keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

..vihreää..

Terve,
Pitkään etsin kirppareilta muovimattoja huusholliimme, lopulta löysinkin kaksi isompaa jotka olivat vihreän sävyisiä. 
Ei hassummat, helppohoitoisia ovat.
 Ja kahdesta isommasta matosta pulitin yhteensä 5euroa.
Päätyivät helppohoitoisuutensa vuoksi eteisaulaamme.
 
Töissä tulee jonkinverran puhuttua asukkaille kotioloista ja omista puuhasteluista. 
Vanhempi herra-asukas sanoi, että hänellä on pönttö vihreätä maalia, josko huolisin..?
Herra samalla kertoi, että hänen tuttavansa oli halunnut maalata lipaston vihreäksi ja oli ostanut 10 litraa maalia.
 Kysyin, että eikös litra olisi riittänyt..?
Ei kuulema, piti pelata varman päälle ja nyt maalia oli reilusti käyttämättä.
 Sain koko loppumaalipöntön itselleni. 
Äidiltäni jäi perintökaappi.
Sutasin sen vihreällä.
Kirpparilta löytyi 0,50 centillä liina äidiltäni jääneen kerrosvadin alle.
 
Laitoin kaappiin häneltä jääneitä tavaroita.
 Karhujen takana povauskirja ja rasiassa povaus-kortit.
Hänellä oli unennäkijä-lahjoja.
 Lasipullot ja rasiat sain jo aikaisemmin äidiltäni lahjaksi.
 Ja jotain dyykattuakin täytyy olla. 
Vehkan aluslautanen roskiksesta, ihastuin kukkakuvioon.
 Siinä se kaappi jatkaa eloaan muistoineen.
Samalla räpsin muutamat kuvat sinne ja tänne suuntaan..
..raput yläkertaan..
 Rappusilta köksän suuntaan.
 Narikan olen monesti meinannut maalata, mutta jotenkin tuo oma alkuperäinen tumma väri tuo ilmettä, mutta eihän sitä koskaan tiedä.
..tuossa näkyykin jonkinverran sitä toista muovimattoa..
 Kuistilta tullessa on näkymä tämä..
 Asetelma itse tehdyn puutarjottimen päällä.
 Norsurasia löytyi kirpulta 0,20 centin hintaan, säilöö tulitikkuaskeja.
Monen asian summana uutta ilmettä kotiin.
Jos jotain pahaa, niin kyllä jotain hyvääkin. 
Mutta arvatkaas vaan, onko mulla nyt sitten ihan reilusti vihreätä maalia..?
Mitäköhän sitä sitten sutisi, oikein itseäkin jännittää!

Siltikin ihanaa viikonjatketta ja toivotaan että kesäkelit palaisivat, täälläpäin ainakin satanut jo useamman päivän. 
Tarttis sitä aurinkoakin välillä.
Tanni

29 kommenttia:

  1. Hyvän värinen tuo vihreä sävy. Kaunista!

    Tuollaisen kyltin pitänee bongata jostain...eli kotini oli siisti jne... =D =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreä ei kummemmin ole ikuna ollut lempparivärejäni, mutta tuosta kyllä tykkään. Vähän pirtsakkutta ja iloa tuo kaappi nyt. Kyltin olen Isännältä saanut aikoinaan lahjaksi. Siinä oli siniset reunat, nin sutasin nyt tuota samaa vihreetä, niin tuli eloa siihenkin kylttiin.. Tuo kommentti on meillä ainakin tarpeellinen =D

      Poista
  2. Teillä on niin hienon näköistä, että oikeen tarkkaan katselin kuvia!
    Paljon kivoja tavaroita!😊
    Kaapista tuli hieno vihreänä!
    Ja kivoja muistoja kaapin sisällä!
    Ihana se kyltti kaapin ovessa!😀

    Täällä on paistanut aurinko!
    Toivotaan sinnekin pikaisesti auringon paistetta!☀️😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon tavaroita kertyy kun omaa tällaisen hamstraaja luonteen, että jos jotain löytää, saa ilmaiseksi tai todella halvalla, niin se roudataan kotiin ja sovitetaan mahtumaan =D
      Muutosta kun halutaan niin alkaa mööbeli ralli kolmen kerroksen sisällä - ja haalitut tavarat vaihtavat paikkaa.. Kiitos Sari ihanasta kommentista<3

      Poista
  3. Ihana fiilis kodissasi. Kaapista tuli supervision hieno!

    VastaaPoista
  4. Kaunis kaappi! Mulla on tuommoinen "Kotini oli siisti"-kyltti myös, Kasvihuoneilmiöstä ostettu, ja pitää hyvin paikkansa :) Meillä on tänään paistanut aurinko, mutta tuulista on ollut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyltti on aikasta osuva tähän meidänkin huusholliimme =D

      Poista
  5. JOs minä joskus tulisin teille, niin ihan hevin et musta pääsisi eroon. Mun pitäisi noolata joka esine ja joka tavaran tarinan haluaisin ehdottomasti kuulla. Aarreaitassa asut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Juu, totta! Kyllä olisi monenmoista tarinaa kerrottavana, minusta on ihanaa kun tavaroilla on oma historiansa, oma tarinansa ja tarinahan jatkuu. On paljon mielenkiintoisempaa sekä personallisempaa sisustelua, kun se että menisi kauppaan ja ostaisi massatuotantona tehtyjä asioita.. No, joillekin se sopii, mutta mulle ei.. Toisten romuista tulee mun aarteita!

      Poista
  6. Mulla on joku outo viehtymys kulmakaappeihin ja sinisenvihreään. Kumpiakaan ei vain mahdu onneksi mihinkään. Vähän mietin tuon vierashuoneen kalusteisiin jotakin turkoosiin vivahtavaa, muttei osmocolorin värikartalla ainakaan ole. Tosin eipä näin sateisena ja hyttysrikkaana kesänä voi kalusteprojekteja aloittaakkaan, kun mielutenhan sitä ulkona hioisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veit sanat suustani. Tämä äidiltäni jäänyt kulmakaappi on tämän huushollin kolmas. Ensimmäisen kulmakaappini olen saanut edesmenneeltä äitini miesystävältä, toinen kulmakaappi kuului Kotipellon kalustukseen kun muutettiin taloon ja nyt tämä kolmas tuli äidiltäni.. että eiköhän nyt ole tarpeeks. Tuollainen vihreä väri ei ole ikuna tuntunut omalta väriltä, mutta jotenkin tuo iloa tähänkin huusholliin, Ettei kaikki aina ole sitä tylsää valkoista =D

      Tämä maali on tikkurilan Empire - maalia. Minusta aika hyvä väri just tuollaista mitä kuvailit.. jospa niiden kartalta löytyisi sulle sopivaa väriä..

      Poista
  7. Luulin että sun kirppismatot ovat samanlaiset kun mulla. Ei ihan, mutta samaa vihreää, perintönä :) äidiltäni. Kestäneet hyvin, pesaisen vain koneella, mullakin kuistilla.
    Kaapsita tuli nätti.Ihana liina, sopii hyvin,.
    p.s. Oletko blogini lukija/liittynyt siihen, olisi kiva saada blogituttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset, matot ovat kevyitä ja mahtuvat hyvin koneeseen, jossa ne saa nopeasti puhtaaksi sekä kuivuvat ihan silmissä. Olen todella tyytyväinen mattoihin, nyt niitä tartteekin yrittää löytää lisää muihinkin huoneisiin. Juu kävin liittymässä blogisi lukijaksi ja samalla lisäsin blogisi tuohon linkki-listaani, niin varmastitulee käytyä blogissasi.

      Poista
  8. Kiitos, mukava kuulla, että kodistamme välittyy hyvä tunnelma. Muovimatot on kyllä ihan parhaita, niitä tartteekin metsästää lisää kirpuilta..

    VastaaPoista
  9. Varmasti surullisen haikeaa muokata tuollainen kulmakaappi - vaan muistot ovatkin nyt siinä liki ja läsnä :)
    Hauska tarina tuolla maalipöntöllä - riittäis varmaan muillekin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä ole mennyt vielä päivääkään, ettei äitini olisi ollut mielessä. Mutta muistot elää, niin hyvät kuin huonotkin ja nyt jatketaan hyvillä muistoilla eteenpäin omaa eloa. Maalista riittäis kyllä muillekin =D

      Poista
  10. Kaapista tuli mukava muistojen kaappi. Muavimatto meillä keittiös. Mahtuu näppärästi koneesehe ja kuivaa nopiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muovimatot on kyllä näppäriä, tykkään ihan hirmuisesti kun saa helposti pestyä ja kuivuvat nopeasti, niinkuin sanoitkin =)

      Poista
  11. Mikä tunne,kun pitkään etsinnässä ollut osuu kohille:)Siksi siellä kirppareilla onkin mukava pyöriä,kun on etsii jotakin tiettyä juttua.
    Mukavampi vanhempi herra sitten löytyi työmaalta.Upea vanhempi herra.Hieno väri ja sopii hyvin tuohon muistojen kaappiin.Yksi samalainen peltipurkki löytyy minultakin sokerin säilytyspaikkana.Vaan on sinulla upea koti.Yksityiskohtia talo täynnä.Nuo rappuset on kyllä huippu ihanat,myös.Ja kassi ovenpielessä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavaa luettavaa<3
      Kirppareiden parasta antia kun löytää tarpeellista ja edullista. Aikaa saattaa kulua, mutta fiilis on mahtava kun löytää tarpeellista ja tosin joskus ei tarpeellistakin, mutta kun halvalla saa =D
      Ajoittain omat nurkat tuntuu niin "mitättömiltä", mutta oma koti se siltikin on ja muuttuu aina kivojen löytöjen myötä, tällaista tää hamstraajan elo on =D

      Poista
  12. Kiva väri kaapille! Kaunis on ja sopii hyvin paikalleen. Paljon on taas mielenkiitoista kuvissasi. Mm nuo ruskeat oven karmit, tykkään.

    VastaaPoista
  13. Ihania kirppislöytöjä ja tuosta kaapista tuli kaunis! Mulla on muuten tuo sama kerrosvati, olen ostanut sen kirpparilta :)

    VastaaPoista
  14. No joo hei. Ajattelin , että nyt menee metsään. Vihreä kulmakaappi?!?! Mutta mutta, tulikin tosi pirteä kokonaisuus noiden valkovihreiden mattojen keskellä! Normisti vihreä ei mun mielestä sovi juuri muualle kuin sinne metsään, mutta tuo kyllä toimii. Mukavaa loppuviikkoa; äs

    VastaaPoista
  15. Sinulla on kaunis ja kutsuvan näköinen koti. Täynnä kaunista katseltavaa ja tuo portaikkosi on aivan upea.

    VastaaPoista
  16. Muovimatot on kyllä niin käteviä, kiva kun löysit ja vielä noin edulliset! Ihania tavaroita ja niin viihtyisän näkönen koti♡

    VastaaPoista
  17. Tosi hieno kaappi...hienoja juttuja muutenkin. Tervetuloa vierailulle myös minun blogiini SatunNaiselämää satuvalimaki.blogspot.fi.

    VastaaPoista
  18. Tulipa hienon värinen muistojen kaappi.. Muovimatot ovat kyllä niin helppoja pitää puhtaana. Kotisi on niin viihtyisä ja täynnä pieniä kivoja yksityiskohtia. Liisa

    VastaaPoista

..kiva kun piipahdit, viel´ kivempi kun jätit viestin..