sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

..piiiiiiitkä pihakierros..

Heippa ja kiitos kaikille ed. juttuun vastanneille.
 Kiva oli kuulla/lukea minkälaisia tekijöitä täällä piipahtelee ja keiden blogeissa minulla on ilo piipahdella!
Yhteenvetona; suurin osa oppii katselemalla, itse tekemällä, kokeilemalla, pähkäilemällä - ei siihen sen kummemmin muiden oppeja tarvita.
 Moni myös piti kuvia tärkeinä ja piti sellaisista "ennen&jälkeen" jutuista.
 No, niitä tulee piisaamaan tällä pellolla.

Paitsi ei nyt.

Kamala arktinen ilmasto laskeutui yllemme muutamaksi päiväksi. 
Vettä vihmo kuin sadekaudella ja tuuli ulisi nurkissa.
 Lukittauduin miltein kokonaan kotitorppaan sisälle. 
Onneksi minulla oli serkkupoikani tytär leikkimässä ja askartelemassa kanssani.
Oli kivaa!

Tänään sitten hirmumyrskyn aiheuttamia vahinkoja siivoilin pihalla ja ikuistin joitakin kukkivia kasveja tännekin.

Nyt mä stadilainen kivikylän kasvatti tarvitsen muutaman kasvin nimen. 
 No, tän tunnistan juhannusruusu - ihan mun lemppari!!!
 Mutta mikäs se tämä on?
..angervo??
 Näitä muutama puska pihassa, kaunishan se on kun kukat valkoisena puhkeaa..
 Ja tällaistakin on alkanut kasvaa tuolla pientareella..??
rikka?
Ei kai kun noin kaunis on..
..kuka minä olen..?
..Entäs minä..?
..erilaisia kuunliljoja, nukkapähkämöä, vuorenkilpeä..
..ja minä..? tulee sellaiset valkoiset kukat.. olikos..hmm..
..ja sitten on tällaista kiipijäkasvia vähän joka puolella - onkos nimi mikä ja ihan rikkaa vai..??
 Sitten niihin mitä mä tunnen tai ainakin luulen..
..pioni ja koko puskassa yksi nuppu.. ..vit....
..viime vuonna karsitut villiviinit rehottaa villiviini-virityksessä..klik..  jo lupaavasti.. erilaisia liljoja alapenkissä..
..lisää kuunliljoja..
 Villiviiniä lisää, sireeniä, vuorenkilpeä ja palotikkaiden alle on ilmestynyt ruusu!!
 Ihan oikea ruusupuska jossa muutama nuppukin.
 Nyt innolla oottelen minkäköhänlainen ruusu on. 
Ja oikeesti mä en ole tätä tähän istuttanut.
 Vai voiko ruusu levitä itsestään noin vain..?
Puska on just pahasti palotikkaiden alla - hysss - nuohoojalle ei saa kertoa mitään.. tai mun täytyy alkaa naamioimaan tuota ruusua..
 Sekalainen seurakunta kaikkea; kuunliljaa pionia, elämänlankaa, rikkoja sekä jotain kokeiluja..
..särkynyt sydän?.. näitä on vähän kaikkialla..

..tää ruusu-puska vaati jotakin suoristusta ja avuksi otettiin rautaputki ja hämähäkki..
 Rautaputki tyrkättiin maahan ja hämähäkillä köytettiin puskaa tankoon.
 Tyhmältähän se tanko pelkästään näytti jotenka laittelin lobelioita ruukkuineen ja muutaman lyhdynkin kaveriksi..
Vanhaan kantoon olen kovertanut reijän kukkiville..
..jasmiinin alla tonttu vartioi meitin Naperon unta..
 Vattupuskiakin on alkanut ilmestymään yhteen nurkkaukseen - outoo..
..kaivoa voisi piristää uusin kukkasin sekä uudella kannella..
..on sudittu keltaista ja mustaakin..
..mun löllöilymestan klik... hetekka nojailee toimettomana - ootellaan kumpikin hellepäiviä..
..aikoinaan kirpulta ostettu ruukku josta pohja lahos talven aikana - hyvät kuoret kuitenkin..
 
 Nakkasin ruukunkuoret postilootan yltä, multaa ja postin väreihin sopivia samettiruusuja.
Voisi kyllä muutes tuon itse lootankin maskeerata kivemmaksi.
 Ja lisää projekteja. 
Aikoinaan saimme Isännän äiteeltä tällaisen rottinkiryhmän.
Nythän rottinki on niin muotia joten minäkin olen kerrankin ihan aallonharjalla.
 Ryhmä oli jonkun aikaa tallilla, mutta nytten taas kotiutui. 
Tarttis paikka vaan löytää.
 No, pöytä on jo olkkarissa sivupöytänä.
 Mutta luulenpa, etten näitä ryhmänä saa oikein mihinkään, jotta kunnostan nämä ja ripottelen sitten pitkin torppaa.
 Jotkut kivat istuimet noihin kyllä tarttis ommella.. ehkäpä, pitsistä römpsyä..?

Oikein ihanata alkavaa juhannusviikkoa kaikille - Tanni

28 kommenttia:

  1. Ok myönnän !! Kaivonkansi on pitänyt tehdä jo viime vuona vai oliko se luvattu jo aikaisemmin :-) hoidan tämän pois pikinmiten!! T. Isäntä

    VastaaPoista
  2. Meikä vanha horttonoomi esitteli kimmolle meidän pihan puskia: tossa on punaviinimarjaa, tossa mustaviinimarjaa ja tossa valkoviinimarjaa. Nähdään aamulla:-D Äs

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä kun kehittyis puskat niin, että olis valmiiksi pullotettuina viinit =)

      Poista
  3. Mukavaa juhannusviikkoa sullekkin Tanni=)
    Sulla on siellä juhannusruusukin omasta takaa.Ihana!Nuo ruusut onkin kovia leviämään.Ja kyllähän juhannusruusu olis ihan kiva vaikka joka kulmassa.Nuo kasvit näyttää mun silmissä angervolta,lemmikeiltä ja maahumalalta.Niin nuo,joista kyselit.Ihan en ole sata varma.Kiva on tuo putkihärpäke,joihin oot laittanut nuo ruukut.Toivotaan,että hetekka on kovassa käytössä vielä pihamaalla=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitos Jaana Kristiina, kylmää on tänääkin. Tuo ruusu on kyllä ihan mysteeri, mutta iloinen sellainen, katsellaan mitä sieltä kehittyy. Mulla oli visio, että putkihärpäkkeiden lobeliat alkaa sillain kivasti rönsyilemään ruukuista ja tulis vielä kivemman näköinen. No, onneksi on keää jäljellä vaikkakin jo juhannus viikko. Ja kiitos kun kerroit kasvavista kukista..

      Poista
  4. Onko välttämätöntä tietää kaikkien pihansa kasvien nimet? Itse olen kasveja istuttaessa tehnyt istutuskartat, joissa on nuo kasvien nimet, mutta kartat huhkassa, joten niin osa nimistäkin :-) Haitanneeko mitään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se välttämätöntä ole =)
      Mutta jotenkin aattelen, että edes peruskasvien nimiä olisi mukava tietää/tuntea. Ja meilläkin täällä pihalla on sellanen rento meininki, että kaikkien kukkien annetaan kukkia. Tässä oli nyt nää muutamat kasvit mitkä halusin tietää, ihan sillä periaatteella, että kannattaako un vaikka siirtää joistakin taimia jonnekin muualle niin saisi sellaista kivempaa pihalle. Nyt mäkin tein sellaisen kartan kukista ensi kesää varten ja syksynistutuksia aatellen, mutta kait se multakin hukkuu jonnekin =)

      Poista
  5. Kiitos samoin hyvää juhannusviikkoa,niin kauniita kukkia sinulla ,ei kyllä kaikkia kukan nimiä muista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mahdotontahan se olisi tietää/tuntea kaikki kasvit. Mutta osaisi nimetä edes joitakin..

      Poista
  6. Töyhtöangervo, sininen rikka (joku tädyke kai), illakko, kenties valkoinen syysleimu, maahumala (rikka) ja tuo yksi vaikuttaa varjoliljalta (se "särkynyt sydän").

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai,se onkin varjolilja - kiitos sinulle!! Nää oli hyvät tiedot. Syysleimu kuulostaa tutulta, mutta tuo illakko taas ei, mutta tutustunpa enempi netin kautta..kiitos vielä<3

      Poista
  7. tuon särkyneen sydämen lehdet kiinnostas nähdä. miusta kun pika vilkasulta näytti ihan akileijalta. se sininen on lemmikki. meilläkin ovat levinneet ihan valtoimenaan pitkin koivikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lemmikin mä tunnistan ja sitä meilläkin sinisenä pitkin pihaa, mutta tuo sininen on ihan erilainen, ekaksi aattelin sen olevan jotakin villiorvokkia =)
      Mun täytyy kuuklettaa tuo akileija ja verrata tuohon mun kukkaan. Tää on hyvä kun saa nyt näitä nimiä niin sitten helpottaa kovasti kasvien tunnistamista ja siinähän netti on oiva apu ja tietty teidän sana - Kiitos Mehtäemäntä!

      Poista
  8. Varmaa on joku angervo nupullaan, meillä on Norjan-angervo samantapainen, lemmikkejä nuo minusta on nuo siniset, rikkakasvi, mutta kaunis, vaatimaton. Meilläkin sitä kasvaa nurmikon reunassa. Kolmatta en tiedä enkä edes mitään luule :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lemmikki on kaunis, annan sen ihan vapaana rönsyillä pihalla. Sitä kuulema on valkoisena ja vaaleanpunaisenaki..
      on kyllä vaikeata nimetä kasveja. Ja kun ei mullakaan mitään oppia moiseen ole ja kun täällä kaupungissa on asunut koko ikänsä kivitalojen keskellä niin on tuo kasvioppi aika huono.. Kiitos sinulle Sesse<3

      Poista
  9. Kaikkea kivaa sulta sieltä puskee.
    Isotöyhtöangervohan tuo sitkeä jättiperenna. Angervon jälkeen nurmitädyke luonnonkukka jota minä en pidä rikkana..on niin kaunis. Lemmikkiä näyttää olevan.Maahumala kuuluu myös suosikkeihin sitähän voi siirtää kippohin on oivallinen lisäkasvi kukkien kanssa. Samaa kasvia (melkein) myydään kesäkukka myynneissä. Nii ja tuo vadelma on uudiskasvi, ilmestyy aina paikoille jossa joskus jotakin raivattu esim, ekana hakkuu aukolle kun metsää kaadettu.
    Nyt täytyy seurailla mitä kehittelet noista rottinki kalusteista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kun pähkäilin näitä mun kasveja, niin oikeesti aattelin sinua - Että kyllä Taina T - tietäisi..
      Isotöyhtöangervo - hyvä ja todellakin joka vuosi pukkaa uudestaan ja entistä komeampana - kiitos.
      Nurmitädyke, kiitos - mietin, että voiskohan sitä pikkusen siirtää tuolta jonnekin muualle pihalle? On minustakin niin nätti!
      Tuo "lemmikki" on sellainen tosi pitkävartinen ja sitten nuo vaaleanpunaiset kukat. On vaan tuo yksi "oksa"..
      Maahumalaa olenkin aatellut ostaa, mutta eihän mun kannata kun mulla jo on. Niin just tuota aattelin, että pystyisin hyödyntämään näitä oman pihan kasveja mahdollisimman paljon istutuksissa/pihansuunnittelussa jne. ettei aina tarttis ostella.. Vaikkakin mä voisin kukkia/kasveja ostella ihan ilman rajaa.. Tuo vadelmakin on iloinen yllätys. Nyt mun tarttee vaan karsia tuolta vähän muuta rikkaa pois ja jotenkin "rajata" noille puskille omaa tilaa, jos vaikka kupillisen saisi maistiaisia =)
      Kiitos TainaT - tää oli jo iso apu<3

      Poista
  10. Voi miten näiden kuvien katselu piristi niiiiin paljon!! Oon ollu ihan raivopäänä tänään,lähinnä näiden säiden takia :( Mutta musta ei ole mitään apua kukkien tai kasvien nimien kanssa :P Just ja just tunnistan parvekekukkani :D
    Tuo villiviini on niin hurmaava! Tykkään aina hirveesti kun tuollainen verhoaa jotain taloa. Ja hitsit miten ihana postilootaviritys :) Lootankin vois tosiaan tuunata... Turkoosi postiloota kukkakoristein? Vähänkö ois herkku :) Nooh,odottelen jo mitä ihanaa keksitkään!
    Muutenkin niin kivoja toteutuksia ja värejä taas.
    Kivaa juhannusviikkoa sullekin,Tanni! Toivottavasti ei nyt miinuksen puolelle mene :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla Nanette, että kuvista tuli parempaa mieltä<3
      Mä olen myös kironnut näitä säitä, kun kylmää on ja vihmoo koko ajan. ei o kiva juttu!!
      ja kesä on niin lyhyt, jotta silloin pitäisi saada nauttia auringosta ja lämmöstä!
      Villiviini on kaunis ja varsinkin syksyisin.. On vaan kova leviämään ja saattaa tunkeutua talon sisäänkin ja tehdä tuhoja, jotta sitä on pakko ajoittain karsia ja hillitä Tuo villiviini peitti vielä muutama vuosi sitten koko talon seinustan sekä kuistin ikkunat yms. Kuisti oli aikasta pimeä paikka. Joten viime kesänä kun tehtiin ikkunaremppa niin vetästiin kokonaan viinit alas. Ja nyt lähden järkevästi ohjailemaan viinin kasvua.. tai katotaan onnistuuko multa mikään järkevästi=)
      Mulla oli tuo sama ajatus lootan suhteen =)
      Juu, ja toivotaan , että saataisiin lämpöä, tai ettei ainakaan sataisi niin voisi pihalla grillata ja nauttia yöttömästä yöstä. Kiitos Nanette<3

      Poista
  11. Ei ole minustakaan kasvien tunnistajaksi..mie en ole viherpeukalo ollenkaan..ollaan asuttu tässä asunnossa kohta viisi vuotta ja joka ikinen kesä olen luullut et aidan viereen kasvaa rikkaruohoa ja viimekesänä kun olin laiska enkä niin paljoa repinyt ns..rikkaruohoja, niin huomasin et nehän on kukkivia kukkia..tekee liilan värisiä kukkia..joten ihan tietämätön olen kasvien suhteen..no juu pionit, ruusut ja sireenit tunnistan mutta kukkivat kukat ei ole erikoisalaani..tai sit on alettava katselemaan kukkakortteja tarkemmin jotta tunnistus sujuisi..
    Tänään jatkan hommia mutta niiden tuolien päällystäminen hidastuu koska mies haluaa ostaa niihin uudet pehmusteet..osaanko sit olla bloggaamatta ja keskittyä vaan tekemiseen se onkin eri juttu :)
    Mukavaa juhannusta ja ihania kuvia..löysin monta ideaa kuvista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että ideoita löytyi näistäkin =)
      Juu, mä olen samoin tehnyt että olen "rikkaruohoja" repinyt ja ne onkin olleet ihan aitoja kasveja. No, kun ei voi kaikkea tietää. Nyt kun on vapaalla niin on ihan eritavalla aikaa seurata tuota pihaa ja mitä kaikkea siellä kasvaakin..

      Poista
  12. Ihanan näköinen tuo teidän talo.. puutarhasta nyt puhumattkaan. Täytyypä käydä lukemassa mitä oot postaillut viime aikoina :)

    VastaaPoista
  13. Jostain syystä en ole moneen päivään päässyt blogiisi, mutta nyt onnisti.
    Siulla on monia ihania projekteja, tykkään tuosta postilaatikosta ja tuo ruukuista tehty torni on aivan hurmaava.Öikein mukavaa juhannusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen huomannut, että bloggeri kiukutelee - en kyllä tiedä syytä =(
      hyvää juhannusta sinne teillekin ja kiitos Kosotäti<3

      Poista
  14. Ajattelin pionista tulevan valkoinen kun se on vit, mutta se vit taitaakin olla vitsi sentään kun et enempää nuppuja tehnyt :D Tuota ruusun arvoitusta mietein, että olisitkohan joskus jonain vuonna tuupannut äitienpäivän jälkeen sellaisen perinteisen äitienpäiväruusun maahan ja nyt se olisi siellä röyhistynyt ja levinnyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh - juu siis sitähän se tarkoittaa - tai oikeastaan ihan sitä itseään - hitto sentäs kun kaamean kokoinen puska ja yks helvetin nuppu.. (öö - no noinhan se taitaa anatomisesti ollakin..uups)..
      En ymmärrä!!
      Ei mulla kyllä yhtään ole muistikuvia, että olisin ruusun tuonne nakannut, mutta kaikki on mahdollista kun on minusta kyse - oon niinkuin siivoillut =)

      Poista

..kiva kun piipahdit, viel´ kivempi kun jätit viestin..