tiistai 22. huhtikuuta 2014

..lisää räpsyjä..

Moikka..
Niin ne pyhät hurahti.
Tänään sitten pässiäisen siivousta pois.
Pääsee muuten paljon vähemmällä kun keskittää aina teema-koristusten laiton aina johonkin tiettyyn huoneeseen. 
Mulla yleensä sellainen paikka on tuo kuisti. 
Niinkuin nytkin niin sinne asettelin niitä pässiäis-koristeita ja nyt oli niin helppo sujauttaa kamat laatikkoon ja odottaa ensi vuotta.
Tosin silloin taas olen sorvin äärellä, jotta ei varmaankaan ole vapaita pyhiä.. 
No, aikansa kutakin.
 Kuistin kukat siirtyi ulkosalle - tuosta ne sitten nakkaan maahan.

 Ensimmäiset narskut pihalla avautui.
Nää istutin viime vuonna tuollaisista ruukku-narskuista.
 Pikkusen olisi jo kitkemistä pihamaalla..
 Pihalta poimin, kun oli taittanut vartensa - oliskos orava käynyt hyppelehtimässä.

..pikkusen väriä jätin kuistille..
..avainkaappi kirpulta eurolla..
 Vietiin roskia kierrätys-pisteelle ja siellä pönttöä vasten törötti muutama valurautainen lettupannu.
 - pakkohan ne oli mukaan ottaa - ihanat on, ja sopii kivasti kynttilöiden alustaksi.
Siellä oli myös sellaista paksua ruosteista rauta-lankaa rulla - arvaas vaan otinko..?
 - no, otin..
.. toisen romu - toisen aarre..
 Oletkos sinä tehnyt löytöjä roskiksesta..?
Mukavaa uutta lyhyempää viikkoa kaikille - Tanni

20 kommenttia:

  1. Voi Tanni...taas laitoit niin ihania kuvia et oli pakko selata ne ales ja ylös ja taas.. super ihania kukkia ja paljon..huohhhh oon kade sinun kuistille...kun minulla ei oo..jos olisi niin sielläkin olisi vaikka mitä ihanuuksia..Kuvistasi tuli ihan kauhia hinku lähteä nyt kirpputoreille, niin kysyit et onko muut löytäny roskiksista mitään...en ole löytänyt mitään..mutta kun kävelin isän takapihalla niin silmiini osui vanha pöytälaatikko joka oli talon seinän vierustalla...otin sen käteeni ja mies sanoi että "et kait ajatellut ottaa sitä kotiin" no tottakait otin..pesin sen ja laitoin siihen valkoiset krysanteemit tosin jouduin viemään sen pihalle kun siitä pölähti muurahaisia ruokapöydälle...no muurahaismyrkkyä siihen ja sit sen voi taas tuoda sisään...se on ihanan patinoitunut loota..sanoin miehelle et sinä et osaa nähdä vanhassa sitä minkä minä näen jo valmiina joko tuunattuna tai somistettuna kukilla..joo ei noi miehet aina ymmärrä meitä naisia..mutta ovat kuin ovatkin sitten myöhemmin samaa mieltä et näyttääpäs hyvältä...ensi viikolla pääsen koluamaan mieheni veljen vinttejä taas, kun kissa on pois niin hiiret hyppii pöydillä..meinaan se lähetee lappiin ja myö aina ollaan silloin siellä penkomassa vinttejä...ne tavarat on sen entisen vuokralaisen omia mutta jätti ne sinne eikä tämä mieheni veli niistä piittaa..joten ilo on vaan minun puolellani :) Mukavaa keskiviikoa sinulle Tanni ja odottelen taas postauksia sinulla on sama maku kun minulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele<3
      Tuollaiset vintit, kellarit yms paikat on kyllä niin mahtavia aarreaittoja ja onneksi on meitä jotka ottavat ne romutkin haltuunsa ja pienellä ehostuksella loihtii niistä ihania juttuja kotiinsa. Oikein mukavia löytöretkiä sinulle!

      Poista
  2. Juu,ruusuvaasi ja yks jakkara on roskiksesta lähtenyt mukaan=)Silmät auki ammollaan kannattaa olla kierrätysroskislavoilla;)
    Hienoa yhteensopivuutta ruosteisella purkilla,pitsinauhalla ja helmililjalla.Kevät kukkia penkissäkin.Ihan huippua=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin tykkään tuollaisesta ruosteisesta pinnasta. Purkki on kirppulöytö ja oli ihan uuden karhea, mutta ruostunut vuosien saatossa..
      Kyllä, silmät auki pidetään ja kivahan se on ideoida sitten romusta uutta..

      Poista
  3. Kauniita kuvia! Mä olen käynyt kurkkimassa taloyhtiön lasinkeräysastiaan, kun askartelen häitä varten maljakoita ja kynttilälyhtyjä. Kerran tuli vastaan Sarpanevan signeerama ja ehjä lasimaljakko! Ei se ihan mun makuun ollut, mutten kyllä voinut sitä sinnekään jättää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau - sulla on kyllä kovasti puuhaa häitä suunnitellessa, mutta kivaahan se on itse tehdä koristuksia ja halvemmallakin pääsee kun on näppärä ja ideoiva<3
      Kyllä olisi munkin matkaan vaasi lähtenyt, kaikkea ne ihmiset pois heittävätkin.

      Poista
  4. Ihania kuvia kevään kukkasista, ihan kohta puutarha täyttyy helmililjoista ja narsisseista.
    Toi lettupannuhan on hyvä kynttilän alunen, mainio idea,.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yhtään en epäröinyt kun pannut näin, mulla tuollaisia ei vielä ollutkaan ja hyvin pelittää kynttilöiden kanssa ja muissa asetelmissa..

      Poista
  5. Voi kun joskus löytäisikin jotain roskalavalta tai kierrätyspisteeltä! Vaan ei koskaan eikä yhtään mitään! Vaan toivossa on hyvä elää, ehkä vielä joskus :)
    Meillä on mummon vanha pikku valurautapannu kynttilänalusena, tai kukan alla, tykkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen pannu millä on vielä tunnearvoa on ihana<3
      Onnea dyykkauksille<3

      Poista
  6. Kauniita Kukkasia ja muutenkin kiva postaus:)

    VastaaPoista
  7. Kysy vaan kuinka paljon oon teheny löytöjä!!! :D Useammin mä teen löytöjä ku ostan kirppiksiltä :D Mies ei onneksi enää oo sanonu vastalauseita :D
    Hyvä löytö tuo lettupannu ja hauska idea kynttiläalusena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, sinä olet kyllä tehnyt mahtavia löytöjä kun blogiasi lueskelin ja olet hyvin ideoiva sinäkin! Mahtavaa!!
      Itse myös tehnyt paljon löytöjä roskiksesta tai sitten ollut paikalla pelastamassa joitakin tavaroita/ huonekaluja kun olisi mennyt kaatikselle. Dyykkailu on hauskaa<3

      Poista
  8. Olen varsinkin kaupungissa asuessa tehnyt, täällä maalla en juurikaan. No yksi pikkuisen halki ollut jalallinen lasivati (malja) löytyi kerran lasinkeräyslaatikon päältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu, varmasti kaupungin roskiksissa / lavoilla on enempi potentiaalia löytää jotakin kuin maalla joissa jokaisella on se oma pönttönsä. Mua ei myöskään haittaa jos jossain on pieni särö tai halkeama ja voihan sitä itse aina pikkusen tuunailla =)

      Poista
  9. Ihanaa väri-ja kukkaloistoa! Mä olen täysin hurmaantunut nyt noihin helmililjoihin! Tahtoisin vielä valkoisen jostain löytää...
    Roskiksesta en ole valitettavasti onnistunut löytämään juuri mitään :( Äitini puolestaan on tehnyt vaikka mitä superlöytöjä! Noh,ehkä joskus muakin onnistaa!
    Lettupannu on ihq!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanette. Juu, munkin äiti löysi nyt roskiksesta aivan mahtavia käsityö/askartelu yms. kirjoja ja kuskas meille. Meillä vähän sukuvikana tää dyykkaaminen, minä, mutsini, tätini.. oih, mitä ihania juttuja on löytynytkin. Ja niitä sitten kierrätetään aina tarpeiden mukaan kämpästä toiseen..

      Poista
  10. Mie en koristele oikeastaan kuin jouluksi ja aika vähän silloinkin (no meillä on punaista aina).
    Eipä tartte sitten pakata poiskaan. Kunhan nuo lumet lähtee, niin ovi syvennykseen jotain kesäistä taas keräilen. Dyykkaaminen on ihanaa, paljon olen löytänyt kivoja juttuja vuosien varrella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dyykkaaminen on ihanaa<3
      Sulla kans niin mahtavia juttuja blogissasi, olet todella taitava!

      Poista

..kiva kun piipahdit, viel´ kivempi kun jätit viestin..