tiistai 12. tammikuuta 2016

..uuden vuoden onni..

Heippa,

Ma-Te, Ruusun tuhkaa - blogista arvuutteli muutama viikko sitten blogissaan kranssin painoa. Vinkkinä oli, että kranssin paino on 100 - 200gramman väliltä.
Olin jo klikkaamassa itseäni pois blogista, kun tuli kuitenkin tunne, intuitio, että kyllä mun on osallistuttava arvontaan.
Mietin hetken vastaustani ja ajattelin, että pituuteni on 162cm, jotenka kranssin painon on oltava 162grammaa.

Ja arvatkaas mitä..?
OIKEIN!!
Oikea vastaus oli 162gr.

Kerrankin mun pituudesta oli oikeasti hyötyä!


Arvonnassa sai valita kahdesta kranssista itsellensä mieluisimman. 
 Ja voi, miten kauniin kranssin sainkaan. 
Olen ihaillut monessa blogissa näitä kransseja, mutta kyllä ne ovat paljon kauniimpia luonnossa kuin kuvissa.
Ja nyt minullakin oli onni saada tällainen kranssi. 
Päätyikin meidän olohuoneen seinälle.
 Lisäksi sain pakahduttavan kauniin kortin. 
Katselin pitkään ruusua ja ajoittain sitä ihastelen vieläkin - miettien, miten joku voikin saada jotain näin kaunista ihan vain muutamalla vedolla.
Kortin laitankin kehyksiin, niin voin sitä ihastella aina tarpeen mukaan
 Ja eihän siinä vielä kaikki.
 Lisäksi puketissa oli vielä klipsuista tehty avainkukkaro.
 Ja käyttöön tuli tämäkin.
Samalla innostuin kokeilemaan josko itsekin osaisin jotakin tällaista tehdä. 
Klipsuja kun on kertynyt - kiitos ystävieni.
 Mä olen niin iloinen tästä voitosta.
Kiitos Ma-Telle vielä kivasta arvuuttelusta ja oikein ihanista itse tehdyistä käsitöistä!
Itse tehdyt puketit on ihan parhaita.

Ja mitä parhainta viikkoa teille - Tanni

33 kommenttia:

  1. Kauniita ovat! Onnea sinulle voitosta!

    VastaaPoista
  2. Onnea, upean palkinnon sait. Minun hukkapätkyydellä olisin hävinnyt kisan :D Korttikin on kaunis, onko se itse tehty?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ma-Te on taiteilija ja kuvittaa todella kauniita ruusuja, käy kurkkaamassa hänen blogissaan =)

      Poista
  3. Onnea! On ihana palkinto. Tuo kortti on kyllä Suloinen :)

    VastaaPoista
  4. Onnea voitosta! Onpa tosiaan ihanat itsetehdyt palkinnot!

    VastaaPoista
  5. Ihastuttava!! Hyvä kun löysi heti paikkansa ;-D

    VastaaPoista
  6. Onnea voitosta, niin ihana arvonta voitto ja hyvin arvattu..
    Miten kaunis ruusukortti.
    Mukavaa torstai päivää sinulle :)

    VastaaPoista
  7. Onnittelut kauniista voitosta ja ihanista ylläreistä!

    VastaaPoista
  8. Onnea! Ihanan voiton sait ja kyllä ma-te on niin taitava käsistään. Liisa

    VastaaPoista
  9. Ihania arvontavoittoja ❤️

    VastaaPoista
  10. Onnea, onnea todella ihana arvontavoitto ja huikeat kylkiäiset:)
    Ihanaa viikonloppua sinulle♥

    VastaaPoista
  11. On kyllä upeita kädentaitojen näytteitä, tosi hienot :)

    VastaaPoista
  12. Kiitos vielä sinulle - olen niin iloinen saamistani palkinnoista<3
    Ihastuttavia!!

    VastaaPoista
  13. Onnea kivasta palkinnosta.
    Minäkin voitin suureksi hämmästyksekseni kirjan ennen joulua... Olipa kiva yllätys.

    VastaaPoista
  14. Onnea. Voititpa kivoja juttuja. Olen eka kertaa sun blogissa ja jäin lukijaksi. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Kotipellolle, kävinkin jo piipahtamassa blogissasi ja uudestaankin tulen=)

      Poista
  15. Moi Tanni:)
    Ja onnea huippu arvauksesta ja voitosta.Niin ja kiitos haasteesta.Oon vaan aika huono niissä.Vaan jospa tässä jokunen kerta yritän tarttua siihen.
    Mukavaa sunnuntaita sinne sulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ei mitään stressiä haasteesta,eikä niitä ole pakko vastaanottaa, ymmärrän oikein hyvin.. on vaan niin haasteellista ajoittain keksiä kenelle haasteen laittaisi eteenpäin.. mukavia päiviä sinullekin<3

      Poista

..kiva kun piipahdit, viel´ kivempi kun jätit viestin..