tiistai 8. heinäkuuta 2014

..huonemalvat & pari löytöö..

Heipsans!
Nyt aurinko meitä hellii - ihanaa!

Kiitos kaikille ed. juttuun  vinkkejä antaneille.
 Vielä vitriini paikoillaan, mutta ei tällaisilla ilmoilla sisähommia tehdä.
 Siltikin laitan muutaman räpsyn meitin olkkarista.

Kesän alussa kun kävin ostelemassa kesäkukkia, niin oli tällaiset huonemalvat tarjouksessa 5e/ kpl. Ovh. 14.95 / kpl.
 Otin kaksi mukaani.
 Pidin niitä aluksi tuossa kuistin rappusilla sekä kuistilla.
 Ei auennut nupun nuppua. 
Aattelin, että ilmankos oli tarjouksessa kun ei kuki. 
Mutta ilmeisesti oli huonolla säällä vaikutusta. 
Otin malvat sisälle ja eikä mennyt kauaakaan kun jo alkoi nuppuja aueta. 
Ja uusia koko ajan lisää. 
Ja voi miten kaunis kukka - aivan ihana!!
 Malvat saivat suojaruukut tavallisista kurkkupurkeista, pitsiä kietaisin ympärille.
 Tein sitten asetelman senkin päälle.
 Senkki on peruja Isännän äidiltä.
 Tuossa yläkuvassa kun näkyy tuo lasinen kippo niin sain sen mummoltani 93v.
 Mummoni halusi antaa kipon minulle ja kertoi, että hänen äitinsä oli kipon ostanut ensimmäisellä palkallaan piikana noin 16.vuotiaana.
 Tai jo aiemmin. 
Eli kippo on ainakin sen 100 vuotta vanha ja ylittekkin.
 Mun aarre!!!
 Mä niin tykkään tästä kukasta.
 Kaunis!
 Etsin muuten hoito-ohjeita netistä ja aikasta niukasti oli tietoa. 
Talvehtiminen kuitenkin viileässä. mutta noin muuten, että pitääkö jotain ravinteita antaa vai mitenkä?
Kastellut olen kun multa aivan korppu, onkohan oikein..?
Jos jollain tietoa, niin kertokaa mulle niin saisin pidettyä kaunokaiset hengissä..?
 Jokunen aika sitten löysin kirpulta nää kynttilä jalat eurolla.
 Ja kaapin perukoilta aikoinaan ostamani tuikkukupit hemtextin alelaarista. 
Sopivat kivasti yhteen.
 Jalat tuikulla tai pöytäkynttilällä..
Eilen kävin pikaisesti kirpulla.
 Ja löysin alla olevat "kultaisen" käsipeilin sekä harjan eurolla. 
Tuon tummemman harjan olen aikoinaan dyykannut roskiksesta.
Harjoissa leimat "Made in England" - tiedä sitten onko kuin vanhoja, mutta kauniita.
Äidilläni on tarpeettomana kampauspöytä tai sen tyyppinen. 
Sen kun ennättäisi porvoosta hakea ja tuunata.
Siskonpoikani on nimittäin kirjoitellut siihen omia hieroglyfeja. 
Maalia varmaankin pintaan.
Mielessäni olisi tehdä sellainen ladymainen kokonaisuus johonkin nurkkaan.
..minusta on kauniit..
  Nyt auringon alle nautiskelemaan!
Oikein ihanaa viikkoa ihan jokaiselle piipahtelijalle - Tanni


20 kommenttia:

  1. No jo on taas kauneutta kuvissa,aivan ihanat nuo kukat,never heard muuten tuollaisista aiemmin joten hoito-ohjeita ei ole antaa,toivottavasti jollain muulla on,eihän tuommosia kaunokaisia viistis raaskuiksi päästää:)
    Kaunis on senkkikin ja sulla se on hanskassa tuo asetelmien teon taito,moneen kertaan kuvia räknäsin ettää mitäs kaikkee kivaa sulla tuossa on...Lasikippo tosiaan on aarre ihan isolla Aalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään huonemalvasta ole tietoinen ollut. Pihoillahan niitä joitain malvoja kasvatellaan. Jotain tietoa löysin netistä ja on kuulema vanha perinnekasvi, talvehtiminen samaan tyyliin kuin pelargoniat. Näissä oli sellanen pieni lappu mukana missä kerrottiin, että sisätiloihin tai esim. parvekkeille soveltuva. Katotaas saanko hengissä pidettyä, mutta nyt ainakin ihailen sen kukkasista..

      Poista
  2. kastele kukkaa säännöllisesti ja anna ihmeessä vaikka sitä substraalia tai jotai lannoketta niin jaksaa kukkia enemmän,pihalla mie annan ruukkukille joka kerta kastelun yhteydessä sitä punasta kasviravinnetta.
    Tosi kaunis kokonaisuus tuossa lipaston päällä, miulla on tuon tyylinen lasimalja, kenties hiukan isompi, ja se on ollu kastemaljana omalle ja kahdelle ystäväperheen lapselle.
    nautitaan kesästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nautitaan kesästä - kiitos vinkeistä!!!!

      Poista
  3. Älä päästä multaa ihan korpuksi, se on pahaksi...laita kananmunan kuoria kannuun joista liukenee kalkkia kasteluveteen ja anna olla ne kuoret siellä ja taas lisää vaan vettä...meillä on kannussa kananmunan kuoret no joo välillä se saattaa haiskahtaa kun se vesi lämpenee mutta ei se siinä kukassa haise..meillä on roskakaapissa kanuussa aina kasteluvettä sisäkukille ja kovasti nuo rehottaa ja ei se kananmuna vesi siellä haise..välillä laitan muutaman kanankakka rakeen myös viherkasvien juurelle ja kovasti kiinanruusukin vaan kasvaa..kyllä kukkiville kukille tulee antaa lannoitetta..kukkivat paremmin ei joka kastelukerralla vaan silloin tällöin..
    Ihanat kukat..kelpaisi minullekkin..ja super ihania naisellisia juttuja taas olet löytänyt..
    Mie taas pönkitin meitin asuntohakemusta kyselemällä missäs mennään..ja lisäsin yhden kohteen listalle kun tuntuu et ikuisuuden saa ootella.. odottavan aika on tosi pitkä...
    laitoin sulle muutens sähköpostia tuliko se perille???ja voi hersi leijaa sentäs kun toi senkki on ihana..ja aarre sen päällä...ihania juttuja taas sait postattua..tämänkin kommentin aikana katsoin kuvat monta kertaa uudelleen...nyt pitää lähteä hakemaan mieheni isä sairaalasta hän on ollut siellä jo viikon, tänään pääsee pois...mukavaa tiistaita tänään tulee huvila ja huussi..pitää kattoa se kun tykkään niin siitä ohjelmasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, mahtava juttu käyttää noita munankuoria - eli kuoret kannuun ja vettä päälle ja aina vaan lisätään vettä.. vaihdetaakos niitä kuoria sitten kuinka usein uusiin..?
      Osoite tuli perille - kiitos<3
      Mä laitan sulle pukettia tulemaan heti ensi viikon alusta =)

      Poista
    2. No en mie niitä vahtele kovin usein..annan olla siellä kannussa kun olen kukat (tai isäntä siis kastelee ne) se laittaa vaan lisää vettä päälle ja siellä ne likoaa..koko ajan :)

      Poista
  4. En ole tuollaisista kuullutkaan...malvoja on minulla ulkona, mutta että sisällekin..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ihan huonemalvana myytiin ja kerrottiin, että sisätiloihin, parvekkeelle&terassille missä hieman suojaisampaa.. pihamalvat kyllä onkin kauniita<3

      Poista
  5. Kauniit on kukkaset! Mullakin on malvoja ulkona, nuppuja on jo.Mulla oli joskus teininä ton tapaset kultavartiset harja ja peili, sain ne jostakin joksikin lahjaksi...harmi ettei enää niitä ole, ne oli nätit, selkämyksissä hopealle vivahtavia kukkia vaalean sinisellä pohjalla...muistaakseni peili meni rikki :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tuo oli joskus 70-luvulla :)

      Poista
    2. Kiitos.. juu, ei kait nuo mitään uus tuotantoa ole - ajoittaisin ehkä itsekin sinne 60-70 luvun paikkeille.. no, en mä mikään asiantuntija ole =)

      Poista
  6. Eipä taida nykyiset teinit ekasta tilistään ostella mitään lasiastioita :-) Kauniit kukat sekä lipasto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin ihan samaa kun kirjoitin tätä juttua ja meinasinkin siitä laittaa muutaman rivin, kyllä nykyään teineillä on ihan muut jutut mielessä ;)

      Poista
  7. Malva on kaunis!!
    Jäänpä odottelemaan lady-kokonaisuutta, siitä tulee varmasti hieno !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih.. nin minäkin oottelen.. Jospa ens viikonloppuna ennättäisi hakea pöydän.. kiitos sinulle<3

      Poista
  8. Kauniit huonemalvat. Sain siemenestä ulos kasvatettua Malvan, mutta joka kesä sen joku innokkaasti syö suihinsa vaikka kuinka mäntysaippualla suihkuttelen :(.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuostakin olen siemeniä kerännyt ja itsekin yritän kasvattaa - saas nähdä miten käu =)
      Kävin kurkkimassa kasvihuonettasi - ihana<3

      Poista
  9. kauniita ovat nämä sinun rungolliset malvat, kivat purkit olet myös keksinyt niille. Kokonaisuus on tosi hieno. Muitakin upeita aarteita ! Vanhat perityt esineet on asioita joista ei luovu, itse hankkimasta tai ostetusta luopuminen onkin sitten ihan helppoa. Jännä juttu sinänsä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, jotenkin saadut ja tietty vanhat ja saadut pitää arvonsa - ei ne omat "heräteostokset" =)
      Paitsi sinun iiiiihana turkoosi ruusuliina<3

      Poista

..kiva kun piipahdit, viel´ kivempi kun jätit viestin..