perjantai 3. tammikuuta 2014

..nipsuja siellä&täällä..

Hei!
Ja tervetuloa Kotipellon piipahtelijoiden joukkoon

 Ihan pienen hetken tänään oli valoisaa, ei kuitenkaan aurinkoa itseään näkynyt!
 Aikoinaan olen indiskan alesta ostanut tuollaisen hieman maalaisromanttisen kellon.
 Kellotaulu oli pahvista tehty ja kun aikoinaan kello pääsi seinältä tippumaan niin se pahvi repesi ja itse kellokoneisto meni rikki.
 Toki siitä varmasti olisi vielä kellon saanut uudella koneistolla ja itsevärkätyllä numerotaululla, mutta teinkin siitä peilin.
 Joskus on myös iikkeasta tullut noita pyöreitä palapeilejä ostettua ja sellainen sopi hyvin kellon raameihin.
Pikkusen liimaa reunoihin ja tukevasti on peili paikoillaan.
Lisäksi ruostunut kynttilänipsu kynttilöineen niin sai kivan seinäkoristeen.
 Kesällä väänsin rautahenkarista tällaisen rautahenkari - koristeen, nipsut on kivasti ruostunut ulkosalla..
 ..lisäsin vielä Ruusu-Liisan lähettämät sydämet..
Näyttävät vaan niin tummilta tuossa, en saanut niitä kuvattua sillai kauniisti - hö!
Mutta ihanaa ruostunutta pintaa!
 Kakku-vuoka on saanut oman nipsunsa.
Vanhoja kynttilänipsuja löysin kerran kirpulta ison pussillisen 2euron hintaan. 
Näissä ei kyllä uskalla ilman jatkuvaa valvontaa polttaa kynttilöitä, ehkä enempi tällaisia romu-koristeita. 
Mutta eihän me poltella muutenkaan niitä kynttilöitä ilman valvontaa - eihän?!!!
Mukavaa ja rauhallista viikonloppua - Tanni

24 kommenttia:

  1. Mä niin ihailen sun kaikkia ideoitasi!!
    Juuri tuossa pyörittelen rikki mennyttä kelloa -tai siis viisarit/koneisto mättää- ja mietin, itä tuosta tekisi. Lasinen kellotaulu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sua ihanaa!! Voiskos siitä tehdä valokuvakehyksen tai laittaa jonkun kivan kankaan ja tehdä taulu tai tehdä pienistä esineistä siihen sommitelma, ns. miniatyyri-taulu.. ehkä vinkkaat sitten mitä keksit..? Hmm..

      Poista
  2. Noita nipsuja olen minäkin hakenut kirppareilta. Kauniin ruosteisia ja näyttää olevan monikäyttöisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, juu jossain putiikissa näin, että pyytävät noista nipsuista 2e/kpl hintaa - hui!! Moista summaa en kyllä maksaisi, onneks on niitä kirpputoreja =)

      Poista
  3. Mä tahon ton peilin!!!!! Ai en saa :D ?? Aivan ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tuotaa.. Ehkäpä näppäränä teet itsellesi peilin, varmasti jostakin tykötarpeita tulee vastaan.. =) - Kiitos Nanette!!

      Poista
  4. Ihania idiksiä ja toteutuksia, taas!

    VastaaPoista
  5. Kätevät ideat, varsinkin tosta vuokalampetista pidin. Tuotteliaita askartelupaskarteluja tällekin vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nettimartta, juu vuoasta kynttilän valo heijastuu kauniisti, tykkään itsekin..

      Poista
  6. Mukavia ideoita! Ja kiva että meitä romujen rakastajia on! On paljon kivempaa löytää jotain ja kehtää siitä ihan oma juttu, kuin kävellä sisustuskauppaan maksamaan ittensä kipeäksi toisten tuunaamista romuista. ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just noin, on kivempi puuhastella ihan itse ja se on hauskaakin..

      Poista
  7. Tosi hyviä ideoita erittäin kiinnostuin rautahenkarin koristeesta ja myös haluan sen vääntää itelenkin joulukoristeeksi seuraavaan jouluun ..
    Kiitos Tanni ja hyvää loppiaista !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää loppiaista sinullekin Nata.. tuota henkaria voisi jotenkin jatkojalostaakin ja hieman erilaisia koristeita..

      Poista
  8. Tosi ihania ideoita, tuota kakkuvuokaa olen ihaillut ennenkin ja sellaisesta haaveilen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun pitää ehdottomasti saada tuollainen vuoka-kynttelikkö!!!!

      Poista
  9. ♥onpa ihastuttavia tuunauksia jälleen! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Oot ollut taas niin kekseliäs :) Hienoja juttuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tiedä tuota mutta tulipahan taas väännettyä.. kun ei osaa olla tekemäti mitään..

      Poista

..kiva kun piipahdit, viel´ kivempi kun jätit viestin..