perjantai 6. marraskuuta 2015

..blogi tarinaa..

Moikka moi!!

Jokin aika sitten sain Kahelinkulma - blogista TainaT.ltä 
Blogini tarina - haasteen.
Kiitos TainaT.
Ilo on ollut puolellani, kun TainaT. on jo useamman vuoden ollut Kotipellolla-blogini vakkari piipahtelija, sekä ilostuttanut minua kommenteillansa
ja omalla Kahelinkulma-blogillansa.

Mä en ole mikään tarinan kertoja, enkä mielellään menneitä muistele, paitsi ehkä viinipäissäni, mutta nyt en viitsi kalsarikännejä vetää sen takia, että juttu luistaisi paremmin, mutta yritän suoriutua tästä.

Kotipellolla
Askarrellaan, paskarrellaan, duunaillaan, puunaillaan ja tuunaillaan.
Jaetaan tekemisen iloa!
Sisustellaan 1930- luvulla rakennettua Kotipeltoa kirppistavaroin, Emännän dyykkaamilla roskislöydöillä ja Isännän omistamalla "sulovilen" syndroomalla - eli sekaan vaan.. Tervetuloa!

Hei olen Tanni 39v. Lähihoitaja Helsingistä. 
Blogi sai alkunsa kesäkuussa 2011. 

Hieman aikaisemmin olin sattumalta eksynyt muutamaan blogiin netti-surffailun tuloksena. 
Sitä ennen olin pitänyt blogeja politiikkojen jonninjoutavien turinoitten tyysijana.
Kyläilin tovin löytämissäni blogeissa ja sanoin Isännälle, että ”mä tahtoisin kanssa kokeilla tällaista bloggaamista”. 
 Alkuun sain ladattua kuvan, kirjoittaa en ymmärtänyt.
 Tai sitten kirjoitin, mutta en laittanut kuvaa - surkeita, yksittäisiä postauksia.
Nimi blogilleni tuli pelkästään siitä, että me asutaan Kotipellolla.  
Alkuun tein postauksia lähinnä itseäni varten, muistiin asioita mitä sitä on tullut tehtyä.
 Sitä kun asuu ”miesväen” keskellä niin vaikka mitenkä laittaisit kotia tai näpertelisit jotakin kivaa asetelmaa, niin ei ne sitä huomaa, tai osaa edes kiinnittää huomiota.
 Jotenka ajatuksena oli myös jakaa ideoita sekä niiden toteutuksia yleisesti. 
Lähinnä itse tehden, ideoiden, kierrättäen, pienellä rahalla, jo olemassa olevia tavaroita tuunaillen, tekemällä kirppikseltä löytöjä ja tietty roskiksista / jätelavoilta dyykkaillen. 
Minua kiehtoo kovasti itse-tekeminen, sekä kodin sisustaminen persoonallisesti. Tyylini on runsas, boheemisti mummomainen sekoitellen vanhaa, saatua, löydettyä ja tietty itse-tehtyä.
 Asumme omakotitalossa Helsingissä ja tilaa on puuhastella, niin sisällä kuin kesäisin ulkosalla.
Jotenka pääsen vapaasti toteuttamaan hulluja ideoita ja luovuutta mitä aiheutuu mitä ihmeellisimmistä asioista.
 On hauskaa keksiä jo olemassa olevalle romulle jokin toimiva, hauska sisustus-juttu niin sisälle, kuin ulos pihallekin.
Minulle käsillä tekeminen on tapa ilmaista itseäni, rentoutua – se on harrastukseni, rakkain harrastukseni.
Kotipellolla-blogista löytyy paljon ideoita kaikenlaiseen itse-tekemiseen, lähinnä kierrättäen.
Pyrin välttämään turhaa kuluttamista sekä suurella rahalla ostamista.

Blogi on pysynyt suurinpiirtein samantyyppisenä vuodesta toiseen, hyvin "kototekoisena". 
Talvet majaillaan visusti sisätiloissa ja keväällä hiljalleen astellaan pihamaalle. 
En ole mikään puutarhuri, mutta pikkuhiljaa olen enempi innostunut pihahommista, 
- kiitos inspiroivien blogien, jotka tuottaa kauniita kukkakuvia sekä kertoo ymmärrettävästi kivikylän kasvatille, miten jokin pihahomma olisi hyvä tehdä. 
Ja sittenhän sitä vaan on yritettävä itsekin onnistua ja kokeilemallahan sitä parhaiten oppii..

Mitään mullistavia "käännekohtia" ei Kotipellolla ole tapahtunut.

Hiljalleen olen saanut myös blogilleni piipahtelijoita sekä kirjautuneita lukijoita. 
Ja jokaisesta olen hyvin kiitollinen. 
Ja mikä parasta, minulla on ihania lukijoita, jotka kommentoivat juttujani 
– on aivan mahtavaa, että blogin-pitämisellä olen saanut niin monta ihanaa blogi-ystävää, pyrin vastaamaan aina ihan jokaiselle, oli sitten kysyttävää tekeleistä tai muuten vaan tervehdyksiä.
 Monilla on myös omia blogeja, mitä käyn ihastelemassa sekä ihmettelemässä miten ideoivaa porukka on, ja mahtavinta on myös saada jakaa ideoita keskenään. 
Itse pidän kovasti kierrätys/tee-itse-aiheisista blogeista.
Mukavaa kun juuri sinäkin piipahdit Kotipellolle!

Tämä kuistikuva oli ensimmäinen postaukseni kesäkuussa 2011. 
Katselin tuota kuvaa ja suurin osa noistakin romuista on käytössä jos toisessa edelleenkin.
Korituolit saaneet valkoista maalia yllensä ja tuo pöytä on nykyään pihamaalla
Tänään näyttää tältä.
Lisäilin valoja sekä lyhtyjä kynttilöineen.
Isoja käpyjä valosarjan kaveriksi ikkunalaudalle.
Osaan kävyistä sudin valkoista jämämaalia.
Dyykattu karva-kaulaliina penkin suojaksi ja uusin ostokseni on tuo metallilankakori paikallisesta kukkakaupasta, maksoi 2e, jotenka raaskin ostaa.
Tammenterhoja purkissa ja itse-tehty betoni-kynttiläkuppi.
Nurkka-asetelma.
Tyttö-taulu dykkattu, lyhty saatu, tonkka kirpulta, betonikäsi itse-tehty, kyltti oma ostos..
Pöydän asetelmassa olen käyttänyt kanervia, sammalta, rottinkia, betonia, kipsiä.
Koristekurpitsa..
..kuivattua artisokkaa..
..kuivattuja graniitti-omenoita..
Niistä aineksista on tämä syssy tehty.

Mutta vielä haasteeseen sekä haastettaviin.
Nappaiskos seuraavat 4 blogia tämän haasteen..?

 Säännöt tulee tässä
 1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen).

2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.

3. Haasta mukaan neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen.

4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.

5. Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina-haasteen käynnisti: kototeko-blogi.


Tunnelmallista viikonloppua toivotteleepi - Tanni

43 kommenttia:

  1. Voih..upeaa!
    Tuunatusta saa jälleen tuunattua ja niin tavara ja ideat kiertää.
    Lämmin tunnelma tuossa kuistilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuunatun tuunailua, niinhän se menee tavarat ja ideat kiertää..Kiitos TainaT!

      Poista
  2. Olipa mukava lukea tämän siun ihanan blogin tarina, täällä on niin mukava aina piipahtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kosotäti, on mukavaa kun piipahtelet ja ilostuta kommenteillasi<3

      Poista
  3. Ei mulla oo koskaa politiikka tullu piänehen miälehenkää plokkaalusta....hm... en oo eksyny sellaasille sivuulle...Nii runsasta ja romanttista on sun tyylis! Nii mullaki joskus enne. Ny on vaa suaraa ja siliää. Oon tullu nii mukavuuren haluuseksi, ettei huvita palio pölyjä pyyhkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh..eikä mulla, että joku bloggailee sisustuksista tai puutarhoista=D
      Oikeesti en aikoinaan tiennyt blogeista mitään ja muutenkin aika vähän käytin kotona tietokonetta mihinkään. Juu, en minäkään niitä pölyjä jaksa pahemmin pyyhkiä, silti tykkään, että tomuja on ympärillä..en viihtyisi hirveen pelkistetyssä tilassa.. Kiitos sinulle Navettapiika<3

      Poista
    2. tomuja tomuja siis, että romuja on ympärillä=D

      Poista
  4. Mukava blogisi tarina ja huikean kauniita kuvia, niin ihanan jouluisia ☺
    Kiitos Tanni, Sinulle myös ihanaa tunnelmaa viikonloppuusi ~♥~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkos niissä jo ripaus joulua..=)
      Kiitos sinulle ihana Ma-Te<3

      Poista
  5. Kuules ny, sää unohdit yhen asian. Ideoiden ja tunnelmien lisäksi sun juttusi tuottavat suunnatonta HUVITUSTA, ILOA ja NAURUNREMAKOITA. Nyt just naureskelen Vanhalle herralle kalsarikännejä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D
      Oih..tässähän ihan häkeltyy, mukava kyllä kuulla, että jutuista irtoaa iloa..ilman kalsarikännejäkin=))

      Poista
  6. Sun blogi on vaan niin kiva, kierrätyshenkinen ja idearikas, tottakai täällä haluaa poiketa! Mukavaa syksyistä viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Sesse, mukavaa kun piipahtelet ja ilostutat minua komenteillasi sekä omalla blogillasi!

      Poista
  7. Ihanaa tunnelmaa. Jos ei olisi pimeää niin jäätäisiin ihanista tunnelmista paitsi. Päivitys kyllä herätti fiiliksen niihin kalsarikänneihin tuossa tunnelmassa. Hyvää viikonloppua, äs

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kait tällä pimeydelläkin jokin tarkoitus on ja onko se sitten nää tunnelmat.. mutta kyllä, mä nää kitukuukaudet voisin vaihtaa surutta yöttömiin öihin olis lämpimämpikin (hitto mikä sana) vetää kalsarikännejä..=))

      Poista
  8. Oikein kiva tarina! Jotenkin oon aatellu että oisit enemmän maaseudulla :) kuin Helsingissä.
    Joillakin se on tuo taito tehdä hienoja, kauniita, suloisia asetelmia, niinkuin sinulla. Hienoja tunnelmia luot, ei vaan täällä synny mitään :))
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen henkisesti maaseudulla, mutta fyysisesti en=))
      Haaveena on, että joskus ihan konkreettisesti olisin "maalainen".
      Oi, kiitos Emilie, mutta sinulla on upea puutarha, joten siellähän syntyy vaikka mitä!!

      Poista
  9. Kivat asetelmat. Olet onnistunut saamaan ihanan lämpöisen tunnelman kuviisi! Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit, tunnelmia on mukava luoda..mukava myös kuulla, että ne välittyy kuvien kautta..kaunis kiitos sinulle<3

      Poista
  10. Voi kun kauniita asetelmia ja esineitä. Ja valot ne vaan saa ihmeitä aikaan. Kaunista!
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos..valoilla saa mukavaa tunnelmaa näin pimeään aikaan..

      Poista
  11. Kauniit kuvat ja mukava tarina, tätä oli ilo lukea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mukava kuulla, että tarinasta irtosi iloa, kiitos Taina<3

      Poista
  12. Olipa kiva postaus :) Mä niin tykkään sun blogista, sillä sinulla on silmää kauneudelle ja keksit toinen toistaan ihanampia tuunauksia. Ihastuttavia tunnelmakuvia jälleen :) Rakkaudella Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaunis Liisa<3
      Lämmittää sydäntä ja mieltä kauniit sanasi..Ilo on minun puolellan, kun ilostutat minua kommenteillasi ja omalla kauniilla ja idea-rikkaalla blogillasi!!

      Poista
  13. Blogisi tarinaa oli mukava lukea näin postauksen muodossa myös ❤️ Olipa ilo kun joskus löysin ihanaan blogiin tieni, sillä täällä ollaan ja seurataan blogiasi ❤️ Hyvää sunnuntaita ja isänpäivää ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla ja vielä mukavampi, kun piipahtelet täällä ja ilostutat minua kommenteillasi.. mukava on piipahdella myös sinun blogissasi!!

      Poista
  14. Kiva postaus, mukava oli blogitarina lukea. Kiitos haasteesta, nappaan mukaani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =)
      Kiitos Jaana ja mukavaa kun otat haasteen vastaan=)

      Poista
  15. Tykkään blogistasi juuri sen tähden,mitä kirjoitit.Ite tykkään kanssa enemmän itse tuunailla,kun syöksyä kauppaan ostamaan.
    Mukavaa viikkoa sulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla Jaana Kristiina, juu sinun blogisi on ihan suosikkejani<3

      Poista
  16. Aivan ihana postaus! Ja oi, tuo kuisti on niin mahtava, puhumattakaan kanerva-asetelmista. Oikein syksyn ihana lämmin tunnelma huokuu niistä. Kuivattuja graniittiomenoita....VAU! Kiitos vinkistä :) Betonityöt ovat vieneet sinutkin mennesään :D

    Ihanaa syksyä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmeli<3
      Betoni on ihan suosikki ainesta nyt, on niin monikäyttöinen aines sekä edullinen.
      Graniittiomenat syntyi hieman vahingossa, unohtuivat vaan pöydälle ja tuloksena oli kovettuneet/kuivuneet omenat joita olenkin sitten käyttänyt erilaisissa asetelmissa.

      Poista
  17. On tässä selkäsairastelussa hyvätkin puolensa: ehdin vihdoin lukemaan blogeja!! Niin ihania kuvia taas täällä, syksyn tunnelmaa :) !! Ja hitsiläinen miten kiva oli lukea tuota "tarinaasi" :) !! Tykkään aina tunnelmasta,joka täällä blogissasi on; kuvissa ja teksteissä! Ilolla ja otettuna otan tämän haasteen :) Tykkään kovasti kirjoittamisesta, kun vaan sen ajan vielä löytäisi.. Mutta lupaan kertoa mun tarinan varmasti tässä joku päivä :) !
    Ihanaa marraskuun jatkoa sulle Tanni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oioi, selkäkipu on viheliäinen vaiva, toivottavasti kuitenkin pystyt liikkumaan, liike tekee hyvää, mutta kivun rajoissa!
      Mukava kuulla Nanette, että tykkään höpinöistäni sekä jutuistani, mutta niin minä tykkään sinunkin blogistasi ihan hirmuisesti.. Mukavaa, jos ennätät jossakin vaiheessa haasteen pariin, olisi mukava kuulla, miten valkonen vimma sai alkunsa.. Vointeja sinne<3

      Poista
  18. Voi miten kaunista teidän kuistilla kynttilöiden loistaessa! Tänne blogiin on aina kiva tulla! Rentoa ja kotoisaa. Kauniita juttuja! Ja hauskasti kirjoitat. Tekstisi on soljuvaa jota on helppo lukea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla Mima, että tekstejä on helppo lukea..ajoittain tuntuu itsestä, että rönsyilen ihan liikaa..mutta ilo on puolellani kun piipahtelet täällä ja ilostutat kommenteillasi - kaunis kiitos Mima!

      Poista

..kiva kun piipahdit, viel´ kivempi kun jätit viestin..