maanantai 20. huhtikuuta 2015

..nikkarointia..

Moi taas..
Vapaapäivän nikkarointia.
Kellarissa meillä on tilaa nikkaroida.
Pöytänä toimii ilmatteeksi saatu puutarha-pöytä, mutta on hyvä alusta kun on niin tukeva.
Maalatessa aina suojaan pöydän muovilla tai muulla vastaavalla.

Kaikki tarpeellinen käsien ulottuvilla ja helposti saatavilla.
 Näin työskentely on mukavaa ja sujuu joutuisasti.
 Minä kun en malta odottaa kun idean saa päähän.
 Ja miltein itse-oppinut olen käyttämään työkaluja sekä muita vempaimia.
Isännälle kun kertoisi jostain ideasta niin siinä toteutuksessa kestäisi..kestäisi..kestäisi.. jotenka onko vaihtoehtoja muita kun opetella ja tehdä itse. 
Oppimisen sekä tekemisen tuloksena tulee hirveen hyvä fiilis siitä, että
 "Mä osasin!"
Paljon tarvikkeita sekä välineitä tulee pelastettua muitten nurkista tai sitten kirpulta.
 Liiteristäkin saa ostettua laadukkaita työkaluja sekä vempaimia.
 Kun tein tähän olkkarin sohvaan..klik..klik.. tämän laskutason lavasta, niin mulle jäi palanen sitä lavaa.
Ja jotakin oli tehtävä hukka-palasesta.
 Purin palaset ja aloin mittailemaan laatikon muotoon. 
Helsingin kaisaniemessä on sellainen euro-kauppa ja sieltä löysin tuollaiset vetimet 2kpl eurolla.
Mittaamista, sahailua, liimaamista sekä naulojen naputtelua. 
Lopuksi loppu maalaus sekä vetimien kiinnitys.
Tämän laatikon pohjaksi valikoitui pala hukka vaneria.
Toki pohjan voisi naputella pelkistä lava laudoistakin.
 Laatikko sopii kivasti lava-pöydän väliin tai sitten sohvan väliin.
 Tai sitten ihan pöydälle nostettuna..
Laatikko on kivan "rouheinen" kun käytti tuollaista lava lautaa.
 Ja onpahan ainakin itte tehty ja monikäyttöinen..
Luulenpa, että mä teen näitä laatikoita vielä muutaman lisää tuohon lava-pöytään..
..matskuu löytyy kyllä..

Ja hurjan iso kiitos teille kaikille jotka ilahdutatte minua kommenteilla sekä viesteillä - kiitollisena - Tanni

42 kommenttia:

  1. Minäpäs tulin kurkkaamaan kuka Tanni se on joka oli blogiini kommentin jättänyt, :)
    Täältähän löytyi kiva blogi!
    Mukavaa keväänjatkoa sinulle, :)

    VastaaPoista
  2. Onpas tutun näköinen ihana pieni kissa tuolla <3

    VastaaPoista
  3. Ihana laatikko ❤️Olet taitava näpertelijä ❤️Aurinkoa tiistai päivääsi ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, taidoista tiedä, mutta tuleepahan kokeiltua..samoin sinne..tosin nyt jo viikonloppu, mutta mukavaa sellaista.

      Poista
  4. Hieno laatikko kyllä hyvin löytää työskentely tarpeet noin siisteistä hyllyistä. Mukavaa päivää:)

    VastaaPoista
  5. Todella ihana, minäkin haluun..
    Täytyypi katsella jos saa ainetta millä tehdä..
    Kiva kun sulla on tavarat järjestyksessä, niin on helpompi tuunailla ja näperrellä, kun löytääkin tarvitsemansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näin on, tavaraa saa olla kunhan kaikella on se oma paikkansa..
      Nikkarointi-iloa sinne!

      Poista
  6. Hahaaa taas löysin samajo juttuja sen et jos miestä pyytää tekemään siinä menee ikuisuus, minunkin mies sanoo kun kerron idean et no ei tänään..ja huomenna se on et ei nyt kerkiä..seuraavana päivänä puuttuu jokin materiaali..joten ite se on alettava hommiin jos mielii saada jotain aikaiseksi, tosin meillä ei ole oikeen tiloja, et kaikki puutyöt pitää tehdä ulkona maalaukset voi tehdä sisällä jos maali on hajuton kuten vesiohenteiset..se kalkkimaali tosin kiinnostaa ja joku oli muutens ostanu sellasta maalia johon ei tartte pohjamaaleja..hintsut sentään täytyy ettiä sen maalin tieto jostakin ja laittaa sullekkin vinkkiä siitä..ja eipä olisi koskaan arvannut et meikäkin keskustelee jostakin maalaeista niin sitä muuttuu ja oppii aina vaan lisää..
    Voi miten ihanat noi sinun ideat, ole iloinen et teillä on tollaset tilat tuunailla ja puunailla, sitä ei ehkä aina muista arvostaa muttta meikä osaa, vähänks naurattaa kun miehet ne haluaa aina itselleen autotallin..ja me naiset nykyään halutaan myös..tosin autoja en laittele (oppishan senkin kun opettelisi) mutta ihan siis nikkaroimiseen...
    Miten multa menny ohitte edellinen postaus vitsit miten upean näköistä ihania orvokkeja ja meikä ei malta kohta enää ootella et pääsee laittamaan kukkia takapihalle ja se paviljongi pitää hankkia, tosin mie tässä yksi päivä ajattelin et helppohan sellanen olisi itsekkin tehä..lautaa vaan ja kuormalavoista pohja.. mutta sitten täytyisi ostaa sirkkeli..käsisahan kanssa tulisi äitiä ikävä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä olen iloinen sekä onnellinen siitä, että on tilaa puhdetöille ja muille askarteluille yms. aina näin ei ole ollut. ollaan asuttu vuosia tavallisissa pienihuoneisissa kerrostaloissa ja vastaavissa jotenka ei niissä ole ollut tilaa pahemmine harrasteille.. ja nyt otan kaiken ilon irti kun vihdoin on tilaa levittäytyä ja harrastaa..
      Kiitos Anja sinulle - on ihanaa aina lukea sinun pitkiä kommentteja..

      Poista
  7. En voi ko ihailla tuota siun taitoa tehdä vanhasta uutta ja upeaa.
    Miten voi työhuone olla noin siisti, siellä ei vissiinmies käy pyörähtämässä,:) meillä on sellanen pyörremyrsky tuo miehenpuoli ja aina on sahat ym. hukassa.Mie oon luovuttanu jo vuosia sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, niin olis meilläkin myrsky jos en jöötä pitäisi tai tavaroita paikoilleen komentaisi..paljon helpompi on työskennellä kun löytää tarvitsemansa.. järjestys se olla pitää romuhamstraajallakin=)

      Poista
  8. Huippis!
    Kiva, kun laatikon voi nostaa pöydälle tai sitten upottaa toimittamaan "oikeaa" virkaansa ;-D

    Onpa teillä aika hulppeat tilat askarrella tai siis nikkaroida, askartelutilahan sinulla on yläkerrassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, nyt on tilaa kun meitä enään 3 täällä huhuilee toisiinsa - niin ja Sulo =D

      Poista
  9. ♥vau, mahtavan hieno! Taitava sinä!

    VastaaPoista
  10. Mä tahtoo kans tollasen laatikon!!!!! Ihana! Jumpe! Vaikee vaan alkaa nikkaroimaan,kun on työkalut on vasara,ruuvimeisseli ja toinen pienempi ruuvimeisseli :D Ehkä pitäis alkaa kattelee niitä Liiterin työkaluja enemmän sillä silmällä...
    Aiempaan postaukseen: ihania,iloisen värikkäitä kuvia ja tunnelmia <3 Ja ai että mua lohduttaa,että joku toinenkin on yhtä taitava mestarikokki ku minä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppujen lopuksi ei sitä montaa kummosta kalua tarvitse jotta pärjää nikkarointi-hommissa.. ja voi miten suloinen olisi sellainen hieman ruosteinen, romuromanttinen työkalupakki.. tai sinulla ehkä valkoinen tai vaaleanpunainen ja hieman pitsinauhaa koristeena..eli ihanuus<3

      Poista
  11. Jotain tuollaista laatikkoa itsekin kaipaisin, kun on noita kasvien planttuja siellä sun täällä..Kiva idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, laatikkoon saisi kivasti kerättyä / koottua kasveja..ja kun on kierrätyskaudoista tehty..niin ei ole niin väliksikään jos huonoksi menee..tosin kyllä puu aikansa kestää =)

      Poista
  12. Vau! Tanni sä oot taitava! (girlpower) Kiva tuo vedin siinä myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes - Girlpower! - Hyvä me!!
      Juu, eli vetimet kummallallakin puolella laatikon päitä..

      Poista
  13. Hitsi miten kiva laatikko ja sopii tuonne ryhmään tietysti! Mä oon kyllä niin kade tuosta sun askartelutilasta. Minä värkkäilen meidän miesten verstaassa ja se on niin täynnä ja sekaisin, että välillä tuntuu, että mahtuuko sekaan. Isäntä kyllä suunnittelee, että jos se tekis tuonne meidän kellarin "peräkamariin" mulle askartelutilat, mutta en oikein innostunut. Se kun ei kuitenkaan olis mun oma tila, vaan siellä on kaikkea muutakin krääsää. Terkuin Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos..No, ei tuokaan mun oma tila ole, mutta minähän täällä pääsääntöisesti touhuilen.. Isäntä mielummin rakentelee moottoripyöriä tai maleksii tallilla..ja mulle kyllä sopii kun saan työrauhan..mä olen sellainen yksinäinen väkertäjä. On se kivempi touhuilla kun on tavarat suht oikeissa paikoissa niin mielekkäämpää se työskentely on. Toivottavasti saat oman tilan itsellesi!

      Poista
  14. Se on upea! Meillä olisi tsiljoona hyvää paikkaa tuollaiselle laatikolle :) Mää kun en saa työkaluja käyttää niin otan taktiikan "Tannilla oli sellainen tosi hieno laatikko" ja kaihoisa huokaus niin eiköhän näillä ohjeilla saada jotain aikaiseksi. Ja mikä mahtava tekosyy päästä sellaiseen euron kauppaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläs kuule muuta sano.. se euron kauppa on kyllä aikasta metka..kun sieltä löytyy kaikkee hauskaa, jotenka tervetuloa vaan tänne "isolle kirkolle" =)
      Heh, olet Kiki mainio.. voi, näen sinut sielujeni silmin huokailemassa, mutta sulla on kyllä niin taitava mies, että enempää niitä ohjeita ei tarvitsisikaan..Huoh<3

      Poista
  15. Sulla on kyllä niin hieno "verstas"! Meiän verstas on autotallissa ja se on enemmän miehen aluetta, niin tuntuu, että jos mä meen sinne hääräämään, niin on sit työkalut ym väärässä paikassa, eikä mies löydä niitä...no ehkä tää on vaan mun ajattelua, ei mies oo kieltänyt mua sinne menemästä :)
    Mulla on itellä kyllä jotain ihan perustyökaluja ja osa miehenkin työkaluista on kuistin kaapissa, niin siitä aina lainaan, vaan kyllä nuo puutyöt on mulle aika vieras alue...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sesse..noinhan se taitaa monellakin mennä, että miehillä on ne omat tilansa moneen, mutta sitten naisilta jää vähemmälle kokeilut. Itselläni on vaan halu kokeilla ja yrittää oppia erilaisia taitoja, joissakin onnistuu ja joissakin taas ei, mutta kun vaan rohkeasti lähtee kokeilemaan niin luulen, että kyllä ne miehetkin on mielissään, että on osaava vaimo..vai onko..?

      Poista
  16. Aivan mahtava nikkarointipaja ja miten siistissä järjestyksessä. Mä oon niin kade sulle :D Ite oisin aina tuolla.Ja mikä hieno laatikko, todellakin käy mihin vaan. Kyllä kuormalavoista on moneksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, mutta missäs sinä nikkaroit..? Innostuin niistä sinun munakaapeista, mutta se on vielä työnalla..kaikki vähän kestää =D

      Poista

..kiva kun piipahdit, viel´ kivempi kun jätit viestin..