maanantai 9. toukokuuta 2016

..pihatyynyt&kukkia..

HeippaHei!
Aika vierähtänyt kuin varkain. 
En vain ole ennättänyt, enkä oikein malttanutkaan tulla postailemaan, saatika muuten olemaan koneen äärellä. 
Syynä tähän paussiin on tietenkin ollut ihanilla ilmoilla, joista ainakin tällä suunnalla ollaan saatu nautiskella. 
Kaikenlaista pientä puuhastelua pihalla, niin pihakalusteiden oljyämistä kuin malaamistakin - huoltotöitä.
 Ihmettelyä ja ihastelua, kun jälleen pitkän talven jälkeen luonto alkaa näyttämään kauneuttansa!
Eihän sitä voi olla ihastelematta.
Kaiken pienen puuhastelun lomassa on päiväuniakin tullut otettua pihakeinussa tai lavasohvalla, jonka taas rakensin pihalle.
 Tänä vuonna pihatyynyt valmistui virkaten vanhoista lakanoista sekä tyynynliinoista revityistä kuteista.
Täytteenä vanhoja tyynyjä, joita aina säästelen kesää varten.
 Kivan kesäiset tuli ja hyvin sain kierrätettyä rispaantuneet lakanat sekä liinat.
Eikä niin haittaa vaikka haalistuisivat auringossa. 
 Vähän räpsin kuvia pihalta sieltä täältä..
Vihertää niin kivasti ja valkovuokot kukkivat jo toista viikkoa. 
Niistä sain eilen mummolleni kimpun.
Lisäsin vain muutamia tetejä, helmililjoja ja muita pihan kukkivia kevätkukkijoita, näin oli äitienpäivä-kimppu valmis.
 Joitakin tulppaaneita jo avautui seurana vuorenkilpiä..
..ja avautumassa..
 Ja joitakin narskuja erilaisia..
 Mulla on tapana alkukeväisin, lähinnä pääsisäiseksi hankkia noita tete-narskuja kuistin piristykseksi.
Kukinnan jälkeen tete a tete-narskut istutan pihalle erilaisiksi ryhmiksi. 
Kukkivat runsaasti aina seuraavana vuonna - turhaa olisi sipuleita roskiin heittää..
Näin minä ajattelen..
 Esikot rhodojen seurana..
 Kruunuvuokkoja - tietääkseni -muistaakseni..
..näistä pikkutulppaaneista tykkään ihan hirmuisesti..
Valkovuokot rönsyilevät jo talon edustalla, vastaanottavat kotiintulijat.
 Ei voisi olla ihanampaa kuin valkovuokkoja kotipihalla. 

Nautiskellaan ystäväiseni 

- nyt jatkan lätkämatsin seuraamiseta sekä Leijonian kannustamista 
- Katsotkos tai kiinnostaako sinua MM-lätkä?? 

Terkkusin - Tanni

17 kommenttia:

  1. Upeita kukkakuvia!
    Nyt ollaan nautittu lämpöisistä ilmoista! Ihanaa!
    Mukavaa tiistai päivää!

    VastaaPoista
  2. Ihanasta säästä ollaan nautittu ja myös lätkästä, hyvä Suomi :)Sulla on jo paljon kukkia!

    VastaaPoista
  3. No ei todellakaan kiinnosta. Ei ole ikinä kiinnostanut, eikä takuuvarmaan ikinä ala kiinnostaa - niin totta kuin asunkin Kärppien kaupungissa, minne muutin Ilveksen ja Tapparan Mansesta... mutta tyynyt on kivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No noita seuramatseja en minäkään seuraa yhtään - ei vähempää voisi kiinnostaa. Mutta Suomen Leijonia on aina pakko kannustaa.. =D

      Poista
  4. Ihanat keväiset tyynyt, minun pitääkin lainata tuota sinun ideaasi ja itsekin virkata vanhat lakanat tyynyiksi :) Kaunista kukkaloistoa siellä <3 Näillä keleillä jää kyllä kieltämättä taatusti sometus minimiin :) Jääkiekkoa varten täällä iltaisin on rakenettu aikamoinen kisakatsomo, onneksi asutaan omakotitalossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kisakatsomo meilläkin, onneksi maailmaan ääntä mahtuu =D
      Suosittelen lakanoiden kuteiksi repimistä - saa yksilöllisiä sekä persoonallisia tyynyjä!! Tai muita virkkauksia..koreja tai vaikkapa kesäkassi..

      Poista
  5. Ilmat ovat tosiaan olleet ihania. Lätkää seuraan.....Paljon jo teidän pihalla kukkia kukkii...meillä juuri ensimmäiset valkovuokot aukesi....tulppaani ovat nupussa. Ihana idea käyttää vanhoja lakanoita! Tyynyt oli tosi hyvän näköiset! Mukavaa kevät/kesän jatkoa! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rimasa!
      vanhojen ja kulahtaneiden lakanoiden sekä liinojen repiminen kuteisi käy terapiasta ja virkkaaminen tuo varmasti persoonallisia sekä yksilölisiä tyynyjä tai koreja..

      Poista
  6. Sama vika (? mikä vika se on... :) ) meiksillä - ulkoilmat vetää puoleensa niin, että nämä blogijutut jää ihan toiseksi :D Mutta kevät on vaan kerran vuodessa ;) Nautitaan siitä.
    Ahkerana oot kuitenkin ollut, kun noin kivoja tyynyjä olet virkkaillut. Mä myös säästän vanhoja tyynyjä kaikkiin täytejuttuihin.
    Ja kukat, voih. Mä niin karehdin (vähän ainakin) teitä eteläisessä Suomessa asuvia, kun saatte kevään niin aikaisin :) Kyllä se tänne Lakeuksillekin tulee pikkuhiljaa, silmuja on jo havaittavissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kevät ihan jokaiselle tulee =D
      Ihanaa aikaa kyllä on ja nautitaan siitä nyt sitten. Noiden tyynyjen teon alottelin jo kevät-talvella aikani kuluksi, mutta nopeasti valmistuvat räsykuteesta..

      Poista
  7. Wau onpa kivat tyynyt ☺tykkään ♥
    Mulla on jemmassa iso muovipussillinen lakanoota ja täshän olis hyvä idea ☺☺
    Kivaa tiistaiehtoota Sinulle Tanni ♥~♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä muuta kun kuteita tekemään, niistä voiksin sitten virkkailla vaikka kesäkassin, kotikoreja tai tyynyjä tai mikseipä vaikka kesämaton..

      Poista
  8. Parasta aikaa vuodesta eletään just nyt.Mahtava piha sinulla on ja varmasti riittää pihalla puuhaa ja nautiskelua ennen kaikkea.Vaan tuollapa tyynyjen seassa on mukava kuunnella ja tuoksutella kesää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin..tykkää suoristaa itseni puuhasteluiden lomassa ja vain kuunnella ympäristön ääniä ja varsinkin niiden lintujen laulua..
      Ihanaa aikaa sinullekin ystäväiseni<3

      Poista
  9. Oletpa tehnyt hienot tyynyliinat! MM-lätkä kiinnostaa, mutta vasta sitten, kun ne "tosipelit" alkavat, eli varmaan ensi viikolla, luulisin. :)

    VastaaPoista

..kiva kun piipahdit, viel´ kivempi kun jätit viestin..