lauantai 21. maaliskuuta 2015

..pussukoita..

Moro,
Mä oon reppu-ihminen. 
Työ-reppu sellainen. 
Vuosia olen kulkenut jo sama reppu selässä ja tulen kulkemaan niin kauan kun repun saumat kestävät, mitä sitä hyvää ja toimivaa vaihtamaan. 
On kuitenkin aina kuskattavaakin, työ - sekä oma puhelin, koti - sekä työavaimet, lompakkoo, kalenterii, huulirasvaa ja kaikkee pientä tarpeellista.
 Mutta sikinsokin repun etutaskussa tai repun pohjalla. 

Purkissa odottanut kasa vetoketjuja työstämistä varten ja kaapissa pino tilkkuja.
Nyt sitten työn alle. 
Näinkin "vanhaksi" olen päässyt, enkä vetoketjuja ole ommellut lähes laisinkaan, ainakaan vuosiin, jotenka opetteluahan siinä taasen oli.
 Muutaman peratun vetoketju-ompeleen sekä kirosanan myötä sain kuitenkin työstettyä vetokejullisia reppu-pussukoita kaikelle tarvittavalle.
 Ja kun innostuin sekä opin, niin vähän muullekin romppeelle.

Erikokoisia sekä värisiä pussukoita kierrätetyistä vetoketjuista ja tilkuista.
 Kaikki pussukat ompelin vuorellisina.
Pussukoita voi koristella niin makunsa mukaan, pitseillä, nauhoilla, helmillä, napeilla, yo-yo.illa. Pienetkin tilkut ja nauhan jämät saa kivasti käyttöön.
Taas tuli todistettua, että silitysrauta ei ole mua varten, onnistuin polttamaan käsivarteni kun näitä pussukoita silittelin. 
Aikoinaan jotakin kanssa silittelin ja siitä silityksestä on polvessani V.n muotoinen jälki - älkää kysykö miten se on mahdollista.. en tiedä, mutta silitys ei ikinä ole ollut lempipuuhaani, ja tällä polttelulla siitä ei vissiin tulekaan.
Aurinkoa täällä, kera pirun kylmän tuulen - ei haittaa - mä alan pakkaa reppuani ja lähden viettämään iltaani työn parissa.
Muksaa viikonloppua - Tanni

22 kommenttia:

  1. Jos sun mielestä ihmisellä ei voi olla koreja liikaa niin pussukoita ei todellakaan voi olla liikaa! Tavarat löytyy helposti ja suojaavat niin naarmuilta kuin katseilta. Pikaisella päässälaskulla mulla on nytkin vähintään 9 eri kokoista, erimateriaaleista tehtyä pussukkaa reissussa mukana. Ja fantsuja pussukoita oletkin väsännyt. Hyvää viikonloppua! T.äs

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sonni! Nyt sain itsellenikin pussukoita, kun vaan ryhty tekemään..ja korejakaan ei kuna voi olla liikaa =)
      Mukavaa aikaa sinne<3

      Poista
  2. Tarpeellisia pussukoita. Aurinko paistaa mut kylmä viima on. Mukavaa pyhäpäivää:)

    VastaaPoista
  3. Ihania puusukoita <3 Leppoisaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
  4. Ootpa sä ahertanu "vinon pinon" kauniita pussukoita ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun oppi tuon vetskarin salat niin helppohan sitä sitten oli surrutella menemään.. Kiitos sinulle<3

      Poista
  5. Oi mitä ihania pussukoita, käteviä kyllä tollaiset, itekki aina välillä kaipailis!!! ♥ Mukavaa tulevaa viikkoa sinne pellolle!

    VastaaPoista
  6. Suloisia pussukoita!! Ja ois kyllä omassakin laukussa käteviä tollaset.. Miten sinne laukkuun aina hukkuukin kaikki?! Oli sitten pieni tai iso laukku, niin kaikki aina kadoksissa :P
    Ei sais nauraa,mutta väkisinkin nauratti se sun v-silitysvamma :D Mä päätin just tällä viikolla,että inhoon imurointia. Yäkkien yäk. No ei se silityskään kyllä kivaa ole...
    Halauksia viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos Nanette!
      No, naisten käsilaukut ne varsinaisia syöppöjä ovatkin, mutta kaikki niin tarpeellisia mitä mukana kantaa!
      Tekevälle sattuu kaikenlaista, tuo katu-uskottavuutta kun on muutama naarmu..

      Poista
  7. Pussukoita ei voi koskaan olla liikaa! Nää on just hyviä kassin pohjalle järjestelemään tavarat :) Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Niistä tuli niin kauniita ettei voi sinne reppuun laittaa, pidät kädessä ja sanot kaikille ihailijoille, että ihan ite tein :)

    VastaaPoista
  9. No onpas ihania pussukoita, niin pirteitä! Minä, kun laittasin tavarani noihin, niin siinähän se aika kuluisi, kun etsisi mitä milloinkin :D N, kai sitä oppisi muistamaan, mitä missäkin on, heh.

    Mukavaa viikonloppua, meikä lähtee huomenna Kevätmessuilemaan :)

    VastaaPoista
  10. Pussukoitahan ei voi koskaan olla liikaa!!

    VastaaPoista

..kiva kun piipahdit, viel´ kivempi kun jätit viestin..