tiistai 29. elokuuta 2017

...kaakelitarroja pöydän pintaan..

Heipparalla pitkästä aikaa!

Kesä meni vähän niinkuin kesää ootellessa.
Täytyy kai se hyväksyä, että se tosiaan oli ja meni.
Sen verran on jo jähmeät nuo aamut.

Ulkotiloista kun jälleen siirtyy sisätiloihin, niin näytti meidän olohuone niin värittömältä.
 Suttasin sitten vanhan tason keltaisella.
Joku aina kauhistelee, kun näitä maalataan, mutta tässä oli jo päällinen niin huonossa hapessa, ettei oikein muuta vaihtoehtoa ollut. 
Tää mööpeli oli Kotipellolla jo silloin kun muutettiin, ja tarpeiden mukaan aina vaihtanut paikkaa. Nyt olkoon olkkarissa ja säilöö kynttilöitä monta korillista.
 Hyvin varustauduttu pimeneviä iltoja varten.
Meidän sohvapöydän virkaa toimittaa mummoltani saanut pöytä.
 Kun Mummoni täytti 50-vuotta, niin hän sai tämän lahjaksi.
 Nyt mummoni on 94-vuotias.
Rakas pöytä minulle, tämän äärellä itse olen kasvanut isoksi likaksi.
Piristin pöydän pintaa kaakelitarroilla.
Tykkään!
Sittenhän sitä oli vaihdettava mattoakin.
 Kuvioidensa puolesta tuo vaalea matto olisi ollut passeli, mutta oli liian väritön mielestäni. 
Roudasin yläkerrasta värikkäämmän maton tilalle.
 Tästä vaaleampi matto meidän makkariin ja makkarin matto yläkertaan. 
Jumpasta käy tää touhu.
 Tyynyissäkin ripaus keltaista.
Siniset sohvatyynyt kaipaa uusia päällisiä, kunhan vain oikea kangas jostain löytyisi.
 Onhan niitä itsellänikin, mutta täytyypä tässä tuumailla.
 Mulla on kuisti täynnä mun viherkasveja ja ulkona muutama kukkiva kaktus, nyt ne pitäisi vielä saada sijoitettua tänne sisätiloihin. 
Viidakko tunnelmaa luvassa - ihanaa sellaista!

Jotta tällaista, samat puuhat jatkuu Kotipellolla.
 Ja tulee jatkumaan, tässä vähän muutoksen tuulia luvassa, kun väki vähenee talossa. 
Kaksijalkaiset ja tilalle nelijalkaisia.
Mukavia aikoja elellään - Tanni

20 kommenttia:

  1. Siis, Sinulla on niin ihanan kotoosta tunelmaa ☺
    Ja totta, sitä kesää odoteltiin ihan niinkuin viime kesäkin. Minä kun en tykkää syksystä ollenkaan, voisin ihan hyvin nukkua talaviunta karhun kans ☺☺
    Mukavaa viikon jatkoa Sinulle Tanni ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ma.Te.. ja tervehdys pitkästä aikaa!
      Mä voisin tulla samaan pesään sun kanssa nukkumaan talviunta=)

      Poista
  2. Ihana tuo eka kuva! Teillä on kaunis runsas sisustus....tykkään!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkään ollut hyvin vaalea "sisustus", jos sitä siksi voi kutsua=D
      Nyt vaan kaipasin enemmän väriä ja fiilistä..Ennen taas uusia haluja=D

      Poista
  3. No onhan tätä uutta postausta jo odoteltukin. Looks Good!! Hyvää loppuviikkoa; Äs

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä mukamas ollut kaikenlaista muuta.. esim. päikkäreitä, päikkäreitä, päikkäreitä =D

      Poista
  4. Odottvan aika on ollut PIIIIIIIIITKÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ! Ihan, että oota takas!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OIIIhhh.. Minä aattelin, että onkohan täällä enään ketään mun ihania blogi-ystäviä.. Ootte mahtavia!!

      Poista
  5. Onhan niitä sinun postauksia tietty kaivattu <3 Hieno on tuo keltainen kaappi ja pöytä kanssa :)

    VastaaPoista
  6. Taas nii piristäviä muutoksia :) Ittekki oon jo ruvennu kattelemahan sisätilojen päälle, että jotaki tarttis teherä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä kyllä niin paljon mieluummin jatkaisi tuota pihaelämää loputtomiin, mutta on se vaan hiljalleen kömmittävä sisätiloihin..=D

      Poista
  7. Tykkäät väreistä, sen huomaa :) Muutokset piristää aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla menee niin kausittain nää mun jutut.. välillä kaikki pitää olla valkoista, sitten taas värikästä, mutta runsaudesta en luovu, kaikkea pitää olla ja paljon=D

      Poista
  8. Hei pitkästä aikaan!!! Ihania nuo kaakelitarrat. Ihania tavaroita sinulle.....teille kun pääsisi tutkimaan kaikkia ihania tavaroitasi =D olisi kuin lapsi karkkikaupassa =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Rimasa<3
      Kaikke katseltavaa j hypisteltävää pitää olla.. asetelmat vaihtuu usein ja jokaisella tavaralla on joku tarina mistä löydetty, saatu jne.. toisten romut on mun aarteita ja siitä se mun sisustus syntyy =)

      Poista
  9. Moikka. Kivoja yksityiskohtia. Kristiina

    VastaaPoista
  10. Kyllä on nättiä kodissasi. Kivoja pieniä yksityiskohtia, mm. kynttilät. Vaikka en niitä näe, voin vain kuvitella mitä noissa kopissa on. Mä tykkään kynttilöistä.
    Matto sopii hyvin, kiva toi pöydän pinta.

    VastaaPoista
  11. Tervetuloa kesälaitumilta :)
    Eilen täällä jo piipahdinkin, mutta en sitten kirjautunut kommentoimaan! Siis kertakaikkiaan: orientaalifiilistä pöytään tarroilla toteutettuna! Kylläpä taas välähti. Illan hämyssä kynttilöiden loisteessa sitä voi leijailla lentävällä matolla itämaille suit sait...
    Ja muistorikas ja -rakas tarinakin pöydällä.

    VastaaPoista

..kiva kun piipahdit, viel´ kivempi kun jätit viestin..