keskiviikko 16. marraskuuta 2016

..kranssi kahviliinoista & joulukalenterit kaitaliinoista..



Heipati Hei,

Jonkun verran teen askarteluja ns. tilauksesta.
Yksi tällainen oli punainen kranssi rusetilla jouluksi.
Muutama idea muhi mielessä, mutta päädyin sitten kuitenkin toteuttamaan kranssin punaisista ohuista kahviliinoista, servieteistä joita kaapista löytyi.
Kranssipohjana pahvilaatikosta leikattu rinkula.
Rusetti lahjanauhasta.

Tämä muuttikin jo uuteen kotiin ja tilaaja oli tyytyväinen.

 Muutama toive tuli myös joulukalenterista.

Pengoin kaappejani ja vastaan tuli muutama kaitaliina, joissa ikävät tahrat jostakin jäänyt, eikä pesussa enään poistunut.

Leikkasin kaitaliinasta tahrakohdan pois, joka onneksi liinan päädyssä.
Siitä sain tukevan pohjan kalenterille.
Päärme syntyi leikattuun päähän, johonka pujotin puisen paksumman grilli-tikun, ns. varrastikun.
Kiinnitysnauha juuttinarusta.
 Leikatusta osasta sain kalenteriin muutaman taskun, sekä lisäksi pellavakankaasta loput taskut, joita sitten koristelin pitseillä.
 Pienillä pyykkipojilla sekä juuttinarulla kiinnitin numero-kyltit.
 Toinenkin kalenteri syntyi kaitaliina pohjana.
 Kalenterin pussit ompelin kappaverhosta, joka liian pieni meidän ikkunoihin ja oli jo jonkun verran kärsineen oloinenkin. 
Pitsiä lisäilin näihinkin taskuihin.
 Sekä pienillä pyykkipojilla askartelu-kortteja ja numerokyltit kiinni pussukoihin.
 Kylttien paikkaa on helppo vaihdella pyykkipoikien avulla.
 Kalenterin saaja saa itse lisätä numerot, tai miksei pussukat sopisivat pienille tilpehööreille.
 Korttiin vain teksti, mitä pussukka sisältää.
Niitä muutama jäljelläja tämä sopikin kivasti tähän lisäksi kulkusineen. 
Kaikki materiaali omasta kaapista, jostain saatua, löydettyä, kirpulta ostettua, säästöön laitettua.
 Nämäkin matkasivat jo muualle.

Vähän innostuin näistä kalentereista niin, että taidankin ommella muutaman lisää. 
Tai siis lähinnä itselläni olisi tarve jollekkin tällaiselle säilytyspussukalle, sitä tilpehööriä kun riittää askartelijalla.

Mutta näillä vinkeillä taas seuraavaan - ei muuta kuin kaitaliinat kiertoon!
Voikaa hyvin - Tanni

38 kommenttia:

  1. Aivan ihania juttuja olet taas tehnyt!
    Tuo punainen kranssi on niin upea!
    Oletko tehnyt serveteistä ruusut samalla ohjeella, kuin
    suodatinpussi ruusut?

    Nuo joulukalenterit on myös niin ihanat!
    Ei ihme, että sinulta tilataan!😊

    Kivaa keskiviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Hei ja kaunis kiitos. Juu tein, eli nidoin kaksi serviettiä yhteen ja leikkasin ympyrän muotoon, sitten kerros kerrokselta "kuorin" nidottua servietti ympyrää "ruusukkeeksi! . Kahviliinat ovat sopivan ohuita ja tulee pehmeämmät ruusukkeet. Olikos niin, että näihin tuli peräti 16 kerrosta 2 nidostusta servietistä.. No, mutta kuitenkin kokeile ihmeessä. Tein yhden samantyyppisen myös marimekon kuivioiduista servieteistä ja siitä tulikin myös kivan näköinen kun tuli väriä ja kuvioita enempi..

    VastaaPoista
  3. Onpa kivat ideat taas sulta. Vähän vierastin suodatinpusseista tehtyjä, jotenkin noita serviettejä voi kertyä kotiin, niin että joutais kranssiksi. Hmm..pitäsköhän kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tapana kyläpaikoista aina napsia kahvikupin reunalta servietit käsveskaan ja niitä kertynytkin iso pino.. Servieteillä tulee pehmeämpi "luukki" kranssii ja kannattaa kokeilla kuvioitujakin serviettejä, koska niistä tukee kivasti värit ja kuviot esille..

      Poista
  4. Raikkaan joulunpunaisen kranssin olet tehnyt, nätti ja nuo mukavat joulukalenterit! Sen taskuihin on mukava sujauttaa jotain muutakin kuin karkkia ja sopii aikuistenkin kalenteriksi tosi hyvin, kyllähän aikuinenkin oman joulukalenterin tarvitsee myös (ja kaupoissa niitä on tarjolla kovaan hintaan jos vaikka millaisia).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kalenteri pitää jokaisella olla.. pieniä ylläreitä mahtuu lokeroihin.. runo, euro, karkki ja kepponen =D

      Poista
  5. Oi miten hienoja ja mainiota kierrätystä. Eipä ole tullut itselle mieleenkään, että servettejä ja kaitaliinoja voi noinkin käyttää. Kiitos ideoista ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, eipä kestä.. mukava vaan laittaa tarpeeton kiertoon ja nätimmäksi..

      Poista
  6. Ihania juttuja olet taas tehnyt:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos..no, näitä tekeleitä piisaa, kun on vaan niin mukava puuhastella..

      Poista
  7. Kätevää ja kaunista! En voi kun ihailla!

    VastaaPoista
  8. No wautsi! Tosi upeita askarteluja jälleen kerran. Ihana kranssi ja niin ihanat kalenterit!

    VastaaPoista
  9. Mistä ihmeestä keksit näitä tuunausideoita? Joka kerran yhtä hienoja ja erityisesti tykkään siitä, että käytät omia varastoja eli se vasta on kierrätystä parhaimmillaan.

    Olin ystäväni kanssa viime joulun alla markkinoilla, josta hän bongasi tuollaisen kranssin. Sen jälkeen hän on tehnyt kransseja käyttäen serviettejä, kahvisuodattimia, vanhoja kirjoja ja sanomalehtiä. Hän ostaa styrox-pohjat valmiina ja laittaa niihin todella tiheästi ruusukkeita. Samoin ruusukkeet ovat tiheitä eli niissä on monta kerrosta ja kyllä niiden kanssa saa muutaman illan pakertaa. Sanomalehdestä tehdystä kranssista tuli tosi hieno. Kirjansivuista taasen vähän jämäkämpi. Nyt hän on laittanut pariin kranssiin myös patteritoimisen valosarjan. Viimeksi ystäväni luona käydessä hän näytti tuollaista kirkkaanpunaisista servieteistä tekemäänsä kranssia ja iahastuin siihen oitis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ystäväsihän on oikein kranssi-mestari.. upeata!! Ite olen käyttänyt myös kirjansivuja kransseihin, mutta tulee niin jäyhiä, mutta toisella tavalla kivoja kransseja.. tää malli on nyt tällainen joulun pehmoinen=D

      Ja kuules, mä en vaan tiedä mistä nää ideat tulee.. ne vaan loksahtelee aina jostakin.. mulla on esim. käs veskassa pieni vihko johon piirtelen ideoista kuvia ja muistisanoja tai sitten yleensä mä vaan extempore toteutan jotakin, kun on sellainen tekemisen tarve..

      Poista
  10. Mulle heti punaisia lautasliinoja - kas, menenkin perjantaina iikkeaan, lälläti lää! Kiitos vinkistä, ystävä kallis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ounou.. Mä en malta odottaa - sulla selvästi nyt jokin idea-proggis menossa.. eli sietää sitten blogissa esitellä, mitä sieltä hamstrasit mukaasi!!!

      Poista
  11. Punainen kranssi on niin hieno, kaunis. Joulukalenteri hieno idea ja kivan näköinen.

    VastaaPoista
  12. Ihaniiiii!!! Mukavaa loppuviikkoa; Äs

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta Äs!
      Mietin Annia ja Leeviä, pitäiskös heille tällaiset kestokalenterit..? Mä voin tehdä ja täti maksaa.. eikös se niin mene..=D

      Poista
    2. Täti on niin PA, ettei täti osta edes joululahjoja..

      Poista
  13. Kivoja juttuja olet taas saanut aikaiseksi. Olet kyllä niin ahkera ja taitava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mummo! Ahkeruudesta en tiedä, mutta en vaan malta paljoa aloillani olla.. käsillä värkkään aina jotakin..paitsi nukkuessa, tullut opittua hyödyntämään aika luovasti.. =D

      Poista
  14. Taas on kivoja askarteluja. Punainen kranssi on tosi kaunis eikä ihme, että saaja tykkäsi. Olen tehnyt myös silkkipaperista. Siitä tulee kanssa aika herkku. Mukavaa viikonloppua tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin vilasemassa sitä "herkkua" - ihana oli sinun toteutus!

      Poista
  15. Aivan niin ihanat!Turha lähteä ostelemaan edes kranssipohjia.Kätevää kierrätystä.Joulupöytään voisikin tehdä tuollaisen kranssin ja laittaa vaikka kukan siihen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kranssipohjia saa itse tehtyä helposti roska-tarvikkeistakin ja tuollainen kranssi sopiikin moneen käyttöön kun luovasti ajttelee =)

      Poista
  16. Onpa aivan ihana kranssi ja tuo joulukalenteri on kaunis ja kätevä :)

    VastaaPoista
  17. On se, kyllä se on! Siis kätevä oot tuunaamaan :)

    VastaaPoista

..kiva kun piipahdit, viel´ kivempi kun jätit viestin..