ennen kuvat ja välivaiheen kuvat..kun sitä inostuksissaan tekee niin ei muista ottaa sitä kameraa aina..
    Minulla on muutama kori joka myös tarvisi suhumaalia..jotkut nimittävät sen kili kili maaliksi..kun ne kuulat siellä kilisee purkissa...
    Juu tykkään minäkin postauksista joissa on ennen kuvat...ja jälkeen kuvat..blogeissa minua kiinnostaa just kirppari jutut..löydetyt ja saadut..itsetehdyt ja mikä parasa mitä edullisemmin niin sitäkin parempi tai ne roskis löydöt..
    Arvaa minun tytär löysi täältä meitin kylältä ladon joka ei kuulu kellekkään..enää se on vanha hoitokodin lato mutta se on kuulemma täynnä niitä vanhoja perunalaatikoita ja sen verran kerron et kun äitiäni etittiin kun katosi niin tyttäreni oli käynyt katsomassa sen ladon josko äitini olisi ollut siellä kylmää piilossa... ja nyt muisti kertoa siitä ladosta..täytyy vielä kysellä joskos joku tietäisi et saanko mennä hakemaan niitä laatikoita sieltä :)
    Ihania kuvia sinulla taas ja aivan super ihania tuunauksia..tykkään taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh - hyvin tunnistan itseäni tuossa sinun kommentissasi..samantyyppisiä ollaan. Ja kaikki tuunailut ennen&jälkeen kuvat on suosikkeja ja just sen saadun. löydetyn, dyykatun tavaran tuunailu on hauskaa puuhaa.
      Lato on varmasti aarre-paikka - siellähän voipi olla vaikka mitä kivaa. Ja vanhat perunalaatikot on tosi ihania ja niistäkin voi sitten keksiä vaikka minkälaisia kokonaisuuksia.. Toivottavasti pääset penkomaan ladolle!!

      Poista
  5. Oletpa ollut taas reippaana! Erityisen herkullinen on tuo turkoosi korihylly ja pinkki pöytä, nam!!!!
    Mulla on hassu blogienlukutapa. Usein käyn lukemassa kaikki seuraamani blogit, kommentoimatta, ja sitten vasta myöhemmin palaan sanomaan jotain. Ehkä olen hidas hämäläinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä toimin ajoittain ihan samalla tavalla. Nyt kun on vapaalla niin aamuisin selaan uudet päivitykset ja ehkä myöhemmin päivällä nakkaan kommentilla - en tiedä mistä moinen.. Heh - hitaus on joskus hyvästäkin=)

      Poista
  6. maalilla saa ihmeitä aikaan, nuo maalatut on ihania.
    Sillon tällön innostun maalailemaan

    VastaaPoista
  7. Tuo pinkkipöytä on ihqu! Maalausprojekteja kyllä löytyisi vallan monta, pitäis vaan ryhtyä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, että mullakin see maalailun aloittaminen aina kestää, mutta sitten kun saat sen purkin auki ja sudin käteen niin kaikki mikä vastaan tulee meinaa joutua maalatuksi - sitä niinkuin huomaa sen maalin voiman ja innostuu =)
      Pinkki maali on tarjoustalon alelaarista, iso ämpäri maalia maksoi 10e - ei paha. Hioin pöydän pintaa hieman, maalasin pinkillä ja kuivuttuaan sutasin venelakkaa päälle niin kestää paremmin tuossa ulkosalla ja sai pikkusen kiiltoakin pintaansa..

      Poista
  8. Kyllä maalilla saa ihmeitä aikaan,kauniita kuvia:)

    VastaaPoista
  9. Mahtavia muutoksia. Tosi kiva nähdä tällaisia ennen- jälkeen -kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että muutkin tykkää tällaisista ennen&jälkeen jutuista - havainnollistaa enempi muutoksen..
      Niin ja sinun kuvia ihailen - olet niin taitava<3

      Poista
  10. Oot sie tyttö taas maalaillut ja piristänyt! Kestääkö tosiaan keramiikan pinnalla maali? En ole koskaan kokeillukaan, mutta näytti mukavalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kestää kyllä - tai kai kaikki maali rapistuu jos huonosti käsittelee ja lähtee naarmuttelemaan. Mutta noi suhumaalit on kyllä hyviä tuollaiseen keramiikkaan ja monesti siinä purkin kyljessä lukeekin mihin kaikkeen sitä voipi suhutella - ei muuta kuin kokeilemaan vaan =)
      Kerran sen yhden muovisen ämpärin kannen suhutin - niin siinä ei toimi - lähti maali hilseilemään muovista pois =(

      Poista
  11. Kauniita on maalaukset! Itse vasta harjoittelen maalausta, ei tosiaankaan juuri koskaan ennen tullut tavaroita maalattua, nyt tässä talossa asuessa on jotain pientä tullut harjoiteltua. Täällä halpis-kaupassa on suhu-maalit 2,90, sen nyt vielä raaskii maksaa, mutta ei ole niin kivoja värejä, valkoista tulee sitten ostettua :) Vaaleanpunaista ois ollut, mutta se oli jo paljon kalliimpaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ton hinnan vopi oikein hyvin maksaa maalista ja mukavaa, että innostuu kokeilemaan tuunailuja sekä maalailuja. Nuo vaaleanpunaiset suhut mitä noihin käytin niin on biltemasta - oisko pullo siinä 5e ja riittää kivasti moniin juttuihin - eli sillai on riittoisaa. Monesti se ihan kaupasta ostettu juttu saattaa maksaa moninkertaisesti, niin miksei sitten uudistaisi itse vanhaa jos sitä kaipaa.. Mukavia suhuttelu-hetkiä sinne..

      Poista
  12. Vastaus: kunnostan ja maalailen kiitos nam :) kivoja juttuja oot taas tehny !

    VastaaPoista
  13. No mun maalausvimmanhan sä tiedätkin :D Tosin mä vaan oon jumittunut siihen iänikuiseen valkoiseen.... Pitäis vähän rohkaistua muihinkin väreihin!
    Mutta ihanku ois itteestään lukenut; mä olen myös enemmän sellanen kuvista ja "live-tekemisestä" oppiva. Siks en ole vieläkään saanut virkattua mattoa,kun en jaksa keskittyä lukemaan jotain kamalan pitkää ohjetta,joka vilisee lyhenteitä,joita en tajua :P Mutta jos joku istuisi vieressä ja virkkaisi mun kanssa!! Oppisin varmasti. Mä myös tykkään ihan hulluna tällaisista ennen-jälkeen kuvista! Että näkee sen muutoksen silmissään,eikä vaan kertomusta että "ennen tää oli sellanen ruma ja ruskee".Siis minkälainen? Näytä!!! :D Kotonakin muistan tavaroiden paikat (sakset,teipit,nastat ym.tilpehöörit) koska muistan miltä niiden sijainti näyttää :) Huh,tuleepas tässä nyt tarinaa :D Mutta taidat ymmärtää ;)
    Ja mitä noihin sun muutoksiin,tuunauksiin ja maalailuihin tulee: aivan ihania kaikki!!!!! Ja mikä supersuloisuus on tuo ihana turkoosi korihylly?!?! Mäkin tahdon!!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan sama juttu!!! Mä ihailen niitä mattoja ja muita käsitöitä - virkkuita, neulottua - mutta pentele kun en vaan osaa lukea niitä ohjeita - yrittänyt olen, mutta ei se vaan onnistu ja pyöreä matto on aivan muuta kuin pyöreä - pitäisi perustaa sellanen virkkuu-rinki näitten konkareitten kanssa..
      Heh, ollaan mekin samantyyppisiä, mulla yös tuollainen kuva-muisti joka toimii kotonakin. esim kaappien sisällöt muistan tarkalleen missä mikin tavara on tai sijaitsee, meilläkin kun tässä huushollissa on se 3 kerrosta niin ajoittain joutuu miettimään =)
      Ymmärrän oikein hyvin Nanette - samoin tykkään sun postauksista kun todellakin näytät ennen&jälkeen kuvia ja askarteluista silleen järkevästi mitä pitää tehdä.
      Korihyllyn olen todellakin vuosia sitten jostakin haalinut ja palvellut on pitkin huushollia - ja itseasiassa mä ihailin sitä sun ikkean korihyllykköä niin sitten kannoin tämän maalattavaksi ja pirtsakkaampi siitä tuli - saas nähdä mihin mä sen nyt vaan nakkaan..=)

      Poista
    2. No kyllä kannatti kaivaa tuo korihyllykkö esiin ja maalata se noin suloisella värillä!!! Kyllä sille paikka löytyy ;) Jos ei muualle,niin vaikka sun ihanaan askarteluhuoneeseen kangastilkuille ja muille ihanuuksille ;)
      Meissä tuntuu tosiaan olevan samoja piirteitä :) Jotkut on ihmetelleet tuota "näkömuistia" ,mutta sä tiedät sitten tarkalleen miten se toimii :)

      Poista
  14. Olen ehdottomasti tekemällä oppija. En oikeastaan edes halua ohjeita, mielummin kokeilen. Yleissivistävää tietoa haalin kirjoista kyllä mielelläni, mutta siihen se tuppaa jäämään. Ilmeisesti tarpeeksi pitkään hyödyntänyt päätään ja käsiään, ideat ja toteutustavat tulee ihan itekseen. Kääntöpuolena on, ettei toisten ohjeita edes maltta kuunnella/lukea, ettei mikään liikaa tehty/nähty oikein jaksa sitten innostaa. Onneksi olen myös ikuinen aikuisopiskelija, itsekseen innokas sellainen, aina löytyy uusia tarpeita, tekniikoita, materiaaleja, sovelluksia jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just kuules noin. itsekin mielummin pähkäilen itseni kanssa ja mietin jonkun asian toteutusta kuin että sen "valmiina" tahtoisin tai ohjeineen.. ja niin sitä oppii parhaiten kun joskus munaa ittensä kanssa oikein kunnolla ja jos välttää sen tunaroinnin niin voipi olla tyytyväinen, että ihan itte tein ja osasin - siitä on sitten hyvä jatkaa ja taas kokeilla omia taitojaan.. Sinulla kyllä niin mahtavia toteutuksia, että mä vaan voin ihailla - niin kätevä en sentäs ole =)
      mukavia puuhasteluita sinulle!!

      Poista
  15. Väriä vaihtamalla saa pieniä ihmeitä aikaan :-) Suurin spraylla maalamani kohde on ollut pyykkitelineiden maalaminen kullan värisiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau - kullattu pyykkiteline - aikasta ihanaa!! juu, maalit on pelastus moneen =)

      Poista
  16. No kyllä ne kuvat on EHDOTTOMASTI tärkeämpiä,ihan loputon inspiraationlähde itselleni voisin sanoa:) Lukemieni blogien parasta antia itselleni on se että miten monella erilaisella tavalla voi asioita tehdä ja saada aikaiseksi mahtavan lopputuloksen,siis ilman että tekee sen muutoksen niin kuin itse olisin sen tehnyt,kauhean vaikeasti selitetty mutta inspiroivinta on nähdä vaihtoehtoja niille omille,joskus urautuneillekin,tuunailu-ja muutosideoille,tyyliin oooo,tuon voi tehdä noinkin,ymmärtänet mitä tarkoitan:) Suoraan en kuitenkaan koskaan kenenkään muun idiksiä toteuta,aina pitää olla joku oma juju,vaikka miten pienikin ja mielellään joku höpsöysmomenttikin noissa tuunailuissa,välillä ihan tarkoituksella,välillä se höpsöys tulee ihan vahingossa;) Ja joo,kyllä tuunaillaan ja maalaillaan,ihan maailman kivointa hommaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aivan totta mitä sanoit - blogeista saa paljon ideoita - jotkut toteutuu, jotkut ei, mutta justiinsa se miten monella eri tapaa voi tehdä asioita - se onkin mielenkiintoista. Ja oma "twisti" pitää olla - tykkään persoonallisista jutuista ja sitä syntyy itse kokeilemalla ja tekemällä ja joskus tulee niitä ihan vallattomia ideoita, mutta hauskaa pitää olla ja pitää tietynlaista leikkimielisyyttä mukana - tää maailma on muutenkin niin paska paikka.. Mutta jatketaan =)

      Poista
  17. Tekemällä ja katsomalla oppija täällä, en ole koskaan ollut lukuihmisiä opiskelumielessä, vaikka kirjoja tykkäänkin lukea!
    Menipä sekavaksi :-)
    Tuo turkoosi hyllykkö, mitä muutkin ovat kehuneet on ihana! Tuossa näkee parhaiten sen, miten paljon pelkkä maalaus muuttaa ilmettä, parempaan :-)

    Tykkään aika monenlaisista blogeista, vanohjen talojen kunnostusblogit ovat kiehtovia sekä tietty nämä ennen-jälkeen -jutut, sekä muukin tuunailu.
    Olen vähän allerginen niille blogeille, missä kuvataan "kukkamaljakkoa" edestä ja takaa, monta kertaa. Varsinkin jos se on design-maljakko, tietänet ehkä mitä ajan takaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla sama allergia. Tässä torpassa ei desingiä ole jos ei omia kättentöitä desingiksi lasketa..=)

      Poista
  18. Meikä oppii näkemällä ja tekemällä. Puhuttu menee ihan ohi.. ;O) Teitpä hienoa jälkeä monessa "kohteessa". Tuli tosi nättiä. Minä en millään jaksa maalata mitään, delegoin ne hommat aina miehelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu - vanhakin romu uudistuu kivasti ja taas jaksaa katella, eikä uutta tarvitse ostaa, hankkia..
      Tuo delegointi on hyvä homma=)

      Poista
  19. Parhaiten opin kuvasta, kun jossain askartelulehdissä ja sellaisissa on usein vaikeita ammattilaisnäpertäjän sanoja mistä ei sitten tiedä mitä ne on :) Ja maalaamiseen vastaan; Kyllä! Nämä sun opastekuvat sai aikaan sen, että mietin miten ihmeessä ei ole tullut ajateltua, että tuollaisen kapustapurkin voi suhuttaa paukkumaalilla. Onneksi meillä lukijoilla on Tanni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mulla myös menee ihan ohi ohjeet, en mä jaksa keskittyä ja sanantarkasti tehdä jotakin, mielummin sitten itse vähän sovellan ja monesti saa ihan kivaa jälkeä niinkin.
      Oi, kiitos Kiki - paukkumaali on pelastus moneen ja itsekin vaan lähden rohkeasti kokeilemaan, että toimiiko jokin juttu jossain vai ei. Ja eikä kovasti harmita vaikka piloille menisi kun suurin osa on halvalla kirpulta, dyykattua tai saatua.. tällaista tää romuilu on.

      Poista
  20. Tää sun teksti ois voinu tulla mun suusta. Oon niin samaa mieltä. Katson myös monesti kuvat ja ne vasta herättää mielenkiinnon lukea tekstin. Pelkät tekstit ilman kuvia ja useimmiten lukematta tai sitten otsikon pitää olla valtavan mielenkiintoinen. Tykkään myös kovasti noista ennen ja jälkeen kuvista. Ei siis ihme että tykkään niin paljon blogistasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa - hauska kuulla että ollaan samantyyppisiä - tosin, en sitä ihmettele kun sinultakin niitä idiksiä pukkaa ja mahtavia toteutuksia. ja itse asiassa niitä sun postailuja tässä kaipaankin. Kiitos Tuittu - lämmittää kovasti mieltä taasen kehut ja että tykkäät vierailla täällä pellolla - ihanaa ja olen todella iloinen että olen saanut kaltaisesi blogi.ystävän =)
      Ihania aikoja teille sinne<3

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista

..kiva kun piipahdit, viel´ kivempi kun jätit viestin..